tiistai 11. huhtikuuta 2023

Kiitos blogin lukijoille!

On aika haudata Tassunpohjia-blogi. Kymmenisen vuotta tätä tuli kirjoiteltua, melkeen. Välillä aktiivisemmin, välillä ei. Lukijoita on ollut paljon. Ja edelleen niitä on päivittäin, ei satoja, mutta kymmeniä. Olen siis kirjoittanut asioista mitkä ihmisiä kiinnostaa - tai raivostuttaa. Blogin tarkoitus ei ollut koskaan ollut olla kivakiva ja kieliopillisesti täydellinen, vaan ottaa kantaa asioihin ja puuttua epäkohtiin jos niitä on. Herätellä ihmisiä. Toki, onhan täällä kivojakin juttuja nostettu esiin sekä olen kertoillut omien koirieni elämästä. Hehän minua inspiroi alusta lähtien. Kivakivajutuissa ei ole mitään vikaa tietenkään. Oma tyylini nyt vaan ollut vähän toinen. 

Syy miksi lopetan tähän

En vaan enää jaksa ja viitsi. Koiramaailma on muuttunut - varsinkin rescuetoiminta siitä kuin aloitin. Paljon on hyvää tapahtunut - mutta moni asia on mennyt alas. Koirat tulevat olemaan aina tärkeä juttu itselleni mutta en halua olla asioissa enää niin "syvällä". Ehkäpä se kun 50v tuli täyteen muutama kuukausi sitten muutti jotain. Teki minusta sellaisen ihmisen ettei tarvitse enää höösätä. Ei tietenkään tarkoita ettei asiat olisi minulle tärkeitä enää.  Vähän tietenkin harmittaa kun kriittisiä bloggareita on aika vähän, tai yleensäkin ihmisiä jotka uskaltaa sanoa että onkohan tässä nyt sit kaik ok.  Varsinkin rescuetyössä koirien eteen on tärkeää, että uskalletaan nostaa esiin myös epäkohtia. Kaikki ne "pelastajat" ei ole aina hyvällä asialla - tai koirien asialla. Huseeraajia riittää. Ja valitettavasti niille myös kannattajia ja hehkuttajia löytyy.

Mahtavaa, huikeeta, mieletöntä postauksia saa lukea jatkuvasti. Rescuetyössä käytetään säälimarkkinointia kun koirille etsitään koteja. Ja siitä mennään vielä pidemmälle, rescuetyötä tekevistä halutaan tehdä julkkiksia jotka haluavat olla oman elämänsä rocktähtiä jotka tekee "huikeaa, mieletöntä hommaa" ja kerää faneja. Pinnan alle ei haluta katsoa. Kannattaa muuten. Koiristahan tässä pitäisi olla kyse. Kai? Toki, rescuetoiminnassa olevat ihmiset ansaitsee kiitoksia. Tämä huikeuden ja mielettömyyden miten ihania ihmisiä luukuttaminen menee vaan itselläni yli asiassa, missä koirien pitäisi olla se ykkönen. Hyviäkin toimijoita on. Älkää nyt näin ajatelko. Mutta ole tarkkaavainen.

Parasta ja huonointa

Parasta on ollut tietty että monet ovat kokeneet minun ja blogin olleen helposti lähestyttävä yhteisö. Facebook sivujen kautta tullut paljon viestejä jossa haluttu kysellä yksityisesti tarkemmin ja kysytty, osasinko auttaa. Ja uusia tuttavuuksia! Koiria ja ihmisiä! Lukijoiden määrä! Blogista on saaneet innostusta myös mediat ja on ollut hienoa todeta, että kiinnostusta on. Parhauden luokkaan nousee myös se, että olen saanut olla ääni. Olen uskaltanut nostaa asioita esiin. Siitä taputan itseäni erityisesti selkään. Älä ole hiljaa jos joku asia kummastuttaa tai näet selkeästi, että kaikki ei ole ok. Puhu, kysy. Paskaa saat niskaasi ihan varmasti. Koirien eteen kuitenkin jos hommia tehdään.... Eikö silloin ole parempi avata suu ja näppis jos joku mietityttää? Mutta parasta - ihmiset ja koirat. Ja on ollut hienoa kertoa teille myös kokemuksista paikan päällä auttamisesta paikoissa, missä ongelmat on aika massiivisia. Englannissa, Romaniassa, Espanjassa, Puolassa, Nepalissa. 

Huonointa on ollut toimijoiden/ihmisten blokkaukset, uhkailut yms jos olen nostanut "ikäviä" asioita esiin - eli asioita joita jokaisen pitäisi miettiä. Kysymyksiä (vaikeita) ei saa kysyä tai nostaa mitään ikäviä asioita esiin. Ja yksi stalkkerikin sattui pirtaan jota vastaan jouduin lähestymiskieltoa hakemaan ja joka tuomittiin sen rikkomisesta. Aika erikoisia juttuja juu.

Huikeeta ja mieletöntä - Responsible Rescue

Niin tämäkin. Yhteenliittymä missä rescueyhdistykset asettaa kriteerejä itselleen. Voi elämä. Tehdään sitoumus hei millaisia pitää olla ja me päätetään siitä itse. "Sitten nää niinkun sertifiois ketkä pääsee meidän kerhoon mutta ei me valvota sitä mitenkään mut sit ne sais sellaisen badgen ja sitten me voitais niinku määrätä". Ei ihme, ettei tuokaan kantanut kauheen pitkälle. Tälläinenhän ois pirun hyvä - valvovataho mutta eihän siellä voi päättämässä olla ne ketä valvotaan. Mutta mieletön idea tietenkin. Eipä siellä montaa perustavasta tahosta enää ole jäljellä vaikka oli huikea idea. Tuollainen taho tarvitaan kyllä, mutta eihän sitä voi pyörittää rescueyhdistykset vaan viranomaiset ja ulkopuoliset tahot. Herranen aika. Edelleenkään, yli 5v tämän tahon perustamisen jälkeen emme tiedä, onko kyseessä yhdistys, valvova taho vai mikä. Hössötystä mikä ei ota kantaa mihinkään mutta korottaa itsensä asemaan että "älä adoptoi muiden kautta". Jessus. 

Omat koirat

Omista koirista on ollut kiva kertoilla. Heistä moni siirtynyt jo pois. Edelleen perheessämme on Otto, Musti ja Jimpi. Melkoisia tarinoita ja kokemuksia on sattunut ja saanut todistaa omien koirien kanssa, rescuetyössä Suomessa, ulkomailla paikan päällä tarhoilla, lentokummina, apurina, kotihoitajana. Blogin aikana keskuudessamme on ollut aika monta hoitolaista. Omista koirista on poistuneet iäisyyteen blogin aikana Miio, Mäyrä, Pippa, Arttu. 

Mitä seuraavaksi?

Ei paljoa. Rakkautta kaikille toivotan! Ajatelkaa kriittisesti kaikesta. Varsinkin koiramaailmassa. Blogi ei katoa alustalta joten tekstejä voi lukea ja jakaa. Olkaa tekin kaikki tutkivalla mielellä, analysoikaa. 

Blogilta jäi kirjoittamatta tärkeä juttu marraskuulta Thaimaan tilanteesta koirien kanssa. Iski sairaus ja sateet. Tarhalle Samuilla ei päästy ensinkin kun hoitaja tarhalta oli kipeä ja sitten minä. Ja sitten tuli vettä. Tulvana. Ja sitten meidän piti lähteä. Ehkä blogi palaakin vielä encoren merkeissä kesän jälkeen kun palaamme tuonne. Siihen liittyen tuo kuvatkin, Chaweng Beach missä rantakoirat pyörii. Pahoittelen toisen kuvan laatua kun videosta napattu <3 Yhdessä on kasvava koiramies, poikani ja rantakoira. Näillä etiäpäin. 





sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Äkäisiä ajatuksia uudenvuoden vietosta

Pahoittelen jo ennakkoon erittäin äkäistä sävyä kirjoituksessa, mutta nyt vituttaa. Takana on taas monen koiraihmisen pahin yö. Eikä vain koiraihmisen - vaan koirien, kissojen, hevosten, luonnonvaraisten eläinten, pienen lapsen, vanhuksen, sairaiden, pelokkaiden.... Me selvisimme viime yöstä Oton kanssa jokseenkin ok. Telkkari kovalla, katsottiin leffoja, kuunneltiin musaa. Läppäriltä Oton piilopaikan vieressä soi rauhoittavaa musiikkia. Mutta kun se olisikin vain se 18-02 aika kun pelkäävän eläimen kanssa pitää selviytyä. Joo ei. Tämä paukuttaminen alkoi jo muutamia päiviä sitten ja edelleen paukkuu säännöllisesti vaikka virallinen aika päättyi noin 19 tuntia sitten. Koira on jälleen pakopaikassaan tärisemässä. Kyllä me pelokkaiden koirien kanssa osaamme varautua. Mutta miksi meidän pitää tuon 18-02 ajan sijasta varautua päivätolkulla koska aikarajoista ei viitsitä huolehtia - ja miksi koirien pitää elää tässä pelossa monta päivää? Siellä lentokenttähotelleissako pitäisi olla yhden yön sijaan vähintään viisi päivää koska "uusi vuosi on vaan kerran vuodessa, kyllä sitä pitää saada blaa blaa blaa blaa".

Minun on jotenkin äärimmäisen vaikea käsittää, miten paljon joukossamme kulkee ihmisiä joilla ei ole älypuhelinta. Tai paperikalenteria ja rannekelloa. Tai jos onkin, niin niitä ei ymmärretä. Hämmentävää kyllä - nykypäivän maailmassa. Kuten myös se, ettei paskaakaan välitetä ajoista, milloin raketteja saa ammuta. Sitten uhriudutaan somessa ja ties missä kuinka "kaikki kiva halutaan kieltää". Eihän siitä ole kyse. Ei tarvitsisi miettiä ilotulitteiden myynnin kieltämistä yksityishenkilöille jos osattaisiin lähtökohtaisesti noudattaa niitä aikarajoja, muutenkin käyttäytyä sekä siivota jälkensä. 

Eläinten (ja ihmisten) pelko ja ahdistus ei ole ainoa syy siihen, miksi ilotulitteiden ampuminen on järjetöntä hommaa. Tänä vuonna olemme saaneet lukea lehdistä sekä paikallisista tietotoimistoista, kuinka uusi villitys tuntuu olevan rakettien ampuminen muita ihmisiä kohden ja autoja. Oikeesti??!!?? Ja jopa tanssilattioilla. Siis millaisia ihmisiä nämä ovat, kenen mielestä tälläinen on hauskaa hommaa? (idiootteja). Ja se roskan määrä mitä raketeista jätetään. Korjatkaa jälkenne edes! Tienpientareet, puistot, parkkipaikat yms täynnä niitä hylsyjä. Käsittämätöntä. 

Otto pesässään piilossa

No sitten. Varsinkin sosiaalisessa mediassa törmää usein kaikkitietävien neuvoihin, että koirien paukkuarkuus ja pelko olisi johtuvaa koulutuksen puutteesta. No eipä se ole, erittäin suurissa osissa tapauksissa. Koira joka ennen ei ole pelännyt saattaa alkaa myöhemmin pelkäämään jostain syystä. Juttelin tuossa juuri tuttavani kanssa joille muutti aiemmin entinen opaskoira. Opaskoirat paukkutestataan ennen, kuin ne hyväksytään koulutukseen. Tämä koira oli toiminut menestyksekkäästi opaskoiran ammatissa useamman vuoden, ilman pelkoa paukuista. Ura päättyi kun koira pelästyi suunnattomasti kovaa ukonilmaa. Siihen loppui ura - koira pelästyi jokaista pamahdusta. Miten se olisi koulutuskysymys tälläisessä tilanteessa? Virkakoirat testataan paukkuarkuuden vuoksi. Jotkut pennut hylätään tästä syystä jatkosta. Siis jo vaiheessa kun koulutus ei ole vielä alkanut koska ammattilaiset osaavat todeta sen asian, että tällä pennulla ei ole hermorakenne kunnossa mitä tulee koviin ääniin. Joillain koirilla paukkuarkuus alkaa vasta myöhemmällä iällä vaikka aiemmin ovat olleet ihan ok ilotulitusten aikana. Siihen voi vaikuttaa monikin asia; pelästyminen jostain syystä, vanhuus.... Minullakin on ollut elämäni aikana useampi koira. Joillain ei ole koskaan ollut mitään paniikkia uudenvuoden vietosta, jotkut vähän hermostuneempia olleet ja joillekin nämä päivät olleet täyttä helvettiä. Kyllä se pelko kuulkaa ihan koirakohtaista on ja se voi myös alkaa myöhemmin, vaikka ennen ei ole pelännyt. Älkää nyt jaksako viisastella sillä, että koiran pelko olisi omistajan vika ja koulutettavissa pois. Yksilöitä ne koiratkin ovat. Ja se paniikki mistä moni koira kärsii ei ole pientä hämmennystä siitä että mitä tapahtuu. Se on paniikkia, oksentamista, pissaamista alleen, huutamista, itkua, tärinää, läähättämistä, juoksentelemista ympäriinsä, sydän hakkaa. Pienestä asiasta ei ole kyse. 

Siitä päästäänkin sujuvasti siihen, kuinka paljon koiria on taas ollut ja on edelleen karussa viime yön jäljiltä. Joka. Helvetin. Vuosi. Edelleenkin joukossamme on koirien omistajia, jotka eivät vaan nyt varoituksia ymmärrä - ja niitähän riittää.
Miksi ne koirat muuten pitää ottaa sinne mukaan katsomaan raketteja? Joka vuosi saa lukea näitä "koira karkasi, pelästyi raketteja, ei se ennen ole pelännyt". No niinpä. Se pelko saattaa puhjeta myöhemminkin. Miksi ne otetaan sinne mukaan - ja miksi ei ole koiralla kunnon varusteita päällä ettei se pääse karkaamaan jos se nyt pakko on ulos viedä? Vinkkinä: valjaat jarrupalalla, panta, pari remmiä, omistajalle kunnon kengät jalkaan ettei liukastu. Parempi tietenkin, että se koira jätetään kotiin ja ollaan itsekin siellä kotona sekä koira viedään ulos ennen kuin taivas aukeaa. Tänä vuonna on erityisesti pistänyt silmään ilmoituksia siitä, että pentukoirat ovat päässeet karkuun sekä ilmoitukset, missä kerrotaan koiran karanneen kello 0003. Siis mitä helvettiä? Pahimpaan aikaan viedään koirat ulos ja pentujakin ulkoilutetaan aikaan, kun joka suunnasta paukkuu? Sydämeeni sattui luettuani sosiaalisesta mediasta kuinka joku kirjoitti, että mitä voi tehdä kun naapurin pentukoira huutaa aivan hädissään yksin kotona. Joo, siinä ilmeisesti koiran hankkineet olivat päättäneet vaan jättää pennun kotiin ensimmäisenä uutena vuotena ja ja lähteä itse rientoihin toisaalle. Voi hyvänen aika sentään, järkeä käteen. En edes halua kuvitella sitä ahdistusta, mitä ne koirat kokee jotka pääsevät karkaamaan tai jotka jätetään yksin kun joka puolella paukkuu eikä turvaa ole missään.

Kaikesta huolimatta - oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!