Pentuelämää takana reilut 2 kuukautta - still alive!

Ajattelin näin sunnuntai-illan iloksi kirjoitella meidän pentusen kuulumisia. Tuntuu että Musti olisi asunut meillä jo pidempään, mutta eihän siitä kauaa ole, syyskuun alusta kun tuli. Kirjoittelin Mustin alkupäivistä täällä. 

Tänään katsellimme yhdessä Nick Caven
YouTubesta. 

Onhan se sellainen tuo Musti, voi elämän kevät välillä! Ollaan me varmasti taas aika helpolla kuitenkin päästy, ainakin tuhojen osalta. Yhden vanhan nojatuolin hän oli pienestänyt mutta haitanneeko tuo! Virtaa riittää mutta ihmekkö se on kun kyseessä on vasta kahdeksankuinen. Nyt on jo viimeistään selvinnyt että galgomix on kyseessä - ei tosin olla vielä keksitty mikä se toinen puoli on, joku oppivainen ja älykäs, keskikokoinen rotu - tai mix. Musti taitaa olla jo täydessä harjakorkeudessa, säkä on 53cm ja painoa 16kg. Hirveästi ei ole kasvanut tulonsa jälkeen, massa ja lihakset varmasti vielä kehittyy.

Muutama päivä sitten satoi
lunta, Mustia hämmästytti.

Agilitystähän me sitten innostuttiin ihan tosissaan. Kerroin täällä aikaisemmin kun kävimme kokeilukurssilla kaveriporukassa, Musti ja Vida sitten päätti jatkaa (lue Vidan tarina täältä) samassa paikassa. Lauantaisin heti aamusta nyt kampeamme itsemme kurssille, omistajat hikipäässä juostaan menemään. Mustille kyllä niin osuva laji, se on aivan onnessaan sielä ja suorittaa kaiken hienosti. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta ohjaajana joten oppimista riittää ja vauhdikkaan koiran matkassa ei meinaa aina pysyä. Tykkään kyllä todella paljon - siihen tosin vaikuttaa varmasti se että koira on niin motivoitunut ja oppivainen - on itsekin helppo innostua. Veikkaisin että jatkamme lajin parissa kyllä ja kyllä meidät nähdään kisakentälläkin juoksemassa (Musti juoksee, minä pyllerrän perässä).

Haettiin talven varalle takkapuuta,
Mustia innostaa puuhommissa auttaminen. 

Mustikka on oppinut myös hyvin perheemme päivärytmiin ja yksinoloihin ihmisten ollessa töissä ja koulussa. Muutenkin tuo oppimiskyky on suorastaan ilmiömäinen. Irtiolot onnistuu ja metsässä juoksee onnellisena. Tuntuu että oikein tahtoo oppia lisää, istuu eteen ja tapittaa "kerro mitä mä nyt teen, opeta uus juttu!" Kyllähän meitä tosi paljon mietitytti että hullujako me ollaan kun penikka meille otetaan. Mutta melkoisen kultakimpaleen joku oli roskikseen heittänyt. Onhan se sellainen, äitin poika, joka illalla tulee kainaloon ja pistää kuonon poskea vasten. Äitin poika.