Jeg elsker Norge

Yulin. Viime aikoina ei ole voinut välttyä omassa Facebook newsfeedissä eikä mediassa törmäämästä Kiinassa järjestettävään koirafestariin ja vetoomuksiin lopettaa tämä järjetön perinne. Järkyttäviä kuvia ja tarinaa Yulinista jossa järjestetään vuosittain ruokatapahtuma jonka raaka-aine on koira. Koiria teurastetaan ja kidutetaan syötäväksi; osa pataan päätyvistä on katukoiria, osa ihan omistettuja jotka on varastettu lihoiksi. Yulin on saanut paljon huomiota sekä kampanjointia tapahtuman lopettamisen puolesta.

Norjan Kennelklubi (NKC) julkaisi tänään tiedotteen jolla halutaan vedota World Dog Shown järjestävään tahoon vuodelle 2019 Kiinassa järjestettävän tapahtuman siirtämiseksi. NKC kehoittaa myös norjalaisia tuomareita vastaamaan kieltävästi kutsuun tulla tapahtumaan tuomaroimaan sekä myös näyttelyn mahdollisia osallistujia jättämään tapahtuman väliin. NKC:n mukaan World Dog Show on koirien juhlistamista eikä näin ollen voi hyväksyä että tapahtuma järjestetään maassa jossa eläimiä kohdellaan kuten Kiinassa. AIVAN! Ihan superhienoa toimintaa norjalaisilta ottaa asia esille näin ja muistuttaa koko koiramaailmaa siitä että ne näyttelyrusettien taakse kätkeytyy paljon toisenlaistakin koirakohtaloa.

Hienoa että Yulin on saanut näin paljon huomiota ja reaktioita aikaan ja tietenkin keskustelua ihan yleisellä tasolla koskien koirien kohtelua maailmalla. Yulin on kuitenkin vain yksi paikka, koirien nylkeminen elävältä pataan vain yksi epäkohta…. Olen paljon seuraillut Yulin kampanjointia ja samalla miettinyt että onko se se silmitön kidutus vai koirien syönti miksi asia on saanut niin paljon huomiota?

Kun Romaniassa järjestettiin muutamia vuosia takaperin
Euro Dog Show taisi eläinsuojelussa toimivat olla ainoa taho joka yritti vaikuttaa siihen että näyttelyä boikotoitaisiin katukoirien massamurhaamisen takia. Vaikutus ei ollut kummoinen - matkaan lähti paljon kisaajia ympäri Eurooppaa pokaali mielessä - samalla aikaa kun kadulla korttelin päässä hakataan koiria pesismailoilla hengiltä. World Dog Show järjestetään vuonna 2016 Moskovassa. Venäjällä on niin ikään paljon eläinten kohteluun liittyviä epäkohtia - muistaako kukaan vielä Sotshin olympiakisojen alla tapahtunutta siivousoperaatiota? Kaupungista tapettiin tuhansia katukoiria pois kisaturistien silmistä. Tehdäänkö Moskovassa samoin - lahdataan katukoirat pois rumentamasta kaupunkikuvaa että päästään kehän vierelle arvioimaan koirista ken on heistä kaikkein kaunein? Vuonna 2020 on Madridin vuoro isännöidä World Dog Showta. Whoop whoop! Sinne vaan kiertämään vinttikoirien kanssa kehää silmät kiinni ja pähkäilemään kenen rotugalgo on upein kun samaan aikaan kymmenet tuhannet metsästäjien ylijäämä galgot myös poltetaan, hukutetaan ja hirtetään.

Olen niin samaa mieltä kuin voi olla Norjan kanssa että koiranäyttelyä ei tulisi järjestää Yulinissa. Eikä missään muussakaan maassa jossa koirien kohtelu on osastoa Romania, Venäjä tai Espanja. Yulin tarvitsee ja ansaitsee kaiken huomion - mutta niin ansaitsee myös nämä muutkin paikat.

Toivottavasti myös muiden maiden kennelliitot seuraavat Norjan hienoa esimerkkiä ja ilmoittavat että Kiinaan ei kisaamaan lähdetä - ja pian sanovat kaikki yhdessä kuorossa että me emme lähde kisaamaan yhtään minnekkään maahan jossa eläinsuojelulliset asiat ovat täysin metsässä. Koira on ihan yhtä arvokas eläin oli se sitten mikä tahansa valiovoittaja tai hyljätty katukoira. Koiraharrastajien tulee seisoa samassa rintamassa ja taistella koirien kaltoinkohtelua ja tappamista vastaan - eikä sulkea silmiään varsinkaan näyttelyitä järjestävien maiden tavoille kohdella koiriaan.

Suomen Kennelliiton Facebook-sivulla on aika moni käynyt kysäisemässä heidän kantaa Yulinin näyttelyyn ja meinaako suomalaiset seurata norjalaisten esimerkkiä. Ainakaan vielä ei Kennelliitto ole lukuisiin kyselyihin vastannut mitään - meinasin käydä tämän bloggauksen heittämässä jatkoksi ketjuun. Myös minä haluaisin tietää kehoitetaanko Suomen osallistujia miettimään myös koiramaailman kääntöpuolta sekä huomioimaan eettisyyden ja eläinsuojelukysymykset palkintojen sijaan.

Onko järkee vai ei? On - ja haastan sinutkin mukaan!

"Jos ne kaikki kulkukoirat tapettaisiin niin ongelmahan ratkeaa sillä". Tätä kommenttia kuulee usein kun puhuu rescuetyöstä kodittomien koirien hyväksi Suomen rajojen ulkopuolella. Tapetaan kaikki. Problem solved. Mutta miltähän tilanne näyttää viikko, tai kuukausi - vuosi sen jälkeen kun kaikki hyljätyt koirat on tapettu? Ratkaiseeko koirien tappaminen myös ihmisen asenteen asiaan? Jos kaikki hylkiökoirat tapetaan tänään oli ne koirat sitten kaduille syntyneitä tai kotoaan koiratarhoille hyljättyjä - tarkoittaako se myös sitä että samalla laukauksella ihmiset heräävät? Ihmiset eivät enää hylkää koiriaan, leikkauttavat ne ettei ei-toivottuja pentuja synny? Rohkenen väittää että vaikka tänään tappaisimme kaikki maailmaan kodittomat koirat - huomenna niitä alkaa tulla jo lisää. Tappaminen ei ratkaise yhtään mitään.

Jos koirien tilanne meillä Länsi-Euroopassa saa minut itseni täysin pois raiteiltaan niin mihin henkiseen avuttomuuden tilaan joutuisin jos matkustaisin esimerkiksi Romaniaan? Leikittelen usein ajatuksella että "sinne haluaisin mennä" mutta samalla ymmärrän oman rajallisuuteni käsitellä kauheuksia. Olen seurannut Romanian tilannetta joitakin vuosia oksentaen, itkien. En mene. Ainakaan vielä. Mutta onneksi on olemassa ihmisiä jotka menevät ja tuovat nämä asiat myös meidän muiden tietoon. Elän siinä mielessä varsin onnellisessa asemassa että olen saanut tutustua Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toimintaan - ja ihmisiin toiminnan takana. Heidän kauttaan olen myös saanut tavata ihmisiä, pääkallon paikalta Romaniasta jotka ovat omistautuneet koirien asialle sielä kotimaassaan. Melkoisia tähtiä, koko porukka. Eikä se työ ole vain kodittomille koirille uusien kotien etsimistä - vaan myös niiden kodittomien koirien lisääntymisen ehkäisyä. Kestävää kehitystä ongelman ratkaisemiseksi.

Kulkurit yhdistys on päättänyt nyt tehdä jotain todella merkityksellistä koirapopulaation hillitsemiseksi ja ovat aloittaneet massasterilisaatioprojektit Romaniassa. Kulkureiden varapuheenjohtaja Taija Jolanki joka on myös yksi yhdistyksen perustajista sekä sterilisaatioprojektin vastuuhenkilöistä vastaa blogin kysymyksiin - onko tästä oikeasti mitään hyötyä?

Koiraa valmistellaan steriloitavaksi
Rosiori de Vede-projektissa
toukokuussa 2015

1. Mikä sai Kulkurit aloittamaan näinkin haastavan projektin?

Vierailimme kahteen otteeseen Rosiori de Veden kunnallisella tarhalla vuonna 2013, ja kaikki se epätoivo ja turha kärsimys, jota näimme, sai meidät tolaltaan. Päätimme, että surkuttelun sijaan meidän on pakko tehdä jotain. Itselläni on lisäksi tarhalta lähtöisin oleva pieni pappakoira, joten sympatiani ovat vahvasti tuon syrjäisen ja jopa monelle romanialaiselle tuntemattoman köyhän kaupungin puolella.

Rosiorin tarhan häkit olivat käynneillämme täpötäysiä. Sairaita koiria on kaikkialla eikä kaikille eläimille ollut riittävästi liikkumatilaa, makuu- tai suojapaikkoja ja katosta huolimatta suurin osa koirista oli täysin sään armoilla. Kylmä, sade ja tuuli pääsevät tunkeutumaan kaikkialle. Koiria on kuollut suuren koiramäärän generoiman stressin aiheuttamien tappeluiden lisäksi myös rotanmyrkkyyn. Rankkurit olivat välinpitämättömiä ja sadistisia, ja eläimiä tuotiin tarhalla jatkuvalla syötöllä. Paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan taisteli käytännössä yksin koirien puolesta. Hänen vetoomuksensa viranomaisille tarhan olojen parantamiseksi ei ollut jatkuvista pyynnöistä huolimatta tuonut tulosta.

Kamalinta oli nähdä, että suurin osa koirista oli valtavan kivoja ja ystävällisiä, jotka olivat syystä tai toisesta päätyneet rankkurien kouriin ja virumaan häkkeihin. Cornelia oli täydellisen loppu henkisesti ja fyysisesti. Kun sateessa ja pimeässä viritimme muovisuojaa yhdelle tarhan ulkoseinustalle päätimme, että tarhan tilanteelle on edes yritettävä tehdä jotain. Tuona ankeana iltana syntyi ajatus sterilointihankkeesta ja eri osapuolten välisen yhteistyön rakentamisesta. Halu kaupungin koiramäärän radikaaliin, systemaattiseen pienentämiseen kasvoi valtavaksi ja oitis kotiuduttamme ryhdyimme käytännön valmisteluihin marraskuun 2014 alussa.

Keskustelimme eläinlääkäri Aurelian Stefanin kanssa hankkeen aloittamisesta ja hän näytti vihreää valoa ideallemme. Cornelia keskittyi viranomaistahojen kontaktointiin. Neuvotteluja eri osapuolten välillä käytiin kuukausia; romanialainen byrokratia on vähintäänkin erikoista. Sitäkin suurempi haaste oli viranomaisten tahtotilan sytyttäminen projektille myönteiseksi. Se oli melkoista tuulimyllyjä vastaan räpistelyä – ja on osittain edelleen.

Tavoitteemme on vähentää Rosiorin ja sen ympäristön koiramäärä pysyvästi keinona steriloinnit ja kastroinnit. Tämän myötä myös kunnalliselle koiratarhalle päätyvien eläinten lukumäärä pienenee radikaalisti. Se suitsii tautitilannetta ja edistää eläinterveyttä. Toinen päätavoitteemme on tarhan ympärillä toimivien tahojen saaminen yhteistyöhön sekä paikallisten ihmisten, eritoten lasten, valistaminen vastuullisesta lemmikinomistajuudesta. Lapsissa on tulevaisuus. Kliseistä mutta ah niin totta!

Ensimmäisen sterilointipäivän jälkeen olemme voimme todeta, että keskusteluyhteys eri toimijoiden välillä on avattu ja kaikki vaikuttaa lupaavalta.

Projektissa riittää työnsarkaa joka päivä ja taustalla käy melkoinen sutina, kun suunnittelemme ja järjestämme seuraavia sterilointipäiviä ja hoidamme käytännön järjestelyitä, tiedotusta, viestintää ja sidosryhmäsuhteita. Lisäksi olemme saaneet ilahduttavaa tukea eurooppalaisilta päättäjiltä ja vaikuttajilta.

2. Moni on sitä mieltä mieltä jopa Suomessa että paras tapa kulkukoirapopulaation hallitsemiseen ja lopettamiseen on koirien lopettaminen. Voitko kertoa miksi kuitenkin olette itse päättäneet tukea sterilisaatioita - mikä on faktaa ja mikä mutua?

Tappamista on yritetty ratkaisuksi jo vuosisatoja, ja populaatioekologian lainalaisuudet kerta toisensa jälkeen osoittavat sen tehottomaksi. Koirakanta saattaa pienentyä hetkeksi, kunnes se taas nopeasti kasvaa vähintään entisiin mittasuhteisiin, kun uusille eläimille on tarjolla enemmän ruoka- ja tilaresursseja. Esimerkkinä tästä Bukarestin kaupunki, jossa vuosien 2001-2008 aikana tapettiin lähes 145 000 koiraa. Muutamassa vuodessa määrä nousi yhdessä hujauksessa ja koiria on taas vuoden 2013 syyskuun jälkeen tapettu jälleen kymmeniä tuhansia.

Niin kauan, kun eläinten kiinniotto ja tappaminen on tuottavaa, korruption riivaamaa rankkuriliiketoimintaa eikä EU:lla ole kompetenssia puuttua julmuuksiin, tämä jatkuu.

Romaniassa ongelma eivät ole kodittomien kulkueläinten holtiton lisääntyminen, vaan omistettujen, steriloimattomien ja vapaana ulkoilevien lemmikkien jälkeläiset ja niiden hylkääminen. Sen vuoksi sterilointikampanjat ovat äärimmäisen tärkeitä, sillä kampanjoissa leikataan nimenomaan näitä koiraongelman aiheuttavia omistettuja koiria. Samalla saamme keskusteluyhteyden omistajiin, ja heidän kanssaan on mahdollista keskustella vastuullisesta lemmikinpidosta.

3. Millaiset pitkäntähtäimen vaikutukset on yhden koiran sterilisaatiolla - onko siinä oikeasti mitään järkeä kun ajattelee että Romaniassa on miljoonia katukoiria? Luuletteko että teidän projektilla on oikeasti vaikutusta asiaan?

On ehdottomasti vaikutusta. Jo pelkästään yhden koiran sterilointi muuttaa sen yksilön elämänsuunnan, kun sen ei tarvitse synnyttää kymmenittäin ei-toivottuja pentua ja saattaa jopa ehkäistä koiran hylätyksi tulemista. Yksi narttu jälkeläisineen voi laskennallisesti 6 vuoden aikajänteellä tuottaa jopa 67 000 pentua – siis yhdelläkin steriloinnilla on merkitystä.
Rosiori on sinänsä tärkeä projekti, että jo pelkästään eläinsuojelujärjestöjen ja viranomaisten yhteistyön sävelten löytyminen on kullanarvoinen asia. Koiraongelman ratkaisemiseksi kestävästi tämä on ehdoton edellytys. Lisäksi hanke on herättänyt kiinnostusta kansainvälisesti ja sitä ovat tukemassa useat merkittävät eläinsuojelu- ja poliittisen kentän vaikuttajat. Jopa Bukarestin Suomen suurlähetystön edustajisto vieraili paikan päällä Rosiorissa 1. sterilointipäivänämme.
Rosiori on kohtuullisen kokoinen alue (n. noin 35 000 asukasta) ja uskomme, että sitkeydellä ja kovalla työllä saamme siellä nopeastikin tuloksia koiramäärän rajaamisessa ja lemmikinomistajia valistamalla. Haluamme, että se toimii esimerkkinä, että muutosta voi saada aikaan ja että on sekä ihmisten että eläinten terveyden kannalta iso juttu, että koirapopulaatiot pienenevät, lemmikkejä ja niiden jälkeläisiä ei hylätä, koiria rokotetaan systemaattisesti ja ne tunnistusmerkitään ja rekisteröidään kansalliseen tietokantaan.

4. Jos ajattelet elämää vuoteen 2025 - millaisena haluat katsoa vuosia taaksepäin - millaisen Romanian haluat nähdä - ja mitä luulet että teidän työ on saanut aikaan?

Rosiorin kunnallisella tarhalla on enää vain kourallinen koiria, joista suurimman osan noutaa pois omistaja 14 päivän sisään. 95 % koirista on leikattu, rabiesrokotettu ja tunnistusmerkitty. Koirat eivät juokse vapaina eikä kodittomia koiria löydy joka kulmalta. Pentuja emoineen ei hylätä – oikeastaan siksi, että ei-toivottuja pentuja ei pääse syntymään nykyisenkaltaisesti. Koiranomistajat pitävät lemmikkinsä kytkettyinä. Kaupungissa on ainakin yksi koirapuisto ja omistajat harrastavat innokkaasti lemmikkiensä kanssa yhteisiä aktiviteetteja. Eläinlääkäriasemia on ainakin kaksi. Tarjoamme edelleen maksuttomia sterilointeja, rabiesrokotteita ja tunnistusmerkintöjä kuukausittain. EU:n koheesiorahasto on tukenut työtämme jo vuosia.
Rosiorista on tullut esimerkkikaupunki koiraongelman ratkaisemisessa. Pormestari ja Cornelia antavat haastatteluja siitä, miten he ovat onnistuneet hankkeessa ja ovat konsultoineet useita kaupunkeja niiden ryhtyessä työstämään samaa haastetta. 

5. Mitä sanottavaa sinulla on ihan perussuomikoiranomistajille? Moni ei halua koiraansa leikkauttaa ja vahinkopentuja syntyy, moni perustelee leikkaamattomuutta esim uroskoiran miehisyyden menetyksenä. Mitä ajattelet tästä?

Lemmikin sterilointi on eläinsuojeluteko. Se on yksi arvokkaimmista palveluksista minkä ihminen voi lemmikilleen tehdä. Ilahdun aina, kun suomalainen tuttavani kertoo, että on steriloinut lemmikkinsä tai ajattelee operaation suorittamista.
Toimenpiteen edut ovat kiistattomat. Leikatut eläimet elävät paremman, onnellisemman ja usein pidemmän elämän. Maailmassa on jo ihan liikaa kodittomia eläimiä, joten meidän fiksujen suomalaisten tulisi pitää huolta siitä, ettei ainakaan meillä pääse syntymään yhtään ylimääräisiä ”rakkauspentuja” yhdellekään koiralle.
Uroksen kastrointi on näppärä rutiinitoimenpide, jolla helpotetaan sekä koiran että sen omistajan arkea: kastroinnilla voidaan suitsia ei-toivottua käyttäytymistä, kuten mm. toisille uroksille uhittelua, kiusallista merkkailua sekä narttujen juoksuaikoihin ajoittuvia käytösongelmia (karkailu, ääntely, alakuloisuus, syömättömyys ja astumiskäyttäytyminen). Leikkausta käytetään myös paljon ihmiseen suuntautuvan aggressiivisen käyttäytymisen hillitsemiseen ja vanhuuden eturauhasongelmien ennaltaehkäisyyn. Kastrointi ei todellakaan syö eläimen miehisyyttä - väite on hupaisaa koiran inhimillistämistä.
Nartun sterilaatiolla on kiistattomia terveydellisiä etuja. Sterilointi suojaa vakavilta sairauksilta ja vähentää huomattavasti riskiä sairastua nisä-, kohtu- ja munasarjasyöpään sekä kohtutulehdukseen, jonka seurauksena kehittyvä märkäkohtu on yleensä koiran henkeä uhkaava tila. Jos tutkimusten mukaan jopa joka neljäs narttu sairastuu elämänsä aikana kohtutulehdukseen, se pelkästään on syy kipaista lemmikki kainalossa eläinlääkärin vastaanotolle.

Steriloinneilla ehkäistään myös ikäviä nisäkasvaimia ja valeraskauksia, joka sekään ei ole hauska asia. Joidenkin nartunomistajie mielestä on söpöä, kun koira valeraskauden puuskassa keräilee lattoilla pyörivät sukat, lelut ja pallot ja hoivaa niitä kuin pentuja konsanaan. Joskus käytös saattaa yltyä agressiiviseksikin. Tilanne on huvittava vain omistajalle; nartulle valeraskaustila on stressaava ja vaikeimmissa tapauksissa valeraskaus voidaan joutua hoitamaan jopa lääkkein.

Kiitokset Taijalle haastattelusta ja Kulkureille mahtavasta projektista! Blogi toivoo samaa kuin Taija vastatessaan kysymykseen tulevaisuuden näkymistä. Pelkkää haavetta nuo ei ole - vaan konkreettiset toimet ovat jo käynnissä että vuonna 2025 näemme Taijan kuvaaman tilanteen Romaniassa.

Kulkurit ovat koonneet mainioita ja kattavia infopaketteja eri kanaviin koskien projektia sekä sterilisaatioita yleensäkin keinona vähentää kodittomien koirien määrää. Kun juhannus nyt näyttää meille kaikille sään puolesta mitä kehnointa kesää - käyttäkää vapaat hyväksenne, unohtakaa sade ja tutustukaa sterilointiprojektiin näiden linkkien kautta.

• Sterilointi tietopankki 
• Rosiori de Vede - massasterilointiprojekti
• Fifirock - Sinut on haastettu #spayone
• #spayone Facebook-sivu

Ja nyt - haaste. Blogi on edennyt jo niin pitkälle että tämä postaus on jo sadas! Ensimmäistä satasta juhliaksemme haastamme siis jokaisen blogin lukijan mukaan tukemaan Kulkureiden #spayone projektia. Alla haasteen tiedot, tule mukaan ja haasta kaverit kanssa. Voit luonnollisesti lahjoittaa myös pienemmänkin summan kuin yhden koiran sterilisaatioon vaadittavan 30 euron summan - vaikka euron. Monista yksistä euroista kasvaa iso määrä! Järkeähän tässä todellakin on kuten Taija sekä muut lähteet kertoo - joten tule mukaan ja auta!






#Spayone-haaste: Osallistu lahjoittamalla yhden koiran sterilointi, 30 euroa, Rescueyhdistys Kulkuri ry:n lahjoitustilille:

FI73 1029 3000 3566 41, viitteellä 2299.
PayPal: kulkurit@kulkurit.fi (otsikoksi viitenro 2299)
Kaikki tällä viitteellä tulleet lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä eläinten sterilointeihin Romaniassa. 
Rescueyhdistys Kulkurit ry:n rahankeräysluvan lupanumero on POL-2014-8564. Lupa on voimassa 16.9.2014-¬31.12.2015 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Lisätietoja: Kaisa Kanninen, kaisa@kulkurit.fi

(kaikki tässä blogissa esiintyneet kuvat ovat Rescueyhdistys Kulkurit ry omaisuutta ja #spayone kampanjamateriaalia)

Koirat mukaan työpaikalle - ratkaisu eläinsuojelukysymyksiin?

"Ruotsissa laki kieltää koiran jättämisen yksin yli kuudeksi tunniksi - samaa harkitaan Suomessakin" kirjoittaa Hesari nettisivuillaan. OK! Hienoa että Suomessakin ollaan miettimässä koirien yksinoloon ja hyvinvointiin liittyviä asioita kun eläinsuojelulakia uudistetaan mutta mutta…. Onko nyt ihan oikeasti niin että meidän suomalaisten koirien asema on jo niin hyvä että voidaan alkaa miettimään asioita näin pitkälle?

Ruotsissa jutun mukaan koiraihmisillä on kolme vaihtoehtoa jos meinaavat yli kuuden tunnin työpäivää tehdä; ottaa koira mukaan duuniin, viedä se satoja euroja maksavaan koirapäiväkotiin tai mennään keskellä työpäivää pistäytymään kotona koiraa hoitamassa. Itse en kyllä näe mitään vaihtoehtoa näistä kovinkaan houkuttelevana kun näin oman koiralaumani (5 yksilöä) osalta katson asiaa. (mainittakoon että meillä pysytään maagisen kuuden tunnin alla joka tapauksessa eli ihan viihteellisellä tasolla asiaa alla pohdin - mutta leikitään että näin ei ole ja laki tulee voimaan).

• Vaihtoehto 1 - koirat mukaan duuniin! Työskentelen avokonttorissa jossa en suinkaan ole yksin. Teemme paljon keskittymistä ja työrauhaa vaativaa hommaa. Lähimmällä kolleegallakin on pari koiraa joten oletetaan että tuomme yhteensä seitsemän koiraa joka päivä työpaikalle mukanamme - oi sitä työrauhaa avokonttorissa! Allergikkoja ei meidän työpaikalla taida olla mutta en usko että koirattomat kolleegat innostuisivat siitä että heille ilmaantuu useampi karvainen työkaveri. Tai siitä että jos koiran omistaja joutuu lähtemään vaikka asiakaspalaveriin niin koiraton kolleega saa uuden työtehtävän ja huolehtia kolleegan koirista.  En usko että yritys innostuisi siitäkään vaihtoehdosta että muutetaan isompiin tiloihoin jotta saadaan koirille ikioma huone jossa voivat oleskella kun omistaja hankkii ruokarahaa. Siis sinnekö ne koirat on vaan keskenään tarkoitus tyrkätä päiväksi vieraaseen porukkaan? Voisko olla että stressaisivat sielä enemmän kuin omassa kotonaan? Entäs jos joku koira onkin hieman epäsosiaalisempi yksilö - hankitaanko hänelle sitten oma yksiö? Tai jos joukossa on yksi vanhuskoira ja jollain toisella yliaktiivinen pentu - vaikka meidän Musti niin onkohan koirilla oikeasti rentouttava päivä sielä työpaikalla sitten? Tämä vaihtoehto ykkönen aiheuttaisi itselleni myös melkoisen logistisen probleeman. Miten mä saisin noi kaikki koirat sinne työpaikalle? Autoon ei kaikki kerralla mahdu. Mäyris voi pahoin autossa. Olisipa hauskaa saapua joka päivä työpaikan parkkipaikalle ja aloittaa aamu siivoamalla yrjöt - autosta ja todennäköisesti myös Mäyriksen omista karvoista ja muista koirista. Just mitä mun aamuista on puuttunut! Toki voisin myös käyttää yleisiä; ensin viiden koiran kanssa bussilla lähimälle juna-asemalle, siitä paikallisjunalla Pasilaan, vaihto ja toisella junalla määränpäähän. Tuskimpa tietty ainoa koirien kanssa ruuhkajulkisssa matkaava olisin lain voimaan tullessa mutta jotenkin tämäkään vaihtoehto ei innosta. 
• Vaihtoehto 2 - koirien päiväkoti! Sama probleema kuljetusten kanssa kuin yllä. Reilu tonni kuussa hoitomaksuihin - ei sekään nyt houkuta. Eikä muutenkaan vaikka päivähoitorumba (maksuineen) onkin varsin tuttua puuhaa niiltä ajoilta kun lapset oli pieniä. Never again. 
• Vaihtoehto 3 - kesken työpäivän kotiin hoitokeikalle! Siis lounastunnilla vai onko tämä palkallista vapaa-aikaa koirien omistajille että ehtii? Vai pitääkö hankkia uusi työpaikka lähempää kotia että ehtii puolen tunnin lounastunnin aikana? Meille pääkaupunkiseutulaisille mielenkiintoinen haaste päivään tämäkin, ottaen huomioon että aika harvalla meistä se työpaikka on naapurikorttelissa. 

(kuvituskuva)

Siis onhan se vallan hienoa että koirien asemaa pohditaan, mutta olisiko nyt kuitenkin sielä ihan ruohonjuuritasollakin vielä asioissa parannettavaa rutkasti ennen kuin aletaan miettimään asioita tällä tasolla…. Jos vaikka aloitettaisiin siitä että lain mukaan koira on nykyään esine. Esine. Eläinsuojelu ei pysty oikein puuttumaan mihinkään kun lait ei koiraa edes elävänä olentona vielä suojaa. Ihmisetkään ei koiriinsa aina esinettä enempänä suhtaudu, kertakäyttötavaraa josta voi luopuakkin tuosta vaan. Mitenhän tätä lakia muuten sovellettaisiin esim maaseudulla usein nähtäviin pihakoiriin jotka saattavat viettää päivän (toisensa jälkeen) narun jatkona? Onko se ihan ok sitten…. Suomalaisten koirien ongelmat on kyllä jossain muualla kuin siinä ovatko ne kotona kahdeksan tunnin työpäivän verran vai kuuden. Koiralla ei samaa aikakäsitystä ole kuin meillä ihmisillä ja kun ennen töihin menoa on hyvin huollettu ja yksinoloon opetettu niin valtaosa pärjää kyllä aivan mainiosti. Osa varmasti nauttiikin siitä ajasta kun on rauhaisaa ja onnistuu se pissan pidätyskin. Harva sitä koiraansa keskellä yötäkään ulos vie - kuuden tunnin välein. 

Onhan tässä asiaakin taustalla mutta onkohan asiaa nyt mietitty kuitenkaan ihan loppuun asti. Miten laki käytännössä toimii? Kuka valvoo? Vai onko valvonta naapurikyttääjillä jotka katsoo verhojen välistä toisten lähtö- ja paluuajat, kirjaa ne ylös ja lähettää tietonsa netin kautta eläinsuojeluun; "Korhoset lähti tiistaina klo 07:32 ja palasivat vasta 15:27 - koirien sallittu yksinoloaika ylitetty". Onkohan nämä kustannukset mitä koirien päivähoitohuoneista sitten tulee niin yrittäjän omasta pussista revittäviä… Huonontaako koiran omistaminen ihmisten markkina-arvoa koska heillä on erityistarpeita; koirat pitää saada tuoda töihin mukaan tai vähintään pitää pari tuntinen lunch break jotta ehtii kotosalla käväsemään ettei aikaraja pauku. Työllistävää vaikutusta toki tällä saattaa myös olla kun koiradagiksien tarve räjähtää käsiin ja koirien yksinoloa valvovia virkamiehiä varmaan tarvitaan. TV-lupatarkastajia jäi YLE veron tultua voimaan työttömiksi - ehkä heistä voisi uudelleen kouluttaa koira-aikavalvojia jotka ottaisivat vastaan naapurien ilmoitukset, kävisivät kyttäämässä ihmisten pihapuskissa moneltako lähetään ja moneltako palataan?

Kyllä, koirista täytyy pitää huolta, niihin täytyy sitoutua ja lakien tulee olla ajantasaisia eikä koirien ole tarkoitus olla yksin päivät pitkät. Kuuden tunnin aikarajojen asettaminen lakiin on kuitenkin ihan älytöntä. Toisaalta taas - ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia se yrittäjille avaisi myös, koirien päiväkotien ja koiran ulkoiluttajien muodossa. Törmäsinkin aiheesta kertovaan juttun brittiläisessä Daily Mailissa hiljattain. Koirahoitajat tahkovat melkoisia kuukausiliksoja kun Cityn meklarit eivät ehdi koiriaan nähdä kuin aikaisin aamulla, myöhään illalla ja viikonloppuisin. Muuten koiran pakolliset syötöt ja ulkoilut hoitaa kallis maksettu apu, koiran odotellessa päivät yksinään. Näissäkin tilanteissa omistajan kannattaisi miettiä olisiko sitä koiraterapiaa itselleen järkevämpi tapa hankkia oman koiran sijasta vaikka ottaa tavaksi vierailla viiikonloppuisin paikallisella löytökoiratarhalla hellimässä ja lenkittämässä kodittomia. Isot summat mitä hoitajan liksoihin menee voisi nekin lahjoittaa sinne kodittomien koirien tukemiseen. 

Nuori koiran hankkija, minulla on sinulle asiaa

Koirista luopuminen hyvin heppoisin perustein on pyörinyt viime päivinä kovasti mielessä. Näihin törmää jatkuvasti kun koiramaailmaa seuraa - varsinkin erinäisiä palstoja joissa koirille etsitään uutta kotia. Nuoria koiria päätyy kiertoon kun elämän tilanteet muuttuu ja tulee niitä kuuluisia pitovaikeuksia.  Vanhemmat, jo perheessä pidempään olleet koiratkin saavat lähdön kun esimerkiksi parisuhteet rikkoutuu eikä erotilanteessa kumpikaan koiraa haluakkaan. Samoin - koira saattaa saada lähdöt kun elämään tulee uusi ihmissuhde joka ei olekkaan innostunut koirasta.

Koira on oikeasti pitkä sitoumus. Miksi asiaa ei ymmärretä? Jos koira on hankittu pentuna niin miten voi olla että koiran ollessa 8 kk vanha elämäntilanne on muuttunut niin oleellisesti että koirasta pitää eroon päästä? Siis ymmärrän kyllä varsin hyvin jos jotain todella mullistavaa tapahtuu - mutta harvemminhan tästä on kyse. Usein nämä muutokset elämäntilanteessa ovat juuri näitä "muutinkin kerrostaloon, uusi vuokranantaja ei salli koiria/työaikani pidentyivät/pääsinkin opiskelemaan/aika ei riitäkkään/uusi puoliso ei pidä" ETC ETC! Ja oikeasti te jotka olette valmiita luopumaan koirastanne siksi että elämäänne purjehtii joku uusi ihminen joka ilmoittaa että "en pidä tuosta rakista - lopeta se" niin oikeasti - luuletteko tosiaan että uusi ihmissuhde ei vaadi teiltä jatkossakin kohtuuttomia tekoja vain siksi että haluaa sanella säännöt? Rakkaus ja parisuhteet on kompromissien kauppaa. Jos toista rakastaa ja haluaa aikaa toisen kanssa viettää - silloin ei pakoteta rakasta luopumaan jo olemassa olevista tärkeistä asioista.

