Tassunpohjia - infoa



Bloggaaja on nelikymppinen Kati Hirsikangas joka
asuu Vantaalla. Rakkaus koiriin on aina ollut elämässä läsnä ja koirat - jos ei ole omassa elämässä ollut oikea aika omalle koiralle on hoitolaisia ollut. Jo pienenä tyttönä nappasin kiinni karkurikoiria ja äitini kauhistukseksi toin niitä meille lupaa kyselemättä kotiin kunnes omistajat löytyivät. Harmistunut olin tuolloin asiasta kun omistajat koiransa meiltä hakivat koska halusin pitää kaikki löytämäni koirat. Onneksi meillä Suomessa ei ole kodittomien koirien kanssa kuitenkaan vastaavaa tilannetta kuten muualla maailmassa, vaan kaduilla kulkevat koirat ovat juuri näitä karkureita eivätkä hyljättyjä koiria. Haluan auttaa omalta osaltani näitä koiria joilla ei omaa kotia ja perhettä ole, puhua ja toimia koirien hylkäämistä sekä kaltoinkohtelua vastaan, kiinnittää huomiota avoimesti niin epäkohtiin kuin iloisiin asioihin koira-aiheissa sekä tukea koiria auttavia vastuullisesti toimivia järjestöjä. Blogissa haluamme vain ja ainoastaan tukea vastuullista rescuetoimintaa ja varainkeruuta koirien hyväksi sekä tahoja jotka puoltavat positiivisia metodeja koirien koulutuksessa.

Tämä blogi on yksi tapa purkaa haluani saada sanottavani sanotuksi, dokumentoida omien koirien tekemisiä, ottaa kantaa asioihin ja olla aktiivinen kodittomien koirien auttamisessa. Tulevaisuudessa haaveilen, sitten kun lapset ovat omillaan, viimeistään eläkepäivilleni että voisin pitää pientä turvapaikkaa kodittomille koirille, ehkä entisessä kotimaassani Englannissa, ehkä Espanjassa jonka tilanteen tunnen valittevan hyvin, ehkä täällä Suomessa, ehkä jossain muualla. Blogin eri aiheiden kirjoituksia on vedetty yhteen aihepiireittäin tällä sivulla. 


  • Blogi Facebookissa - tule tykkääjäksi! Täällä julkaisemme kuva-albumeita, jaamme koira-aiheisia linkkejä ja mielenkiitoisia uutisia sekä päivityksiä. 
  • Blogi Vapaavuorossa. Uusi Suomi lähestyi heinäkuussa 2014 kysyen olisinko halukas siihen että blogini siirtyy luettavaksi myös heidän palveluunsa. Tokihan se sopi. 
  • Blogiin ja bloggaajaan voi olla yhteydessä Facebook-sivun kautta tai lähettämällä sähköpostia. 





3 kommenttia:

  1. hei kati! kirjoitit josain kalazarista.. koirat ovat eläneet hyvinkin pitkän ja onnellisen elämän, jopa täysin oireettoman..lääkkeitää joutuu sitten hankkimaan vuosia.

    VastaaPoista
  2. Mites, onko Elvis saanut jo kodin? Kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista