sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Masse lähti Pipan ja Miion luo



                          Masse 14.04.2010-02.02.2020


Meidän rakas Masse-mäyräkoiramme on tänään lähtenyt Pippa-podencomme ja Miio-bassettimme luo sateenkaarisillalle. Masse sairastui eilen hyvin äkilliseen ja rajuun suolistotulehdukseen. Hoidoista huolimatta jouduimme tänään tekemään raskaan päätöksen ja lähettämään hänet matkaan. Suru on suunnaton.

Muokkaus 07.02.2020 Vantaan Puskaradio Facebook ryhmässä oli viikolla juttua, että monella koiralla ollut veriripulia. Kävin kommentoimassa keskustelua jonka pohjalta MTV Uutiset oli yhteydessä. Jutun voit lukea täältä. 


perjantai 20. joulukuuta 2019

Millaiseen kotiin Martta sopisi?

Otsikon kysymystä olen pohtinut tässä useasti, kun Martalla on nyt takanaan reilu pari viikkoa kotihoidossa täällä meillä. Ensi hetkistä ja tunnelmista voit lukea täältä. Martasta on ollut jonkin verran kiinnostuneita perheitä, mutta toistaiseksi ei olla edetty kenenkään kanssa niin pitkälle, että olisi tutustuttu puolin ja toisin enemmän. Mahdottoman kiva koirahan Martta on.



Eli millaiseen kotiin Martta sopisi? Iloisen ja helpon luonteensa puolesta varmasti monenmoiseen. Martta selvästi nauttii koiraseurasta ja leikkimisestä muiden koirien kanssa, joten koti missä jo kaveri löytyy olisi varmasti hyvä juttu. 

Martta on meillä ollessaan ollut aika hiljainen. Haukkunut ehkä kolme kertaa. Nämä kaikki ovat tapahtuneet yöllä kun ollaan nukuttu. Veikkaan, että syynä on ollut erikoiset äänet. Ehkä meidän teinit ovat rapistelleet yöpalalla keittiössä tai ulkoa on kuulunut jotain. Ovikelloon ei kyllä reagoi, eikä siihen jos joku tulee kotiin. Asumme melko rauhallisella alueella. Ulkona on kyllä vastaan tullut vaikka mitä eikä Martta ole reagoinut mitenkään. Ulkona kulkee hyvin reippaasti ja uteliaasti. Martta rakastaa lenkkeilyä ja ulkoilua. Sellaiseen perheeseen sopisikin todella hienosti, missä kuljetaan luonnossa. Marttaa ei ole haitannut sadekkaan, toisin kuin meillä asuvaa vinttikoiraa joka ei ulos suostu millään vesisateessa. Harmittaa kyllä kun sateita on riittänyt ja pimeys vallitsee. Arkipäivinä sitä ei juurikaan valoisan aikaan koirien kanssa ulos pääse. Onneksi nyt alkaa joululoma niin sitten pääsee. 

Valokuvaamisesta Martta ei kovin pidä


Meillä on pieni aidattu takapiha jossa Marttaakin nykyään uskaltaa pitää irti. Kävimme myös koirapuistossa missä nautti vapaana juoksentelusta. Martta on hienosti oppinut tulemaan kutsusta luokse ja namit motivoi. Oppivainen koira, joten varmasti viihtyisi sellaisen omistajan kodissa, joka haluaa opettaa Martalle uusia asioita. Kohtelias koira, joka ei edes pyynnöstä hyppää sohvalle viereen eikä tule myöskään sänkyyn. Pikkutuhoja on askarrellut; vähän on pitänyt kirjan kantta maistella sekä tyynyn sisälmykset levitellä. Hyvin lievää kuitenkin kun kyseessä on nuori koira. 


Martta ja Arttu puistossa


Meidän kokemuksen mukaan Martta ei tarvitse välttämättä kotia, missä kokemusta koirista on pitkään. Pientä arkuutta Martalla on mikä ilmenee eniten sisätiloissa, ulkona ei säikähtele. Sisällä saattaa pelästyä äkillisiä liikkeitä ja tapahtumia. Martta on selkeästi ottanut minut omaksi ihmisekseen - on aina siellä missä minäkin. Teineihin suhtautuu avoimesti ja ystävällisesti, mutta huomattavasti varautuneemmin. Minä saan aina riemastuneen vastaanoton, palaan sitten kotiin työpäivän jälkeen tai minuutin roskapussin vientikeikalta. Senhän nyt kaikki rescuetaustaista koiraa harkitsevat kuitenkin muistaa, että koiran luonne voi muuttua sekä se kotiutuminen ei hetkessä tapahdu. Haasteita voi ilmaantua myöhemmässäkin vaiheessa joten omistajalta vaaditaan aina vankkaa sitoutumista. 

Jos kiinnostuit Martasta, lue hänestä tarkemmin täältä omilta sivuilta. Siellä pääset myös täyttämään adoptiohakemuksen ja olemaan tarkemmin yhteydessä. Sivuilla myös paljon tärkeää infoa koskien rescuetaustaisen koiran adoptiota. Marttaa pääsee sitten sovitusti tapaamaan tänne meille Vantaalle. 

tiistai 10. joulukuuta 2019

Pitkästä aikaa - kotihoitolainen!

Rita ja Martta ensimmäisenä iltana
Meille tuli melko yllättäen kotihoitoon itsenäisyyspäivän aattona tälläinen Martta! Martta on Pietarista kotoisin, elokuussa 2018 syntynyt hauska tyttö. Martan toi Suomeen ja adoptioasioista vastaa Eläinten suojakoti Toivo ry.  Martta on kooltaan sellainen oikein mukavan kokoinen - ei mikään pikkukoira mutta ei isokaan. Korkeutta on siinä 45-50cm ja painoa ehkä noin 15kg. Muutaman kilon saisi vielä saada lihasta ja painoa. Tosiaan, minilabbikselta näyttää, karva pidempi kuitenkin ja silkkisen pehmeä. Martan kanssa samalla kyydillä saapui kotihoitoon myös Rita, hän hieman Marttaa isompi noin 7-vuotias narttukoira. Rita odotteli meillä muutaman tunnin kunnes oma hoitaja pääsi hakemaan Hyvinkäälle. Hyvin rauhallisena odotteli eikä turhia hötkynnyt.

Mäyrän kanssa on kiva rehata
Martan kotihoitopaikka on Vantaalla. Perheeseen kuuluu lisäkseni 17- ja 19-vuotiaat pojat sekä kaksi kastroitua uroskoiraa, Mäyrä on 9-vuotias mäyräkoira ja Arttu noin 12-vuotias galgo. Martta tulee kaikkien kanssa hienosti toimeen. Alkuun tietenkin pysytteli vähän poissa kaikkien tieltä ja tarkkaili, mutta reipastuu koko ajan. Mäyrän kanssa jaksaisi painia loputtomiin. Perheemme nuoriin miehiin on suhtautunut myös avoimesti. Vähän tosiaan alkuun meitä katseli ja mietti, että ketähän nuo. Nykyään on jo häntä heiluen ovella muiden koirien kanssa iloisena vastassa, kun joku meistä kotiin palaa.

Kotihoitolaisen kehittymistä on aina hienoa seurata. Toki, jokainen koira omassa aikataulussaan alkaa sopeutumaan - Martta on niitä koiria jotka kehittyvät joka päivä. Ensimmäiset pari päivää oli tosiaan hieman hissukseen. Lepäämässä ollessaan aina kun joku liikkui, reagoi nousemalla tsekkaamaan tilannetta. Nykyään lepää rentoutuneena, kun levon aika on. Meillä on asunto kahdessa kerroksessa ja muutamaan ensimmäiseen päivään ei rappusiin uskaltanut vaikka kovasti kiinnosti, mitä yläkerrasta löytyy. Nyt juoksee raput ylös ja alas vauhdikkaasti. Käytös on päivä päivältä vapautuneempaa ja se oma persoona tulee esiin; iloinen, ystävällinen ja leikkisä koira.

Pesun jälkeen 
Martan taustoista tiedetään sen verran, että on pennusta ollut lähtien tarhalla. Sitä ei välttämättä uskoisi, sillä monet kotikoiran tavat on hallussa. Meillä ollessaan on esimerkiksi ollut sisäsiisti heti alusta. Remmissä osaa kävellä aika hyvin, pientä treeniä toki kaipaa vielä. Martta on lenkkeillyt yksin, koiraparin kanssa sekä triossa kolmantena. Hyvin tuntuu menevän, kaikilla tavoin. Ulkona on rohkea ja utelias; Marttaa ei pelota esimerkiksi ohi ajavat autot, yli lentävät lentokoneet, koulusta palaavat meluavat lapset eikä vastaan tulevat muut koirat. Reippaasti menee eteenpäin ja nuuhkii puskat. Tänään sai aamulla melkoiset ilohepulit, kun yöllä oli satanut lumet! Ilohepuleita on myös kotosalla nähty, juostaan matot rullalle.  Kotona on vähän säikähdellyt esimerkiksi astianpesukoneen avaamista ja imuria. Tietojen mukaan Martta oli kotikokeilussa ollut Pietarissa ainoana koirana, mutta hänet oli palautettu tarhalle koska oli yksin ollessaan haukkunut. Varsinaista eroahdistusta meillä ei ole ollut. Kotoa lähtiessä saattaa raapia hetken ovea, mutta sitten rauhoittuu. Haukkumista ei ole ollut. Yhden ainoan kerran olemme täällä kuulleet Martan haukkuvan; yöllä ilmeisesti pihalta kuului merkillisiä ääniä mihin reagoi. Nopeasti kyllä rauhoittui. Pesullakin ollaan käyty ja sekin meni hienosti. Mitään ei ole yrittänyt tuhota tai luvatta myöskään ottaa.

Sehän on aina muistettava, että kun kodinvaihtajaa tai rescuekoiraa (tai mitä tahansa koiraa) harkitsee, että koiran käytös voi uudessa kodissa muuttua sekä kotiutumiseen pitää antaa aikaa - sekä koulutukseen panostaa. Pehmeä ja vähän alistuvainen koira, joten tosiaan - tarvitsee sitä positiivista vahvistamista ja lempeää opetusta - kiitosta kun tekee oikein ja palkkaa siitä. Tätä kirjoittaessani tänään on Martan vasta viides päivä täällä meillä. Vaikuttaa kuitenkin koiralta, joka on hyvin oppivainen, reipas, luottavainen ja aktiivinen. Kyseessä on kuitenkin aika nuori koira vielä ja kun motivoituu hyvin nameilla - niin Martasta saa varmasti positiivisella koulutuksella kivan kaverin moneen menoon. Martta haluaa osallistua ja olla mukana sekä kaipaa tekemistä. Sopii siis erinomaisesti aktiiviseen perheeseen, jossa koira saa olla mukana menossa ja koiran kanssa halutaan puuhata - sisällä ja ulkona.

Mikäli kiinnostut Martasta, niin tsekkaa sivut https://www.suojakotitoivo.fi/. Sieltä löydät paljon infoa koskien adoptioprosessia, kustannuksia, terveysinfoja sekä tietenkin yhteystiedot, mistä voit kysyä lisää. Toki sieltä löytyy myös paljon muitakin koiria vailla kotia - kuten esimerkiksi Rita joka Martan kanssa Suomeen tuli. Martalle paras joululahja olisi päästä jouluksi omaan kotiin! Hauska ja ihana koira on.

Ps katso myös Toivon Facebook sivu tästä!



Video ulkoilulta













perjantai 15. marraskuuta 2019

Laumamme on pienentynyt - Pippa lähti sateenkaarisillalle



Pippa-podencomme syntyi Espanjassa vuoden 2006 kieppeillä. Meille Vantaalle hän muutti heinäkuussa 2011. Tämän viikon tiistaina, 12.11.2019 Pippa lopetettiin. 

Pippa oli aivan ihana koira. Vanhemmiten todella rauhallinen, joka rakasti lähinnä makoilla sohvalla. Hänellä oli hassuja omia tapoja, mitkä sai aina meidät omistajat nauramaan. Pipan heikkous oli sipsit. Sipsipussia ei meillä voinut avata ilman, että Pippa meni aivan villiksi ja teki kaikkensa saadakseen varastettua edes yhden. Pippaa kiinnosti podencomaiseen tapaan tietenkin kovasti oravat. Usein hän pysähtyikin lenkeillä haukkumaan vimmatusti puun alle, mistä oli bongannut kurren. Pippa oli perheemme Grand Old Lady. Hän oli hyvin itsenäinen koira, jota muiden puuhastelut ei hirveästi kiinnostanut. Pippa kyllä puuttui muiden riekkumiseen jos hänen rauhansa häiriintyi ja ärähti. Siihen loppui muiden riehuminen. Pipalla oli jo tullessaan meille hampaat kehnona ja hammasremppoja tehtiinkin useampia vuosien aikana. Vitsailimme perheen kesken usein muille koirillemme, että "älkää nyt riehuko, muuten Pippa näyttää kohta kaikki sen kolme hammasta ja siihen loppuu leikit!". Pipassa alkoi jo vanhuus näkymään muutamia vuosia sitten ja usein vastasimmekin hänen ikää kysyttäessä, että "varmaan jotain 4000 vuotta hän on, muinainen". Pippa rakasti kesää ja aurinkoa, kesäisin hän viettikin paljon aikaa takapihalla auringossa viltillä makoillen. Talvesta taas hän oli täysin päinvastaista mieltä. Ja sateesta. Silloin oli todella vaikeaa saada Pippaa edes pienelle pissalenkille köpöttelemään. 

Pipalla ei ollut mitään sairautta, mikä olisi johtanut hänen lopetukseen. Päätös tehtiin meidän omistajien toimesta, eläinlääkärin tukemana. Pippa alkoi hiipumaan pois. Hän ei enää jaksanut oikeastaan mitään. Laihtui ja kuihtui. Joskus se on vaan pakko tehdä, nämä päätökset vanhan koiran omistajana. Suru on läsnä, koti tuntuu tyhjältä. Pipalla on kuitenkin nyt helpompi olla. 

Olen kirjoitellut Pipasta täällä blogissa useammankin kerran. Käväise lukemassa! Pippa pääsi myös kerran telkkariin Ylen Puoli Seitsemän ohjelmaan. Heillä oli aiheena, kuinka eläinlääkäri voi tukea omistajaa koiran vakavan terveysongelman iskiessä. Kerroimme ohjelmassa Pipan äkillisestä sairastumisesta jokunen vuosi sitten, jolloin jo meinasimme Pipan menettää. Ohjelmaa ei taida enää olla netissä nähtävissä, mutta siihen liittyvän jutun voit lukea tästä. Jutussa esiintyvä eläinlääkäriklinikka on samainen, tuttu ja turvallinen Askel missä Pippa lopetettiin tiistaina. Muualle en menisikään. 




Kiitos rakas Pippa reilusta kahdeksasta vuodesta, jonka saimme sinut pitää!




sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Kun kontakti rescuekoiran kanssa riittää paniikkinappulan painamiseen

Tämä tarina on tosi. Se saa alkunsa viime talvelta, jolloin Eläinten suojakoti Toivo ry:n haltuun päätyi tiineenä ollut koira. Syntyi kahdeksan tervettä ja iloista pentua. Yhtä lukuunottamatta kaikki pennut elävät tälläkin hetkellä onnellista nuoren koiran elämää terveinä uusissa perheissään, kuten myös pentujen äiti. Yhden elämä päättyi äkillisesti Viikin Yliopistollisen eläinsairaalan päivystyksessä elokuisena lauantaina. Tarina todellakin on tosi, vaikka pitääkin sisällään hyvinkin erikoisia vivahteita.

Taustaa

Toivo ry:n koiria
Eläinten suojakoti Toivo ry on toiminut tässä muodossaan muutaman vuoden ajan. Yhdistys on Suomeen rekisteröity, sillä on Ruokaviraston (entinen Evira) myöntämä lupa toimia eläinten kaupallisena maahantuojana sekä TRACES-rekisteröintiYhdistys noudattaa myös Responsible Rescue sitoumusta toiminnassaan. Yhdistys tuo koiria adoptioon lähinnä Venäjältä ja lisäksi ottaa hoiviinsa suomalaisia koiria, joille tarvitaan uusi koti. Yhdistyksen hallussa maatilalla on kerrallaan muutamia kymmeniä koiria. Osa on Toivon omia, osa taas kotihoidossa ja kuntoutumassa ennen oman, pysyvän kodin etsintää. Tilalla on myös muita kotieläimiä. Toivoa vetää Mari Laijola yhdessä puolisonsa kanssa. Heillä on lähes 20 vuoden kokemus sekä rescuetoiminnasta että haasteellisten koirien kanssa työskentelystä. Laijolan sydäntä lähellä ovat erityisesti laumanvartijarotuiset koirat joita Toivon pihalla käyskenteleekin useita. Mitään rotua ei kuitenkaan syrjitä, Toivoon on tilan salliessa tervetulleita koirat kuin koirat. Toivon väki on asunut nykyisissä tiloissa useamman vuoden ajan. Tilalla ei ole koskaan esiintynyt tautiepidemioita ja paikallinen eläinlääkäri tuntee hyvin tilan ihmiset ja eläimet.

Talvella Toivossa kuultiin, että toisella puolella Suomea on uutta kotia vailla viimeisillään tiineenä oleva sekarotuinen koira. Laijola päätti, että koira saa tulla Toivoon. Pennut syntyivät maaliskuussa ja varttuivat luovutusikäisiksi Toivon porukan keskellä ja huomassa. Pennut tarkastettiin paikallisen tutun eläinlääkärin toimesta, todettiin terveiksi ja sirutettiin. Kaikille löytyi omat kodit. Yksi pennuista hurmasi pääkaupunkiseudulla asuvan perheen jossa oli entuudestaan jo vanhempi koira. Pentu oli perheen unelmien täyttymys; reipas, ketterä ja oppivainen koira. Pentu kävi eläinlääkärillä saamassa rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Kaikki muuttui kuitenkin äkillisesti.

Yksi päivä elokuussa

Pentu alkoi oireilla oudosti yllättäen. Oli poissaoleva, kiersi kehää, läähätti. Hetken tilannetta seuranneena omistajat päättivät konsultoida eläinlääkäriä puhelimitse. Siellä ei osattu arvioida, mistä moinen voisi johtua. Veikattiin, että ehkä ampiaisen pisto tai muuta vastaavaa. Koira olikin myöhemmin jo reippaampi, oma leikkisä itsensä. Seuraavana aamuna oireet palasivat voimakkaampina. Koira hoiperteli, törmäili seiniin, kuolasi eikä oikein reagoinut mihinkään. Omistajat päättivät, että nyt lähdetään Viikin päivystykseen - sieltä saa takuulla oikeaa apua; onhan kyseessä Yliopistollinen eläinsairaala. Tilanne vaikutti vakavalta mutta omistajat olivat levollisin mielin, että apua varmasti saadaan. Omistajat kertoivat koiraa hoitaneelle eläinlääkärille hyvin avoimesti kaikki tietonsa pentunsa historiasta; Suomessa syntynyt suomalaisen koiran pentu, syntynyt ja varttunut Toivo ry:n suojakodissa missä myös useita rescuetaustaisia koiria esimerkiksi Venäjältä, terve on ollut, on käyty eläinlääkärissä ja rokotukset on ajan tasalla. 

Kuten kuvakaappaus potilaskertomuksesta osoittaa Viikissä ei kyetty määrittämään, että mitähän tässä on vialla. Veriarvoissa ei ollut poikkeavaa. Koiran neurologiset oireet olivat vakavat. Koira päädyttiin lopettamaan, koska ei pystytty sulkemaan pois epäilyä vakavasta tartuntataudista kuten rabies tai parvo.

Ote potilaskertomuksesta

Samaan aikaan Toivo ry:n tilalla

Laijola puolisoineen yhdessä tilan eläinten kanssa eleli normaalia päivää samaisena lauantaina. He eivät olleet tässä vaiheessa tietoisia siitä kaaottisesta tilanteesta, mikä Viikissä oli ollut meneillään. Yllätys oli siis melkoinen, kun paikalle saapui paikallinen päivystävä eläinlääkäri. Syytä ei osannut sanoa sen kummemmin miksi tuli - esimies oli käskenyt tulla paikalle tarkastamaan Toivon koirat ja niiden paperit tautiepäilyn vuoksi. Koiria oli Toivossa tuolloin 24. Koirille ei tehty kliinistä tutkimusta. Koiria ja niiden paperit kuvattiin - mutta koirien siruja ei luettu eikä niitä verrattu koirien passeihin. Koirista tai muista tilan eläimistä ei otettu näytteitä. Tarkastusraportissa eläinlääkäri totesi, ettei eläintautilain 20 pykälän edellytykset täyty eikä toimenpiteitä tarvita. Myöhemmin Laijola sai raportin postitse missä mainitaan, että tarkastuskäynnin yhteydessä ei ole havaittu eläimillä olevan rabiekseen viittaavia oireita.

Palaset loksahtivat kohdalleen kuitenkin pian. Oma paikallinen tuttu eläinlääkäri oli saanut Viikistä tiedon, että siellä on lopetettu rabiesepäilyn vuoksi Toivossa rescuekoirien keskellä syntynyt ja kasvanut pentu. Tässä vaiheessa Toivoon oli jo kantautunut viesti myös pennun omistajilta. Viikissä pentua hoitanut eläinlääkäri oli koiran lopetuksen jälkeen ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että rabiesepäily tässä on ja sen lähde on Toivon suojakoti, koska siellä on rescuetaustaisia koiria.

Jälkipeli

Tapahtuman jälkeen omistajat kysyivät ohjeita Meilahden infektiopoliklinikalta koskien ihmisten altistumista ja ohjeita rabiesepäilyn vuoksi. Toimintaohjeita ei saatu, sillä Meilahdessa pidettiin rabiestartuntaa niin epätodennäköisenä, ettei varotoimiin ole syytä ryhtyä. Viikistä oli lupailtu ohjeistusta, mutta tätä ei koskaan saatu.

Suuresta surusta huolimatta omistajat aloittivat aktiivisen yhteydenpidon puhelimitse ja sähköpostitse Viikkiin saadakseen selvyyden, miksi lopettamiseen päädyttiin. Omistajat ymmärtävät kyllä, että koiran oireet saattoivat olla merkkejä jostain hyvin vakavasta ja eutanasia olisi saattanut tapahtua joka tapauksessa. Omistajat ovat kyseenalaistaneet, miksi koiraa tutkittiin hyvin vähän ja lopetukseen päädyttiin vain koiran oireiden perusteella ja sen altistumiseen rescuetaustaisten koirien kanssa. Sekaisin, kivuissaan sekä hämmenyksissä tilastaan olevan koiran aggressiivinen käytös vierasta hoitohenkilökuntaa kohtaan ei ole myöskään takuuvarma oire rabieksesta vaan hyvin tavallinen reaktio koiralta tilanteessa, jossa se ei tajua mitä tässä tapahtuu. Varmasti hyvin tuttu tilanne eläinlääkärin vastaanotolla.Viikissä olisi ollut kuitenkin mahdollisuudet tehdä laajempia tutkimuksia, sillä vastaavia oireita esiintyy muissakin tapauksissa kuin vain ja ainoastaan rabiestartunnan yhteydessä. Viikillä olisi ollut mahdollisuus myös kontaktoida Laijolaa sekä Toivon käyttämää eläinlääkäriä koskien koiran tarkempaa historiaa, mutta näin ei tehty. Koiran lopetuksen jälkeen kylläkin Viikistä lähti heti viestiä, että Toivon eläimet tulisi tarkistaa tautiepäilyn vuoksi kuten yllä kerrottu.

Omistajat ottivat esille viestinnässään myös faktat koskien rabiestartuntaa. Suomi on ollut rabiesvapaa maa vuodesta 1991. Rabieksen itämisaika koirilla on pääsääntöisesti alle 3 kuukautta. Pentu ehti asua perheensä luona lähes 4 kuukautta. Lopetuspäätöksen tehnyt eläinlääkäri on vastannut että "koiran rotu tai alkuperä vaikuttaa kyllä luonnollisesti sairauksiin, joita koiralla oireiden perusteella epäillään." Kertauksen vuoksi fakta mikä Viikissäkin oli tiedossa; kyseessä oli sekarotuinen, Suomessa syntynyt suomalaisen koiran pentu. Rodunomaisia sairauksia ei varmasti tässä voida lähteä arvailemaan, sillä myös koiran emo oli sekarotuinen ja isästä ei tietoa. Alkuperällä tässä viitataan kuitenkin siihen, että pentu syntyi ja kasvoi tilalla, missä ulkomailta tulleita rescuekoiria on useita. 

Koirasta odotellaan vielä Ruokaviraston patologin avauksen lopullisia tulokset. Alustavien löydösten perusteella mitään selvää ja ilmeistä ei ole löytynyt - kuten ei myöskään merkkejä mistään tarttuvista taudeista. Omistaja on tilannut laajan tutkimuksen, mutta lopullisissa tuloksissa kestää.

Hurjalta tuntuu

Suomessa on ja Suomeen tuodaan rescuekoiria Venäjän lisäksi eniten Espanjasta ja Romaniasta. Lukumäärää on vaikea arvioida mutta kyllähän keskuudessamme tuhansittain rescuetaustaisia koiria elelee. Valtaosa vastuullisten järjestöjen tuomia terveitä ja iloisia koiria. Rescuekoiria on tuotu Suomeen koko ajan enenevässä määrin jo 15 vuoden ajan. Yksikään koira ei ole rabiesta tuonut eikä muitakaan tarttuvia tautiepidemioita. Vastuulliset järjestöt noudattavat maahantuontimääräyksiä, ylittävät ne lisärokotuksilla ja tautitestauksilla sekä kiinnittävät äärimmäisellä tarkkuudella huomiota terveysasioihin. Siitäkin huolimatta rescuerasismiin törmää jatkuvasti. Se perustuu tietämättömyyteen ja mutuun - sekä usein myös haluttomuuteen perehtyä toimintaan tarkemmin. Järjestöjä pidetään kukkahattutätien kerhoina jotka haluaa pelastaa koiria. Oletetaan, että Suomeen tuodaan aggressiivisia ja sairaita koiria, mitkä aiheuttaa vaaraa sekä Suomi-koirille että ihmisille. Näinhän asia ei ole ja tilastot rescuekoirien tuomista taudeista ammottavat tyhjyyttään.  Suomessa koirilla on erittäin hyvä tilanne tarttuvien tautien osalta. On hienoa, että eläinlääkärit työskentelevät muiden ohella aktiivisesti, että tilanne pysyykin näin. Tätä samaa työtä tekee myös vastuulliset järjestöt ja ovatkin siinä onnistuneet koska tarttuvia ja vaarallisia tauteja ei ole maahamme saapunut rescuetoiminnan kautta. Laittomasti maahantuodut koirat pentutehtaista ovatkin sitten ihan oma segmentti.
Hyvää matkaa pikkuinen

Hurjalta tuntuu se, että lopetukseen päätyi nuori koira joka ennen näitä oireita oli ollut täysin terve. Suomessa syntynyt, suomalaisen koiran pentu. Lopetukseen päädyttiin vain siksi, että oireet sopivat myös rabieksen taudinkuvaan ja koira oli elänyt ensimmäiset elinkuukautensa rescuekoirien kaverina. Ei mitään laajempia tutkimuksia, yrityksiä hoitaa koiraa päivystyksessä eikä mitään taustaselvityksiä eläinlääkärin toimesta. Tämähän jättää sellaisen kuvan, että jos mikä tahansa koira saa neurologisia oireita yllättäen kuten vaikka ensimmäisen epileptisen kohtauksen jonka oireet ovat samankaltaisia rabiesoireiden kanssa ja koiralla on rescuetuttuja - koira saatetaan lopettaa ilman mitään tarkempia tutkimuksia.  Juuri näinhän tässäkin kävi.

Tapaus jättää paljon avoimia kysymyksiä ja on aiheuttanut pohdintaa, että miksi näin on toimittu ja voiko samankaltaisessa tilanteessa käydä näin uudelleenkin jollekin toiselle koiralle ja perheelle. Omistajan omiin sanoihin on hyvä päättää tämä kirjoitus. "Kuten sanoin, oireet näytti tosi pahalta, ja voi olla, että se olisi joka tapauksessa jouduttu lopettamaan, mutta nyt mentiin minun saaman käsityksen mukaan paniikkinappulan kautta. Protokolla kenties vaatii niin, mutta ehkä protokollassa olisi parantamisen varaa."


Päivitys 3.10.2019: Koirasta on saapunut Ruokaviraston tutkimustodistus ruumiin avauksesta. Syyksi on selvinnyt voimakas sisäsyntyinen immunopatologinen aivojen tulehdusreaktio, granulomatoottinen meningoenkefaliitti. Tutkimustuloksissa kerrotaan, että tulehdussairaus on yleensä nuorilla ja keski-ikäisillä, kaiken rotuisilla koirilla kaikkialla maailmassa tavattava sairaus. Sekä penikkatautivirustutkimus että rabiestautivirustutkimus olivat negatiivisia.




tiistai 7. toukokuuta 2019

Mitäs jos vastuu olisikin myyjällä?

Ihan hirveän usein näin koiraihmisenä luonnollisesti törmää koirien myynti-ilmoituksiin. Joskus jopa kirpparipalstoilla. Kun ne elämäntilanteet muuttuu, tulee pitovaikeuksia tai hankitun koiran kanssa ei pärjätä. Liian usein kun koiralle etsitään uutta kotia, se löytää sen hetkessä. Ja hetken päästä samalle koiralle etsitään taas uutta kotia. Samoin, usein törmää siihen että koirien hankkijoilta pitäisi vaatia koira-ajokorttia osoittaakseen pätevyytensä antoisaan, mutta vaativaan koiran omistajuuteen.

Se on ihan totta, että moni koiraa hankkiva ei ymmärrä mihin ryhtyy. On ne ruusuisat unelmat kun kesäheinikossa makaillaan koiran kanssa, kävellään kauniissa pakkassäässä mistä otetaan Instagrammiin kuva sekä siistissä kodissa katsotaan koira kainalossa telkkaria. Kyllähän se koiran omistaminen tälläistä voikin olla, ja onkin. Mutta se vaatii työtä. Ja rahaa. Ja aikaa. Ja sitoutumista. Ja siivoamista. Ja koulutusta. Automaattisesti se ei ole sitä. Koira on vaativa, kallis ja pitkäaikainen hankinta. Perheenjäsen kenestä ei luovuta noin vain. Mutta eikö sen vastuun pitäisi olla siinä vaiheessa, kun koiraan luovutetaan uuteen kotiin tai kaupataan - sillä luovuttajalla - että varmistuu siitä, että koira saa parhaan mahdollisen kodin?

Miksi se vastuu ei ole myyjällä?

Yhteiskunnalla ei takuulla ole varoja eikä muitakaan resursseja alkaa vahtimaan sitä, että koiran hankkija osaa, ymmärtää ja kykenee sekä koira-ajokortti on? Miksi se vastuu ei ole sillä myyjällä, että varmistuu tästä? En nyt myyjällä tarkoita vaan pentujen myyjiä - vaan ihan kaikkia; ketkä myyvät tai luovuttavat koiria. Tähän kuuluu rescuejärjestöt, kasvattajat, koiristaan luopuvat, vahinkopentuja saaneiden narttujen omistajat, pentutehtailijat yms yms. Mitä näitä on. Vastuu sinne - heille tarkat prosessit mistä heidän täytyy varmistua, ennen koiran luovuttamista. Samaan syssyyn velvollisuus huolehtia, että koiralla menee uudessa kodissa hyvin ja jos ei mene, tarjota apua sekä tarvittaessa ottaa se koira takaisin. Toki, onhan tahoja ketkä jo näin toimii. Itsestäänselvästi kun näin ajattelee, mutta monelle koiraa kauppaavalle tai luovuttavalle se ei näin ole.

Mitä jos se luovuttajan vastuu olisikin sanktioitu? Luovuttajan tulisi varmistua, (esim) että

  • uusi koti on joko kokenut kokemuksen kautta tai käynyt kurssin jos ensikoira
  • vahvistus, että koiraa hankkija on kuka sanoo olevansa
  • koiran koti pitää jatkossa säännöllisesti yhteyttä 
  • uudella omistajalla tai hänen lähipiirillä ei ole eläintenpitokieltoa tai eläinsuojelurikkomuksia
  • uusi koti sitoutuu ongelmatilanteissa olemaan yhteydessä ammattilaisiin
  • uusi koti ymmärtää koirasta aiheutuvat mahdollisesti isotkin kustannukset
  • koti ymmärtää, ettei koira ole valmis Lassie ja ongelmia voi tulla
  • koti ymmärtää, että koira on koira 
  • koti ymmärtää, että omassa elämässä voi tapahtua vaikka mitä - ja on osannut jo ennakkoon miettiä mitäs sitten - koiran kannalta
  • koti ymmärtää, miten pitkästä ja vaativasta sitoumuksesta on kyse
  • erilaisilla roduilla on erilaisia ominaisuuksia - mitkä vaatii omistajilta laaja-alaista ymmärrystä
  • koira on elävä eläin, terveystakuita ei voida antaa
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka ja ideoida, mitä nämä kysymykset voisi olla jokaiselle, joka koiraa luovuttaa. Pointtini lienee selvä - vastuu koiran uudesta kodista luovutusvaiheessa on sillä luovuttajalla - toki myös ottajalla, mutta mikään koira ei minnekään päädy -ellei sitä sinne päätetä antaa. Tälläiset prosessit takuulla ehkäisee sekä harkitsematonta ostamista että vastuutonta myyntiä. Vastuulliset tahot toimivat jo näin, prosessien mukaisesta ja kantaen vastuun. Toki, mikään systeemi ei ole täysin vettä pitävä mutta parempi se on, kuin ei mitään käytäntöjä. Elämäntilanteet voi muuttua - mutta juuri siksikin sillä koiran luovuttaneella taholla pitää olla myös vastuu. Käsiä ei voi pestä koskaan, kun kyseessä on elävä olento josta olet joskus vastuun ottanut.  Koirien myynti/luovutus ja niiden hankkiminen on naurettavan helppoa nykyään. Toki, aina on tilanteita missä mikään prosessi ei päde; voi tulla sairastumisia tai kuolemaa - jolloin koiran omistaja ei kykene tekemään päätöksiä tai kantamaan vastuuta siitä, minne koira päätyy seuraavaksi. Näissä tilanteissa esimerkiksi eläinsuojelutaho voisi olla se, joka ottaa kopin. 

Se lemmikkieläinrekisteri olisi niin loistava juttu tässäkin. Sinne tiedot koiran omistajakaaresta, Eihän se olisi vaikea asia toteuttaa, että tiedetään kenen nimissä koira on, kenen nimistä se sinne päätyi yms. Koiria luovuttaville tahoille velvoite siitä, että käyvät läpi prosesseja kun koira menee uuteen kotiin kantavat vastuun. Uuden kodin vastuuta se ei poista siitä, että heidänkin pitää ymmärtää paremmin, mitä se koiran omistajuus tarkoittaa. 












torstai 18. huhtikuuta 2019

No babies no rabies - Nepalin kulkukoirat

Vietin poikieni kanssa muutaman viikon Nepalissa huhtikuun alussa. Maa on ollut minulle tärkeä siitä lähtien, kun nuorena tyttönä muutama vuosikymmen sitten ensimmäistä kertaa pääsin sinne matkustamaan. Maa teki vaikutuksen kauneudellaan, ihmisten ystävällisyydellä sekä tietenkin vuorifriikille täällä ollaan siellä, missä ne isoimmat vuoret on. Mikäs siinä herätessä kun ikkunasta näkyy Himalajan vuoristo. Maa hurmaa väreillään, äänimaailmalla, tuoksuilla. Olin aina halunnut näyttää tämän upean maan lapsilleni. Nyt heidän ollessaan jo nuoria miehiä, 16- ja 18-vuotiaita koin, että on aika. Pojat ovat eläneet kulkukoirien vaikutuksen alaisena pienestä pitäen, ovathan he kasvaneet rescueperheessä ja vierailleet koiratarhoilla tutustumassa ja jeesailemassa pienen ikänsä Englannissa, Romaniassa ja Espanjassa. Koirien tarkkailu Nepalin kaduilla ja tutustuminen paikalliseen eläinsuojelutyöhön oli luonnollisesti nytkin osa meidän matkaa. Vietimme aikaa maan pääkaupungissa Kathmandussa, kauniissa Pokharassa sekä vaeltaen luonnossa Annapurnan vuoristossa.

Katukoiria on liikaa 

Nepalissa on katukoiria kaikkialla. Niitä vilistää liikenteen seassa, niitä näkee hengailemassa toreilla, niitä pyörii joka kaupan kulmalla. Pokharassa koirien tarkkailu oli helpompaa kuin Kathmandussa mikä suurkaupungin tapaan on täynnä kaikkea.

Pokharassa katukoirat vaikuttivat olevan enemmän kyläkoiria. Ei ne kenellekään kuulu, mutta asuvat osana yhteisöä. Joka kaupalla tuntui olevan "oma koira" tai muutama, ketkä lojuivat kauppojen edessä kuin kotonaan. Kauppiaat ruokkivat koiria ja kun ilta koittaa, koirat jäävät kauppojen eteen makoilemaan odottaen aamua kun kauppias taas avaa putiikin. Koirat vaikuttivat hyväkuntoisilta ja osa oli jopa melko pulskassa kunnossa. Turkit tosin olivat likaisia ja kylpy olisi varmasti ollut monelle paikallaan. Iho-oireita oli myös monella ja muutamalta nappasin punkkeja pois. Koirat olivat hyvin ystävällisiä ja pyörivät samoilla alueilla. Heillä oli selkeästi omat porukat missä pyörivät. Yhtään tappelua ei nähty tai edes rähinää koirien välillä. Avoimesti lähestyivät ihmisiä ja selkeästi olivat oppineet tunnistamaan turistit paikallisten joukosta. Ja kuinka turisteilta voi saada makupalan tai toisenkin. Hienosti istahtivat pienen matkan päähän katselemaan lounastavaa turistia. Eivät todellakaan väkisin tunkeutuneet rantaravintolassa ruokailevien ihmisten lautasille, vaan odottivat kärsivällisesti josko tuijotus kauempaa toimisi.
Saattaja trekkauksella



Samoin poistuessa ulos kaupungeista vuoristokyliin koiria näkyi paljon. Koirat hengailivat kylien läheisyydessä pyörien omilla alueillaan. Ohi kulkevia trekkaajia moni koira lähti saattamaan jonkin matkaa kunnes kääntyivät takaisin omaan kylään.







Rantakoira Pokharassa
Nepalissa hindu- ja buddhalaisuus sekoittuvat ihmisten elämässä ja se näkyy kaikessa. Elämää kunnioitetaan, karma on läsnä. Kukur Tihar hindujuhlinnassa on myös koirille nimitetty oma juhlapäivä, missä koiria siunataan asettamalla heille merkki otsaan ja kukkaseppele kaulaan. Eikä vain omistettuja koiria - myös kulkukoiria. Katukoiriin suhtaudutaan todella suopeasti ja kunnioittaen. Niitä ei potkita pois vaan ne on osa elämää. Koirat osaavat väistää liikennettä ja liikenne antaa tietä ylittävälle koiralle tilaa ylittää kadun. Koiria ei lopeteta ellei tilanne sitä vaadi koiran aggressiivisuuden takia. Alueella esiintyy paljon rabiesta mikä luonnollisesti on vaarana sekä koirille että ihmisille. 


HART - Himalayan Animal Rescue Trust

Kävimme pienellä vierailulla Pokharassa HART:in tarhalla. Tarha paikka ei varsinaisesti ole vaan pieni keskus, missä hoidetaan kuntoon loukkaantuneita koiria, steriloidaan ja rokotetaan. Tarhalla on tilaa vain muutamalle koiralle, käydessämme koiria oli kuusi. Löytöeläintarhaa ei Nepalissa voi pitää, sillä koiria ei adoptoida. Paikalliset ani harvoin ottavat koiria ja ulkomaille suuntautuva adoptio on hankala ja kallis prosessi. HART:in tilat ovat karut. Sinne päätyneet koirat, yleensä loukkaantuneet tai sairaat kaduilta hoidetaan kuntoon, leikataan sekä rokotetaan ja palautetaan takaisin löytöpaikalle kadulle. Koirat jatkavat elämäänsä kyläkoirina. Tapasimme käydessämme koirien lisäksi eläintenhoitajan, eläinlääkärin sekä paikan johtajan. HART toimii lahjoitusvaroin. Pokharan HART:in tilanne on tällä hetkellä vaakalaudalla, sillä paikka on toiminut vuokramaalla mistä nyt on tulossa häätö. Vaikka tilat ovat alkeelliset, on HART käyttänyt paljon rahaa kiinteästi rakennettuihin hoitotiloihin sekä eläinten tiloihin. Niitä ei mukaan saa kun häätö tulee. HART toivoo saavansa kasaan tarpeeksi rahaa, että voivat ostaa palan maata jonne rakentaa uusia tiloja, mistä ei ole enää häädön vaaraa. HART:in ja muiden vastaavien tahojen tekemä työ näkyy konkreettisesti katukoirien vähenemisessä - määrä on saatu tippumaan Pokharassa noin 2500 katukoiraan muutamissa vuosissa sterilointiprojektien avulla. Aikaisemmin alueella arvioitiin olevan noin 25000 katukoiraa. Sterilointiprojektit ovat ainoa toimiva keino katukoirapopulaatioiden hallinnassa pitkällä tähtäimellä kuten täälläkin on todettu käytännön kautta. Katukoirien hävittäminen tappamalla ei auta mitään kuin hetkellisesti. Koirat lisääntyy kun niitä ei leikata ja pian on sama kasa koiria edessä.
Operoitu penikka HART:illa

HART:in toiminta ei keskity keskukseen, vaan heidän päätoiminta on maaseuduilla. HART:in vapaaehtoiset tiimit kiertävät ympäri Nepalin syrjäseutuja steriloiden ja rokottaen koiria. Nepal on köyhä maa ja koirien hyvinvointi ei ole ensimmäisenä mielessä. Vaikka koiria rakastetaan, ne eivät tuota köyhille perheille mitään elannoksi - kuten esimerkiksi buffalot tai vuohet. Paikalliset maaseudulla ovat äärettömän kiitollisia HART:in tekemästä työstä ja hoidosta koirille. Heillä ei ole varaa maksaa, mutta tarjoavat vapaaehtoisille teetä maidolla kiitollisuuden osoituksena siunausten kera. Tee maidolla syrjäseuduilla on iso asia. Maito on myös kortilla ja sitä ei ole tuhlattavaksi; se on juhlapäivien herkku. Meille asia on ehkä vaikea ymmärtää kuinka tilkka maitoa teessä on iso asia. Nepalissa se on.
Toipilainen HART:illa
HART:in vapaaehtoiset tekevät myös mittavaa ja järjestelmällistä valistustyötä kouluissa. Lapsille ja nuorille kerrotaan sterilointien tärkeydestä ja rabieksen vaaroista. HART:in slogan "No babies no rabies" tulee juuri tästä.  Opetukseen kuuluu myös koirien elekielen avaaminen koululaisille ja koirien oikea kohtelu. Äärettömän hienoa työtä joka osa-alueella. HART tuottaa todella elävää ja mukavaa sisältöä toiminnastaan Facebookissa, kannattaa tutustua siihen sekä ottaa seurantaan sekä heidän toimintaan nettisivujen kautta. Sieltä löytyy myös ohjeet kuinka heidän toimintaa voi tukea. Linkit alla.

Mikäli Nepal kiinnostaa kohteena ja matka kulkee myös Pokharaan, ole ihmeessä yhteydessä HART:iin ja käy tutustumassa. He ovat innoissaan saadessaan vieraita ja kertoa toiminnastaan -  näinhän se tietoisuus leviää. Itse mietin josko keksisin jonkinmoista varainkeruuta heidän hyväkseen. Rahaa tarvitaan sielläkin tukemaan heidän toimintaansa koirien hyväksi.
HART

HART Facebook: https://www.facebook.com/hartnepal/

HART nettisivut: http://www.hartnepal.org/