No entäs nämä pitovaikeudet sitten? On otettu pentu ja oletettu että oppiihan se vaikka mitä vaikka ei opeteta. Eikä tajuta sitäkään että pennut ja nuoret koirat vaativat aika paljon kärsivällisyyttä. Eikä sitäkään ole mietitty mikä se oma osaamisen taso on koirien kanssa. No onhan se joo mageeta kun nuorella kundilla/kimmalla on se dogo agrentino - katu-uskottavuus ennen kaikkea! Mutta kun ei tiedetä mihin ryhdytään, ei osata, ei olekkaan rahaa kouluttajan apuun niin jopas ollaan taas pulassa ja pitovaikeudet iskee. Pitovaikeuksiin vedotaan jatkuvasti vaikka oikeasti kyseessä on omistajan oma saamattomuus, osaamattomuus ja viitseliäisyys koiran koulutuksessa. Eroahdistuksen takia koirista luovutaan, siinä missä remmiräyhäämisenkin, karkailun, sisälle kusemisen, haukkumisen…. Pitovaikeuksia? Ei todellakaan vaan sitoutumisen puutetta koiraan!

En ole pitovaikeus -
olen vasta nuori 

Oikeesti - minäkin välillä toivon ettei meillä tuota pentua olisi hankittu vaikka nelikymppinen olenkin. No en tosissaan mutta välillä on fiilis että kyllähän sitä ihminen voisi helpommallakin päästä. Meidän pentu on nyt noin 1v3kk ja on oppinut iloisen faktan että piha-aitauksen yli voi hypätä ja mennä omitoimiselle juoksulle esimerkiksi naapurin kukkapenkkiin tai terassille tutustumaan grillin antimiin - karkuun ei lähde mutta joskus se ruoho nyt vaan on sielä aidan takana vihreämpää. Olihan se hauskaa sen ekat pari kertaa kun todettiin että "oho, Musti hatkas taas aidan yli". Mutta siinä vaiheessa kun naapuri palautti pihastaan Mustin pari kertaa saman päivän aikana joutuu toteamaan että "aitamme on liian matala Mustille - rautakauppaan - korkeampi aita". Ei viihdyttävää enää vaan ongelma mikä pitää korjata. Onhan tämä nyt tavallaan pitovaikeus - mutta ei Mustia kotoaan heitetä. Ongelmaan puututaan koulutuksella ja korottamalla aitaa. Karkailun lisäksi Musti tykkää jyrsiä tuoleja. Ja kenkiä. Ja riehua. Nuoren koiran meininkejä joita ilmankin voisi elää - mutta ei pitovaikeuksia jonka takia koirasta luovutaan. Koiran kanssa eteen tulevat asiat ja ongelmat pitää olla selvillä ja pitää olla keinot jolla ne ratkaistaan. Nuoret koirat voi olla kaameita vaikka kuinka aktivoisit - ne on lapsukaisia jotka menee ja kokeilee, tuhoaa ja karkaa. Kärsivällisyyttä tarvitaan.

Nuoret ihmiset erityisesti - te kaikki alle 25-vuotiaat jotka harkitsette koiran ottamista. Oletteko nyt ihan varmoja? On teissäkin hyviä omistajia jotka sitoutuu kuten myös meissä vanhuksissa niitä ketkä ei hyviä olekkaan. Kun te koiraa hankitte ja kasvattajalle tai rescuejärjestölle kerrotte kuinka olette sitoutuneita, osaavia ja taloudellisesti pystyviä takaamaan koiralle hyvän elämän jopa 15 vuotta eteenpäin - oletko oikeasti miettinyt asiaa käsi sydämellä? Nuorena ihmisenä on oikeasti vaikea ymmärtää mitä 15 vuotta elämässä eteenpäin tarkoittaa - tai edes viisi, tai yksi! Sekä se oma osaaminen. Nuoruuden huumassa ollaan kaikki voipia omasta osaamisesta - mutta kun se totuus iskee niin se iskee. Ei me vanhuksetkaan osata kaikkea, eikä mekään voida olla varmoja mitä elämän seuraavan nurkan takana luuraa. Nuorena se elämä kuitenkin on usein sitä että mennään ja tehdään, innostutaan asioista tänään ja huomenna toisesta, kokeillaan ja eletään. Mieti tarkkaan onko se koira oikeasti sopiva asia siihen elämäntilanteeseen jossa itsekin vielä opettelet elämään. Ehkä voisit vaikka toimia väliaikaishoitopaikkana koirille, lenkittäjänä yms ja hankkia oman vasta myöhemmin?