sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mikä KoiraLiitto?

Törmäsin jo useampi kuukausi sitten sattumalta netissä tahoon nimeltä KoiraLiitto. Heiltä löytyy sivut Facebookista että netistä. KoiraLiitto mainostaa mm sivuillaan tarjoavansa ilmaisen rekisteröintipalvelun koirille, ihan kaikille koirille, myöntävänsä "luotettava kasvattaja" sertifikaatteja sekä eivät rankaise ketään. Itseäni alkoi kovasti kiinnostamaan että mikä tämä tämmöinen liitto on - Suomen Kennelliiton kanssa KoiraLiitolla ei ole mitään tekemistä ja KoiraLiitto kovasti kritisoikin Kennelliiton toimintaa sivuillaan.  Kennelliitto varmasti ansaitseekin kritiittikkiä jostain toimintansa osa-alueista kuten moni muukin taho, eipä epäkohtiin huomion kiinnittäminen ole koskaan huono asia, mutta KoiraLiiton sivuilla kuitenkin Kennelliiton parjaaminen on vähintäänkin outoa - sekä postaukset Facebookissa. Sivuilla mainitaan useammassakin kohtaan ettei KoiraLiitto rankaise ketään eikä toimi kasvattajien poliisina. Miksi ei? Kyllähän minkä tahansa kattojärjestön tehtävänä on myös toimia tavallaan poliisina sekä tarkkailla että laatu jäsenistön ja sinne rekisteröityneiden kesken pysyy liiton asettamien tavoitteiden mukaisena. Mikä siis tämän KoiraLiiton tarkoitus on - arvot, miksi se on perustettu, toimintaperiaatteet ja visiot? Mitään näitä tietoja ei ole löydettävissä sivuilta.

Eniten omaa ihmetystäni aiheutti ettei KoiraLiitto ole rekisteröitynyt minnekkään, eikä sivuilta löydy mitään infoa liiton vastuuhenkilöistä, ei virallisia osoitteita, ei mitään. Myöskään sivuilta ei löydy tietoa siitä mitä hyötyä siitä on että koira on rekisteröity tähän liittoon - eikä sivuilla myöskään mainita että rekisteröityminen ei ole todellakaan sama asia kuin Kennelliittoon rekisteröity koira. Kun koira on rekisteröity Suomen Kennelliittoon - se on ainoa tapa saada osallistumisoikeus virallisiin näyttelyihin - tai rekisteröitynä muiden maiden FCI-jäsen liittoihin. FCI:n jäsenenä voi olla vain yksi organisaatio per maa - Suomessa se on Kennelliitto. KoiraLiittoon rekisteröity koira voi olla mikä tahansa koira, KoiraLiiton kasvattajaksi voi myöskin liittyä kuka tahansa.  Tavalliselle koiranostajalle joka ei niin asioita seuraile ja liittojen nimet saattaa mennä takaisin saattaa helposti käydä niin että ostaa KoiraLiittoon rekisteröidyn koiran - vaikka oli tahtotilana hankkia se Kennelliitton rekisterissä oleva koira.

Laitoin KoiraLiitolle seuraavaa kyselyä jo kesäkuun alussa koska minua tämän bloggauksen aihe kyti mielessäni jo silloin. Nyt se nousi uudelleen mieleeni luettuani muutamilta keskustelupalstoilta että KoiraLiiton sivuille on lisätty linkkejä Kennelliittoon rekisteröityineiden kasvattajien nettisivuihin sekä yksityisten ihmisten koirien tietoja - ilman että asianomaisilla on ollut mitään tietoa tästä - ja tietoja ei olla poistettu vaikka asianomaiset ovat tietojen poistoa pyytäneet. Koskaan en siis saanut vastausta kesäkuiseen viestiini - joka kokonaisuudessaan alla - joten ilman heidän kannanottoa asiaan jouduin tämän bloggauksen kirjoittamaan. Neljä kuukautta on varmasti tarpeeksi pitkä aika odottaa vastausta. Uskon että montaa muutakin KoiraLiittoon törmännyttä alla olevat asiat mietityttää. Varmasti koirien hyväksi toimivia liittoja, tahoja ja yhdistyksiä kaivataan lisää sekä hienoa on että ihmisiä löytyy ketkä näitä puuhailee. Selvyyden vuoksi kannattaisi kuitenkin toimijoiden kiinnittää huomiota siihen että toiminta perustuu selkeyteen ja kysyjille vastataan. Ei mikään herätä enemmän kysymyksiä toiminnan luotettavuudesta kuin tahot joiden taustahenkilöistä ei ole mitään tietoa eikä kysyttäessä vastata.

Hei Koiraliitto!
Törmäsin keskusteluun Koiraliitosta Facebook-ryhmässä ja kiinnostukseni heräsi. Kirjoitan Tassunpohjia-blogia (http://tassunpohjia.blogspot.fi) jossa käsittelen lähinnä rescuekoiria ja koirien auttamista, mutta muitakin koira-aiheita. Kirjoittaisin mielelläni Koiraliitosta blogissani sillä huomasin että montaa mietityttää asiat Koiraliittoon liittyen. Pyytäisinkin teiltä vastauksia seuraaviin kysymyksiin blogini pohjaksi.
1. Koiraliittoa ei löydy Yritys- ja yhteisöjärjestelmä www.ytj.fi hakukannasta. Onko Koiraliitto rekisteröimätön taho, onko rekisteröinti prosessissa vai rekisteröinti tehty jollain toisella nimellä? 2. Ketkä toimivat liiton vastuuhenkilöinä/hallituksessa? Mikä kokemus vastuuhenkilöillä on vastaavien liittojen/yhdistysten toiminnasta? 3. Miksi yksityinen Koiraliiton rekisteröintipalvelu ja koko Koiraliitto on katsottu tarpeelliseksi perustaa? Suomen Kennelliitto hyväksyy FIX-rekisteriin myös paperittomat ja sekarotuiset joten vastaava palvelu on jo olemassa valtakunnallisen Kennelliiton taholta? 4. Koiraliitto kertoo nettisivuillaan että jakavat kasvattajanimiä yksityishenkilöille. Kuinka Koiraliitto varmistaa että heidän jakamiaan kasvattajanimiä ja rekisteröintejä ei sotketa Kennelliiton virallisiin rekisteröinteihin ja kasvattajanimiin? 5. Kuinka Koiraliitto varmistuu että Luotettava Kasvattaja-nimellä palkittu ei toimi epäeettisesti eikä harrasta pentutehtailua ja kasvattajien olot ovat asianmukaiset? Millainen organisaatio Koiraliitossa toimii ja valvoo varmistaakseen että kuka tahansa kasvattajanimen haluava toimii koirien parhaaksi? 6. Nettisivuilta ei löydy rekisteriselostetta vaikka kyseessä on henkilötietolain alainen rekisteri omistajatietoineen? 7. Toimiiko Koiraliitto yhteistyössä esim Kennelliiton, SEY:n tai vastaavien valtakunnallisten tahojen kanssa?
Jään odottamaan vastauksianne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti