tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pelastetaan HESY!

Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen, HESYn, vuosikokous on huhtikuun viimeisinä päivinä. Kokouksessa äänestetään uudesta puheenjohtajasta sekä muutamasta uudesta hallituksen jäsenestä. Olen ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Jos oma esitykseni asialistalle menee läpi koskien koko nykyisen hallituksen erottamista ja uuden äänestämistä, on hallitus menossa kokonaan uusiksi. Tämä on ainoa mahdollisuus pelastaa HESY. Yhdistystä on vuosikausia koetelleet sisäiset riidat, työntekijöiden pahoinvointi sekä valtapeli. Asioiden täytyy muuttua ja se onnistuu ainoastaan putsaamalla koko pöytä sekä äänestämällä hallitukseen kokonaan uusi, ammattitaitoinen ja sitoutunut porukka.

Olen ehdolla seuraavista syistä:

  • En enää halua lukea mediasta (tai kirjoittaa blogiini itse) HESYn ongelmista, riidoista, henkilökunnan huonoista työoloista, sijoituksissa makaavista miljoonista, epäilyistä väärinkäytöksistä milloin missäkin asiassa. (linkkejä alla)
  • En halua enää keskustella yhdistyksen työntekijöiden kanssa ja kuulla kuinka kovilla he ovat. Varsinkin eläintenhoitajat joiden palkkaus todella alhainen - selviäisitkö sinä pääkaupunkiseudulla  1300-1700 euron bruttopalkalla minkä saat täysipäiväisestä työstä? Nämä HESYn maksamat liksat ovat myös reippaasti alle ERTOn suositusten koskien pieneläinhoitajien minimipalkkaa! Työmäärä on iso koska työntekijöitä on liian vähän. Johto on ammattitaidotonta mistä kertoo esimerkiksi se että eläintenhoitajat joutuvat ostamaan omilla rahoillaan tarvikkeita kun niiden riittävyydestä vastuussa olevat eivät asiasta huolehdi. Hallituksella ja esimiehillä ei tunnu olevan mitään intressiä henkilökuntaa ja työoloja kohtaan. Työtilat ovat huonot. Kaiken tämän lisäksi henkilökuntaa kuormitetaan tarpeettomasti epäasiallisella kohtelulla. 
  • En myöskään enää halua törmätä nykyisen hallituksen puolusteluihin ja syyn vierittämiseen muiden niskaan. Ihan totta joo, monet HESYn tämän päivän ongelmista juontavat juurensa vuosia taakse päin. Esimerkiksi henkilöstön asioita on ratkottu ERTOn toimesta jo vuonna 2009 mutta edelleen ollaan samassa tilanteessa. Se ei ole kuitenkaan mikään syy olla niitä ratkaisematta ja toistaa samoja virheitä ja jopa pahentaa tilannetta vaikka alkujaan asia olisikin alkanut toisen hallituksen kaudella. 
  • Haluan olla luomassa uutta HESYä. Haluan että yhdistys nousee eläinsuojelukentän etulinjaan. Haluan että HESY alkaa toimimaan näkyvämmin, avoimesti viestien toimistaan. Haluan että HESYllä on toimiva, moniosaava hallitus jonka ainoa intressi toimissaan on HESY ja sen tavoitteet. Haluan että HESY on hyvä työpaikka työntekijöilleen, hallitukselle ja vapaaehtoisille. Haluan myös että vanhat sotkut siivotaan perusteellisesti ja aletaan rakentamaan uutta. Haluan olla vaikuttamassa että HESY nähdään tulevaisuudessa suunnannäyttäjänä ja toimijana joka vie eläinsuojelua vauhdilla eteenpäin. Haluan että HESYn sijoituksissa makaava miljoonaomaisuus käytetään nykyistä enemmän siihen mihin lahjoittajat ovat sen tarkoittaneet - eläinsuojelutyöhön.
  • Tiedän että osaamiseni, kokemukseni ja näkemykseni tukevat näitä tavoitteita. Olen asettunut ehdolle koska tiedän että pystyn toteuttamaan HESYn muutosta yhdessä muun kyvykkään hallituksen kanssa.  

Yksin en tavoitteideni kanssa ole. Meitä on monta. Niin taustajoukoissa, jäsenistössä kuin nyt asettumassa ehdolle. Me ehdokkaat joiden ensisijainen tavoite on nostaa HESY jaloilleen löysimme toisemme, järjestäydyimme ja perustimme hankkeen Pelastetaan HESY. Meillä on muutakin kuin halu tähän, meillä on vankka osaaminen ja kokemus. Nykyinen tilanne ei voi enää jatkua, menneeseen ei kannata palata vaan nyt täytyy tehdä täydellinen suunnanmuutos. 

Hyvä jäsen, tule äänestämään vuosikokoukseen. Sitä ennen mieti millaisen HESYn sinä haluat ja millaista kokemusta sen luomiseen tarvitaan. Uskon, että olet kanssani samaa mieltä siitä sotkujen siivoamiseen tarvitaan vahvaa järjestötuntemusta, muutosjohtamisen osaamista ja strategioiden luomisen ja toteuttamisen kykyä. Tiedän, että olet kanssani siitä samaa mieltä että henkilöstön tilanteen parantaminen ja kokonaisvaltainen uudistaminen tarvitsee tuntemusta henkilöstöjohtamisesta ja esimiestyöstä. Veikkaan, että sinäkin haluat tulevaisuudessa nähdä HESYn joka vaikuttaa, toimii ja on eläinsuojelun vahva toteuttaja sekä toimii avoimesti ja läpinäkyvästi. Tämä saadaan toteutumaan valitsemalla hallitus jonka jäsenillä on kokemusta vaikuttamisesta, kannanottamisesta, viestinnästä, varainhankinnasta, monikanavaisesta markkinoinnista ja kampanjoista, eläinsuojelullista näkökulmaa, verkoistumisosaamista ja järjestöjohtamisen kokemusta. Kun äänestät, äänestä niitä ehdokkaita jotka ovat kyvykkäimpiä luomaan ränsistyneestä uutta. Anna äänesi HESYlle ja eläinten puolesta eli niille ketkä muodostavat parhaan mahdollisen hallituksen. 

Hankkeemme ehdokkaista koostuu hallitus joilla on nämä osaamiset. Kaikki ei tietenkään osaa kaikkea mutta siinä se vahvuus juuri piileekin - ehdokkaiden osaamiset täydentää toisiaan ja näin ollen yhdessä muodostavat kokonaisuuden jolla HESYn muutos ja tulevaisuus on mahdollinen.


Tutustu Pelastetaan HESY hankkeeseen:
HESY mediassa: 


HESYn omiin vastineiisiin koskien viime aikaisia julkaisuja mediassa voi käydä tutustumassa täällä. 


5 kommenttia:

  1. Olisit nainen oikealla paikalla! Minä toivotan menestystä!

    VastaaPoista
  2. Minua kiinnostaa miten aiot nuo käytännössä toteuttaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin en tietenkään mitenkään. Osaava ja sitoutunut hallitus on se avaintekijä jonka ensisijainen arvo on Hesyn kehittäminen.

      Poista
  3. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista