keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Perla-galgon kuulumisia kotihoidosta

Lisäsin tuonne blogin Facebook-sivuille kuva-albumin josta löytyy kuvia Perlasta. Sinne tarkoitus siis kuvia lisäillä jatkossakin.

Perlalla on nyt viides päivä luonamme menossa. Ihana koira! Kaikkea ollaan jo ehditty puuhailla, harmittaa vaan kun tuli taas syksy ja sateet.... Perlalla tyypillinen galgo-meininki sateen suhteen, ei hirveästi innostu ulkoiluhommista kun on harmaata ja märkää. Pissalle ei varsinaisesti osaa itse pyytää mutta juoksee kyllä pihalle kun hätä on ja oven avaa. Tosiaan ei ole kertaakaan tullut pissoja tai muutakaan sisälle. Remmissä lenkkeilee rauhallisesti, myös koira-aitauksessa kulkee kaikessa rauhassa, hieman on innostunut kyllä jo pikomiakin ottamaan.

Perlan perusluonne vaikuttaa tosiaan olevan hyvinkin rauhaa rakastava. Sopii varmasti paremmin perheeseen jossa ei ole hälyä ja mölyä. Lasten kanssa tulee toimeen hyvin, mutta varmasti kuitenkin viihtyisi paremmin aikuisperheessä, tai perheessä jossa lapset ovat jo hieman isompia. Kotosalla Perla enimmäkseen seurailee mitä ihmiset tekee. Muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen mutta ei ainakaan vielä ole innostunut ketään leikkiin hakemaan tai toisen galgon kanssa juoksemaan. Osaa syödä rauhassa omalta kupiltaan muiden seurassa, eikä yritä osingoille muiden aterioista. Muutamana ensimmäisenä päivänä ruoka ei oikein maistunut mutta nyt maistuu kyllä. Tulee keittiöön odottamaan häntä heiluen kuppien jakoa ja ruoka saa aikaan pieniä ilohypähtelyjä. Sellaisia innostuneita loikkia ja syöksähtelyjäkin on alkanut ilmaantua - useimmiten juuri silloin kun ihmiset palaavat kotiin töistä tai koulusta. Kotosalla osaa olla hienosti yksin. Tai no eihän meillä kukaan ole koskaan yksin kun muut koirat ovat paikalla. Mitään tuhoja ei ole tehnyt eikä ääntäkään ole kuulunut. Ei hauku kyllä muutenkaan vaikka valppaana juokseekin tarkastamaan mitä tapahtuu kun muut koirat alkavat haukkumaan esimerkiksi pihalta kuuluville äänille.  Mihinkään ei koske vaikka meilläkin lojuu välillä tavaroita missä sattuu. Koirien lelut ei kiinnosta ollenkaan. Eiköhän se siitä innostu niilläkin leikkimään ja muiden kanssa juoksentelemaan kun aikaa vielä hieman kuluu.
Pesun jälkeinen kuivaushetki. Pörröturkki :) 

Perlaa on kaikin puolin hyvin helppo käsitellä. Kynnet antoi leikata rauhassa paikallaan seisten ja samoin myös peseminen sujui todella helposti, jännittävintä siinä taisi Perlalle olla kylpyhuoneeseen meneminen. Tykkäsi kuitenkin eikä yhtään jännittänyt sitäkään tilannetta.

Olen itse kyllä todella tykästynyt Perlaan ja hänkin vaikuttaa pitävän minusta sekä koko muustakin perheestä. Kovasti kaipaa ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Todellinen aarre, kallis helmi! Perlan ilmoitus Espanjan Koirien sivuilla löytyy täältä. Sivuilla on myös infot adoptioprosessin kulusta, kustannuksista, terveysasioista ja muitakin tärkeitä juttuja.

Mukavaa helatorstaita kaikille ja alkavaa kesää, toivotaan ja odotellaan että samat ilmat palaa kuin viime viikollakin oli! Perlan kuulumisia luvassa jatkossakin, täällä blogissa sekä myös Facebook-sivuilla kuvien muodossa.



1 kommentti: