Hyljätyn koiran elämä voi olla pienestä kiinni - Vida

Vida hakee Jimpiä leikkiin. Jimpiä epäilyttää.

Saimme taas Vidan meille kylään, pääsiäisvieraaksi kun omistaja lähtee reissuun. Vida on meillä ennenkin hoitolaisena ollut - ja sopii hyvin meidän porukkaan. Tänäänkin leikki alkoi heti kun sisälle pääsi. Hulvatonta menoa luvassa pari päivää, mikäs sen mukavampaa!

Vidan tarina on tärkeä kerrottavaksi, siitä miten aika pienestä hänenkin elämä oli kiinni, ja siitä myös nimi, Vida - elämä. Vidan tarina on myös hyvin tavallinen mutta valitettavasti vain pienelle osalle on onni myötä ja uusi elämä mahdollinen. Tarina on tärkeä juuri siksi, että Vidan kaltaisia koiria on monia - todella monia.

Tapasin Vidan ensimmäisen kerran heinäkuun lopulla 2013 El Paraison kunnallisella tarhalla Alhaurin de la Torressa Espanjassa, Malagan kulmilla. Olin käymässä tarhalla yhdessä Galgos en Familian tarhan vetäjän ja perustajan, Veran kanssa. Tarkoituksenamme oli tarkastaa aikaisemmin varatut koirat jotka oli tarkoitus siirtää Galgos en Familialle kun ja jos koirista otetut terveystestit osoittautuvat puhtaiksi ja koirat voidaan siirtää - ja niille aletaan etsimään koteja. Varattuna oli neljä galgoa, sekä pieni koira. Olin saanut aikaisemmin tästä pikkukoirasta kuvia ja menetin sydämeni - varmasti siksi että koira muistutti paljon meidän Jimiä. Koiralla oli kotihoitopaikka Suomessa odottamassa, kotihoitaja oli antanut pikkukoiralle nimen Ania. Vera sanoi että tilaa on vielä yhdelle, näiden neljän galgon lisäksi ja Anian. Kuinka voi edes miettiä - mihin siinä katsot kun tarha on täynnä koiria?

Moni kavahtaa sanontaa tappotarha mitä kunnallisista tarhoista Espanjassa myös käytetään. Mutta tappotarhoja ne ovat. Niihin suoraan ihmisten hylkäämät tai kaduilta kerätyt koirat viedään hyvin usein. Tarhat ovat kuntien ylläpitämiä ja koiria säilytetään tarhalla muutaman viikon. Sinä aikana omistaja voi tulla löydetyn lemmikkinsä hakemaan jonka jälkeen eläin siirtyy kunnan omistukseen. Sen jälkeen eläin voidaan adoptoida - tai lopettaa. Koiria on enemmän tarhoilla kuin ihmisiä koiria etsimässä tai järjestöjä jotka eläimiä auttavat. Lopetukseen päätyy siis järjettömät määrät koiria - pelkästään Espanjan Aurinkorannikon alueella noin 10000-12000 koiraa joka vuosi. Näin laman aikana vielä enemmän.

Mietin siinä sitten, tappotarhalla, että yhdelle on vielä tilaa. Joka puolella on nuoria, iloisia koiria, samalla myös niitä joiden elämän halu on jo silmistä sammunut. Tiineenä olevia narttuja, nuoria pentuja, vanhempia koiria. Isoja, pieniä, podencoja, sekarotuisia. Koko koirien kirjo. "Take one more". Koska olin viettänyt paljon aikaa Anian häkin luona, naapurihäkissä oli riehakas valkoinen narttukoira, tuskin puolivuotinen. Jaksoi heiluttaa häntää, kiertää ympyrää ja hakea huomiota. Huomasin jatkuvasti pysähtyväni katsomaan koiraa uudelleen ja uudelleen. "Can we take this one".

Ania ja Vida tappotarhalla

Samaisena iltana tuli huonoja uutisia. Anian testitulokset eivät olleet ok - koiralla oli penikkatauti. Hyvin tavallinen Espanjassa koska koiria ei rokoteta yhtä tehokkaasti kuin täällä meillä. Tauti tarttuu helposti - varsinkin tappotarhan tapaisissa oloissa joissa on paljon koiria joiden terveydestä ei ole huolehdittu - eikä huolehdita sieläkään. Miksi huolehdittaisiin koska piikille niistä valtaosa menee kuitenkin. Pyysin Veraa kontaktoimaan El Paraison eläinlääkäriä että voisivatko he lopettaa Anian pian, ettei koira joudu kärsimään turhaan yksin tappotarhan häkissä. Samalla tietenkin heräsi pelko koska valitsemani Vida nimen saanut koira oli viereissä häkissä. Onko Vida saanut tartunnan?

Vida testattiin ja koira oli kunnossa - ja pääsi Galgos en Familian vapaaehtoisen luo odottamaan sterilisaatiota ja mahdollisuutta matkustaa Suomeen. Suomessa oli jo kotihoitopaikka odottamassa. Ihan mutkitta ei odotus Espanjassa mennyt, Vida sairasteli hieman ja kyyti Suomeen viivästyi. Viimein kuitenkin koitti päivä että eläinlääkäri totesi Vidan terveeksi ja matkustuskelpoiseksi. Kotia Espanjan Koirien sivuille Vida ei kuitenkaan koskaan ehtinyt sillä kotihoitaja rakastui tähän hääräävään tornaadoon ja halusi adoptoida Vidan. Minun onneni tämä siinä missä Vidankin sillä uusi koti sijaitsee hyvin lähellä meidän kotia - ja Vida pääsee meille helposti hoitoon. Vidan omistaja on antanut minulle kunnianimen "Vidan kummitäti" :)

Mietin tässä tänään kun Vida oli meille tullut, että muistaakohan Vida viime heinäkuuta? Tiedän ettei muista, ei koirat onneksi muistele menneitä. Sanon onneksi - koska onnihan se on ettei nämä koirat mieti elämäänsä ennen hylkäämistä, tappotarhalle joutumista, kuoleman kolkuttelua häkin ovella. Toisaalta taas toivoisin että Vida muistaisi kun katselimme toisiamme häkin läpi. Mutta ehkä se riittää että minä muistan - ja voin kertoa siitä muille. Ehkä Vidakin muistaa kun tuntuu aina niin helposti meidän porukkaan minuuteissa tottuvan ja reuhaa lasten sekä koirien kanssa. Tai ehkä se vaan on tollainen ihana ja valoisa persoona.

Aina yhtä energinen Vida