Tassunpohjia on koira-aiheinen blogi; aiheena kirjoittajan omat koirat, rescuekoirat, kodittomien koirien auttaminen sekä ajankohtaiset koira-asiat.
tiistai 10. joulukuuta 2019
Pitkästä aikaa - kotihoitolainen!
Rita ja Martta ensimmäisenä iltana
Meille tuli melko yllättäen kotihoitoon itsenäisyyspäivän aattona tälläinen Martta! Martta on Pietarista kotoisin, elokuussa 2018 syntynyt hauska tyttö. Martan toi Suomeen ja adoptioasioista vastaa Eläinten suojakoti Toivo ry. Martta on kooltaan sellainen oikein mukavan kokoinen - ei mikään pikkukoira mutta ei isokaan. Korkeutta on siinä 45-50cm ja painoa ehkä noin 15kg. Muutaman kilon saisi vielä saada lihasta ja painoa. Tosiaan, minilabbikselta näyttää, karva pidempi kuitenkin ja silkkisen pehmeä. Martan kanssa samalla kyydillä saapui kotihoitoon myös Rita, hän hieman Marttaa isompi noin 7-vuotias narttukoira. Rita odotteli meillä muutaman tunnin kunnes oma hoitaja pääsi hakemaan Hyvinkäälle. Hyvin rauhallisena odotteli eikä turhia hötkynnyt.
Mäyrän kanssa on kiva rehata
Martan kotihoitopaikka on Vantaalla. Perheeseen kuuluu lisäkseni 17- ja 19-vuotiaat pojat sekä kaksi kastroitua uroskoiraa, Mäyrä on 9-vuotias mäyräkoira ja Arttu noin 12-vuotias galgo. Martta tulee kaikkien kanssa hienosti toimeen. Alkuun tietenkin pysytteli vähän poissa kaikkien tieltä ja tarkkaili, mutta reipastuu koko ajan. Mäyrän kanssa jaksaisi painia loputtomiin. Perheemme nuoriin miehiin on suhtautunut myös avoimesti. Vähän tosiaan alkuun meitä katseli ja mietti, että ketähän nuo. Nykyään on jo häntä heiluen ovella muiden koirien kanssa iloisena vastassa, kun joku meistä kotiin palaa.
Kotihoitolaisen kehittymistä on aina hienoa seurata. Toki, jokainen koira omassa aikataulussaan alkaa sopeutumaan - Martta on niitä koiria jotka kehittyvät joka päivä. Ensimmäiset pari päivää oli tosiaan hieman hissukseen. Lepäämässä ollessaan aina kun joku liikkui, reagoi nousemalla tsekkaamaan tilannetta. Nykyään lepää rentoutuneena, kun levon aika on. Meillä on asunto kahdessa kerroksessa ja muutamaan ensimmäiseen päivään ei rappusiin uskaltanut vaikka kovasti kiinnosti, mitä yläkerrasta löytyy. Nyt juoksee raput ylös ja alas vauhdikkaasti. Käytös on päivä päivältä vapautuneempaa ja se oma persoona tulee esiin; iloinen, ystävällinen ja leikkisä koira.
Pesun jälkeen
Martan taustoista tiedetään sen verran, että on pennusta ollut lähtien tarhalla. Sitä ei välttämättä uskoisi, sillä monet kotikoiran tavat on hallussa. Meillä ollessaan on esimerkiksi ollut sisäsiisti heti alusta. Remmissä osaa kävellä aika hyvin, pientä treeniä toki kaipaa vielä. Martta on lenkkeillyt yksin, koiraparin kanssa sekä triossa kolmantena. Hyvin tuntuu menevän, kaikilla tavoin. Ulkona on rohkea ja utelias; Marttaa ei pelota esimerkiksi ohi ajavat autot, yli lentävät lentokoneet, koulusta palaavat meluavat lapset eikä vastaan tulevat muut koirat. Reippaasti menee eteenpäin ja nuuhkii puskat. Tänään sai aamulla melkoiset ilohepulit, kun yöllä oli satanut lumet! Ilohepuleita on myös kotosalla nähty, juostaan matot rullalle. Kotona on vähän säikähdellyt esimerkiksi astianpesukoneen avaamista ja imuria. Tietojen mukaan Martta oli kotikokeilussa ollut Pietarissa ainoana koirana, mutta hänet oli palautettu tarhalle koska oli yksin ollessaan haukkunut. Varsinaista eroahdistusta meillä ei ole ollut. Kotoa lähtiessä saattaa raapia hetken ovea, mutta sitten rauhoittuu. Haukkumista ei ole ollut. Yhden ainoan kerran olemme täällä kuulleet Martan haukkuvan; yöllä ilmeisesti pihalta kuului merkillisiä ääniä mihin reagoi. Nopeasti kyllä rauhoittui. Pesullakin ollaan käyty ja sekin meni hienosti. Mitään ei ole yrittänyt tuhota tai luvatta myöskään ottaa.
Sehän on aina muistettava, että kun kodinvaihtajaa tai rescuekoiraa (tai mitä tahansa koiraa) harkitsee, että koiran käytös voi uudessa kodissa muuttua sekä kotiutumiseen pitää antaa aikaa - sekä koulutukseen panostaa. Pehmeä ja vähän alistuvainen koira, joten tosiaan - tarvitsee sitä positiivista vahvistamista ja lempeää opetusta - kiitosta kun tekee oikein ja palkkaa siitä. Tätä kirjoittaessani tänään on Martan vasta viides päivä täällä meillä. Vaikuttaa kuitenkin koiralta, joka on hyvin oppivainen, reipas, luottavainen ja aktiivinen. Kyseessä on kuitenkin aika nuori koira vielä ja kun motivoituu hyvin nameilla - niin Martasta saa varmasti positiivisella koulutuksella kivan kaverin moneen menoon. Martta haluaa osallistua ja olla mukana sekä kaipaa tekemistä. Sopii siis erinomaisesti aktiiviseen perheeseen, jossa koira saa olla mukana menossa ja koiran kanssa halutaan puuhata - sisällä ja ulkona.
Mikäli kiinnostut Martasta, niin tsekkaa sivut https://www.suojakotitoivo.fi/. Sieltä löydät paljon infoa koskien adoptioprosessia, kustannuksia, terveysinfoja sekä tietenkin yhteystiedot, mistä voit kysyä lisää. Toki sieltä löytyy myös paljon muitakin koiria vailla kotia - kuten esimerkiksi Rita joka Martan kanssa Suomeen tuli. Martalle paras joululahja olisi päästä jouluksi omaan kotiin! Hauska ja ihana koira on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti