NikaHoitolainen & MiioPotilas

-Miio-

Miio maanantaina, kovin oli veto poissa. 

Eilen oli hirveä päivä, joka onneksi loppui eri tunnelmiin ja tilanteeseen mistä alkoi - ja mihin päättyi. Olin aamulla töihin lähtiessäni täysin varma että kotiin palaan eläinlääkäristä ilman koiraa. Kirjoittelin aikaisemmassa bloggauksessa meidän Miio-vanhus-bassetin terveysongelmista. Tilanne alkoi näyttämään hieman huonolta maanantai-iltana ja laitoinkin viestiä meidän eläinlääkärille että Miio on nyt todella väsynyt. Hieman tajunnan alenemisen kaltaisia oireita oli myös - koira tuijotteli tyhjyyteen eikä oikein tajunnut mistään mitään. Kipeältä ei näyttänyt, mutta mitään ei jaksanut. Yöllä tilanne huononi ja Miiolta meni jalat alta. Raahautui eteenpäin kuin mursu ja kun sai jalat alleen kaatui sekä hoippui. Hengitti raskaasti ja oli sen näköinen ettei olo ole todellakaan hyvä.

Aamulla laittelin taas eläinlääkärillemme viestiä että nyt on huono tilanne. Puolisoni jäi kotiin töistä Miion kaveriksi - minä lähdin hoitamaan sovitun tapaamisen töihin ja sovimme että tapaamme Käpälämäessä myöhemmin. Kuten olimme jo monesti keskustelleet - meille on selvä päätös jo tehtynä että silloin kun koiran kunto on niin kehno että kärsii eikä toivoa paremmasta ole - peli vihelletään poikki. Koira oli jotenkin niin pelinsä menettäneen näköinen ja kun takapää ei oikein tuntunut kantavan - ajattelin että nyt on tainut se päivä koittaa kun Miio lähtee. Lapsille en oikein tiennyt mitä olisin aamulla sanonut siitä että kun koulusta palaavat on hyvin mahdollista että perheemme on pienentynyt. En oikein muista koko aamupäivästä mitään ja työmatkakin junassa meni taistellessa kyyneliä vastaan.

Miio lähdössä eilen kotiin Käpälämäestä. 

Eläinlääkärissä vuoroamme odottaessa Miio painautui jalkojani vasten ja vaati kovasti rapsutuksia - itselle teki vaikeaa edes koiraa katsoa.  Kävely sujui jo pikkaisen paremmin - ja häntäkin heilui. Diagnoosi oli selvä eikä kovinkaan yllättävä - mutta ei kuitenkaan eutanasiaa vaativa. Samaa välilevyprobleemaa kuin ennenkin - ei ollenkaan epätavallinen vaiva varsinkaan vanhemmilla koirilla, kivulias - mutta hoidettavissa levolla ja lääkityksellä. Päätimme että katsomme nyt kaksi viikkoa kuinka lääkitys vaikuttaa koiran olemiseen - ja sen jälkeen mietitään asiaa uudelleen. Samalla haudattiin suunnitelmat poistaa nisäkasvain. Se ei koiraa vaivaa ja kun tätä muutakin nyt on - ei aleta leikkaamaan enää. Nyt hoidetaan tätä, katsotaan miten alkaa menemään - ja sitten tosiaan mietitään. Miion kanssa tuo liikunnan rajoittaminen ei tosiaankaan ole vaikeaa kun on kyseessä vanha koira joka muutenkin vain lepäilee, mutta nyt tosiaan ulkoilu rajoittuu vain pikapissalle ja pikkulenkeillekkin palataan vasta aikaisintaan parin viikon päästä. En tiedä millainen päivä olisi tänään ollut jos Miio ei olisi eilen kotiin enää tullut.
Kyllähän sitä vanhan koiran omistajana aina on pakko mielessä pitää että joku päivä se viimeinen yhteinen päivä tulee. Onneksi se ei meillä vielä eilen ollut, ja onni on oma luottoeläinlääkäri keneltä tietää että saa apua ja tuntee myös hoidettavan koiran - sekä hoidettavan eläimen omistajat. Tuollaiset käynnit on niin raskaita että on helpompaa itselleenkin kun saa olla tutun ihmisen kanssa eikä tarvitse omia tunteen purkauksia pidätellä.

-Nika-

Aina yhtä iloinen ja reipas hoitolaisemme Nika on joka päivä astetta iloisempi ja reippaampi. Ihan huippu ja energiaa riittää. Ollaan puuhailtu sisällä ja ulkona, ja Nika todellakin rakastaa että saa olla mukana kaikessa mahdollisessa. Edelleenkin tuola aitauksessa vapaana ollessa se jalkapallon kanssa teluaminen on mielipuuhaa. Voisi juosta pallon perään vaikka kuinka monta tuntia, kunhan ihminen vaan jaksaisi palloa potkia jahdattavaksi.

Kimppalenkeillä ollaan oltu muutamia kertoja. Meidän lähialueella on ihanan paljon koiratuttuja - ja kimppalenkkeilyt ja puistoilut on aina huippumukavia. Sunnuntaina käytiin tuossa meidän pururadalla kiertämässä. Mua aina naurattaa että vaikka ihmiskävelijöitä ei montaa ole - on koiria aina iso määrä. Aika harvalla koirallisella kaverillani kun ei ole vaan yhtä koiraa :D Sunnuntaina meitä lähti kävelemään viisi koiranaista - ja koiria porukassa oli 16! Minullakin oli mukana vain Nika ja Jimpi tällä kertaa - eikä kaikilla muillakaan koko perheensä koiravahvistukset mukana olleet. Hahhah, hulluja koiranaisia. Lenkilläkin juteltiin siitä kun kaikki varmaan olivat saaneet kuulla tuntemattomilta kommentteja kun koiriensa kanssa vastaan tulee että "onko nuo kaikki sun.... mahtaa maksaa paljon tuolllaisen kennelin pito" tms. Elämäntapakysymyshän se lieneen on - jos valitsee isomman koiralauman kanssa kotinsa jakaa. Mutta takaisin Nikaan :D Nika on niin avoin kyllä, että eipä sitä haittaa yhtään että lähdetään lenkille ison porukan kanssa. Sekaan vaan yhtä iloisesti kun kaikkeen muuhunkin ja kaikkien kanssa tietenkin olisi kiva leikkiä. Nika on hirveän kiinnostunut kaikesta, nenä maassa tutkii puskia ja välillä pitää joku kuivanut halko napata suuhun, järsiä sitä ja kantaa mukana.

Koirapuistoilu on Nikalle oiva tapa liikkua ja leikkiä. Ottaa kunnon pikomijuoksuja ja innokkaasti hakee muita leikkiin. Varmasti Nika on koira jonka opettaa helposti kulkemaan vapaana myös aitaamattomalla alueella koska aika hyvin tulee kutsusta luokse. Itse emme ole vielä uskaltaneet koittaa tuola metsässä irti päästää.

Sisällä Nika tarvitsee selvästi "oman paikan" missä lepää. Puolison vaatekomeron nurkasta on löytynyt se paikka, missä Nika tykkää olla. Sinne se on kuopsuttanut itselleen omatoimisesti pikkukolon missä nukkuu.

Nikan kodinhakuilmoitus ja muu tärkeä tieto adoptiota harkitseville löytyy Espanjan Koirien sivuilta. Ja onhan sielä monta muutakin koiraa vailla kotia.

Oma paikka.