sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ulkoilua, uusia suunnitelmia & Eläinten viikko

Musti uiskentelee
Elämään saapui uusi iso haaste ja suunnitelma jonka tiimoilta on perustettu myös oma blogi - löytyy täältä. Haastena siis valloittaa ensi syksynä Kilimanjaron huippu! Koirat ei mukaan pääse luonnollisesti mutta treenausapuna toimivat kyllä mitä parhaiten. Meillä tosin nuo kävelylenkit koirien kanssa ovat usein tahdiltaan aika verkkaisia mutta hommaa tehostamaan on hankittu reppu jonne ladataan painoa sekä jalkapainot. Tervetuloa tosiaan seuraamaan myös tätä toista blogiani - blogilla on myös oma FB-sivu mistä kernaasti saa tykkäillä!

Mahtavat ulkoiluilmat on kyllä suosineet, mikäpä tuolla on kulkea. Varsinkaan kun ei sada! Tänään meillä on ohjemassa hyväntekeväisyyspuistoilua Järvenpäässä. Elämä koirille ry ja Kodittomat Espanjan Koirat ry järjestää yhteistapahtuman jossa tavata muita kotiutuneita rescuetaustaisia koiria omistajineen ja shopata herkkuja sekä tavaraa koirien hyväksi. Eilen hengailtiin galgojen kanssa Rajasaaren koirapuistossa mikä on kyllä niin luksusmesta. Meidän Artulle sattui pieni "tapaturma". Galgot ei tunnetusti ole mitään vesieläimiä, Artullekkin on tuo vesi todella epämiellyttävä elementti. Arttu ja Musti juoksivat vinhaa vauhtia pitkin puiston hiekkarantaa kohti kalliota ja Artturi ei vaan ehtinyt tajuta että hiekka muuttuu mereksi ja mulahti veteen. Oli aivan järkyttynyt joutuessaan selkää myöden veden varaan ennen kuin ehti pistää jarrut pohjaan. Tokeni kyllä shokistaan nopeasti mutta selkeästi oli epämukavuusalueellaan "apua mä olen kastunut". Mustia ei vesi haittaa - meni eilenkin useemman kerran vetämään uintilenkin.

Montaa kanssapuistoilijaa useinkin ihmetyttää miksi Artulla on kuonokoppa päässä. Moni galgo on hyvin metsästysviettinen ja vapaana ollessa saattaa lähteä esimerkiksi puistossa pienemmän koiran perään saalistusmielessä. Galgoilla usein on myös tapana napsia toisia juostessa joten koppa on usein paikallaan. Arttu kyllä ei muita koiria jahtaa saalistusmielessä mutta parempi katsoa kuin katua varsinkin isossa puistossa jossa koira ei näköpiirissä pysy koko aikaa ettei vahinkoja satu. Muutamia kertoja olen joutunut selvittämään muille puistoilijoille että Artulla on koppa tuon vietin takia, ei siksi että koira olisi aggressiivinen muita kohtaan.

Tänään muuten alkaa Eläinten viikko! Teemaviikkoa vietetään jo 56. kertaa ja teemana on tällä kertaa koira. Kannattaa tutustua nettisivustoon. Erityisesti tänä vuonna on nostettu esiin ylijalostuksen tuomat ongelmat joista monet koirarodut kärsivät. Toivottavasti tähänkin asiaan herättäisiin pikkuhiljaa oikein kunnolla!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti