perjantai 16. tammikuuta 2015

Onneton sattuma & muita oman porukan kuulumisia

Hetkeen ei ole tullut päiviteltyä ihan oman porukan kuulumisia. Aloitetaan tylsemmästä jutusta.
Meidän Artturille sattui tapaturma. Joulun pyhäpäivät veteli viimeisiään ja koirapuistossa kävi niin että kanssa-puistoilijakoira päätti napata Arttuun kiinni. Hyvin nopea tilanne sinänsä, pieni ja nopea tikkaus toisen koiran taholta ohi juoksevaan Arttuun. Vinttikoirien ohut iho, toisen hampaat ja nopea vauhti tekee tiukkaa jälkeä. Artulla oli kevyt juoksupaita päällä mutta siitä huolimatta jälki oli hurjaa. Ainakin minun silmille. Jotenkin sitä pystyy katsomaan vaikka mitä - mutta omalle koiralle kun sattuu on ihan eri mode. Tapahtuma on käsitelty toisen omistajan kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä joten ei siitä sen enempää.

Puikula-Arttu
Tilanteessa oli kuitenkin paljon "onni onnettomuudessa" fiilistä. Ensinnäkin on talvi - haavan paraneminen olisi varmasti haasteellisempaa ollut kesähelteillä. Toiseksi, oli joulun aika ja töissä hiljaista - vapaiden ottaminen siis onnistui helposti ja lapsetkin olivat lomalla joten Arttua ei tarvinnut jättää ilman valvontaa muutamaan viikkoon. Musti juoksi Artun takana - jos osuma olisi tullut Mustiin olisi varmasti ollut hankalampaa. Arttu on jo vanhempi, rauhallinen koira joten toipuminen sekä elo hissukseen ilman aktiviteetteja olisi voinut olla aika kova paikka vilkkaalle kymmenkuiselle. Taas tuli oltua iloinen että asumme pääkaupunkiseudulla - Univetin eläinsairaalaan päästiin heti hoitamaan Arttua vaikka oli sunnuntaiaamu. Kuten kuvasta näkyy - keholla on ihmeellinen kyky itseään parantaa. Kuvassa vamma tapahtumapäivänä sen jälkeen kun eläinlääkärissä oli käyty ja saatu pari tikkiä sekä dreeni. Lähes kämmenen kokoinenhan se oli. Myöhempi kuva tältä päivältä. Haavaa hoidettiin avohaavana - ihan hirveen näköinenhän se oli kauan. Antibioottia, suihkuttelua, kipulääkettä alkuun ja Vetramil haavasalvaa. Viime lauantaina käytiin jälkitarkastuksessa ja saatiin oikein hyvä arvio Artun paranemisesta. Liikunnan kanssa mennään vielä rauhassa kunnes haava on ihan kunnolla parantunut. Arttu alkaa selvästi olla myös jo ihan oma itsensä.

Telkkarin takana on jotain mitä Musti
haluaa...


Meidän Musti Reppuli on saavuttanut jo kunnoitettavan 10 kuukauden iän! Villiä menoa. Ollaan mietitty että jatketaanko agilityä vai millaista puuhaa Mustin kanssa harrastaisi. Agility on ihan kivaa kyllä mutta mieli tekisi tietenkin laajentaa omaakin harrastustietämystä koirien kanssa kun nyt kerrankin on sellainen koira talossa jonka kanssa voi tehdä paljon. On niin oppivainen ja reipas sekä vauhdikas. Ihan hauskaa olisi myös kilpailla ja kokeilla omaa sekä koiran osaamista. Onhan se Musti välillä sellainen honkkeli ja riehuja mutta oppiaikaa tässä elellään vielä nuoren koiran kanssa.


Jimillä tulee ihan näinä päivinä neljä vuotta siitä kun hän meille saapui. Oli todella kylmä tammikuinen yö kun Jimin lento tuli. Pieni, laihahko hieman elämää ympärillään epäilevä pikkupoika saapui. Jimin synttäreitäkin voisi juhlia pian, passin mukaan Jimi on syntynyt 1.2.2010. Arvioitahan nuo on mutta varmasti Jimin osalta aika lähellä totuutta. Huippukoiran saimme Malagan tarhalta. Onhan Jimin kanssa omat ongelmansa ollut - tuo epäileväisyys uusia tilanteita ja ihmisiä kohtaan ei ole koskaan kadonnut mikä pitää arjessa huomioida. Haasteelliseksi en Jimiä kuitenkaan kutsuisi - ehkä koiraksi jolla on erityistarpeita. Plussapuolia on sitten enemmän - käsittämättömän oppivainen koira ollut joka rakastaa olla osana perhettä ja puuhata elämässä mukana. Jimpistä on tullut Mustin kanssa oikein hyviä kavereita ja varsinkin lenkkikavereina tykkäävät juosta peräkanaa ympäri metsiä ja muutenkin leikkivät yhdessä  pitkin päivää paljon. 

Pippa - joka ei koskaan
näytä kuvassa samalta kuin
livenä. 

Mäyrällä sukanvahtihommat menossa.
Vakava on ilme. 

Pippa ja Mäyrä ovat eleleet omaan tahtiinsa. Talvi ei ole Pipan juttuja. Mieluiten vetäytyy omaan arvokkaaseen vanhemman rouvan seuraansa ja käpertyy lepäilemään. 

Mäyrä puolestaan jatkaa pihan vahtimista kovaäänisesti siitäkin huolimatta että yllättävät lumisateet ovat aiheuttaneet muutaman hankeen hyytymistilanteen. Peruseloa siis! 






1 kommentti:

  1. Voihan hurja tuota puremajälkeä! Kyllä tuollaisesta jää koiralle sieluun mustelma, kun toinen koira hyökkää.
    Omalleni (chichu) kävi vastaavanlaisesti, jälki ei onneksi ollut noin karmeaa kuin Artulla, jos olisi, niin ehkä meidän Wuppea ei enää olisi...
    http://prange.blogspot.de/2015/01/wupen-uutisia-osa-iii.html

    VastaaPoista