Vuosikatsaus 2015

Hoitolaisemme Flecha

Vuosi vaihtuu - samoissa merkeissä kuin monena aikaisempana ja monessa muussakin koiraperheessä; neljän seinän sisältä, verhot kiinni ja musiikki soi! Onneksi tilanne tällä hetkellä on aika rauhallinen. Rakettien ampujat ovat enemmän tuola kylällä päin ja hirveästi meille ei ole vielä kovaa pauketta kantautunut. Koirat on aika rauhassa, jopa meidän hoitolainen jonka olemista on jännitetty ennakkoon. Meillä on omistajien matkan ajan hoidossa Flecha galgo. On luonteeltaan aika varautunut sekä säikky varsinkin uusissa tilanteissa ja ääniä säpsähtelee muutenkin. On adoptoitu noin vuosi sitten Auringonkoirien kautta Suomeen ja ihana poika kyllä.  Toivottavasti sama jatkuu aamuun asti että paukut pysyy kauempana ja koirat rauhassa…

Itseäni harmittaa kun ihmiset ei malta noudattaa noita aikarajoja rakettiensa kanssa. Tämä aika on aika rankkaa monelle koiralle omistajineen. Omat stressitasot ovat olleet katossa jo pari päivää vaikka omat koirat ei nyt pahimmasta päästä olekkaan - mutta kyllähän nekin nyt tuhannen hermona on sekä pelästyvät yllättäviä pamauksia. Tämän kahdeksan tuntisen sitä voi kaikki varautua tavalla tai toisella mutta kun ne pommittelut alkaa jo heti kun rakettimyynti aukeaa ja loput ammutaan sitten tulevina päivinä. Näihin ei oikein varautumaan pysty muuta kuin tekemään tuplavarmistuksia ettei koira vaan pakoon pääse. Tämä Sulo-koiran tapaus on surullinen esimerkki siitä mitä voi käydä kun aikarajoista ei viitsitä huolehtia ja kun omistajat ei pysty pitämään koiria sisällä päiväkaupalla - sitten voi käydä näin :(

Kerrataan hieman päättyvää vuotta blogin parissa. Lukijakerrat on pysynyt ennallaan - noin 2500-3000 lukijaa käy kuukausittain lukemassa. Kiitos jokaisesta lukijasta ja lukukerrasta! Keskustelua on herätetty suunnassa jos toisessa mistä tietysti olen hyvin otettu - se tämän blogin tarkoitus aina ollutkin; ottaa esille asioita joista toivottavasti herää keskustelua. Mediaankin on päädytty. Kirjoitus kokemuksesta parkkipaikalla nousi radiokanaville sekä myös Uusi Suomi nosti kirjoituksen aiheekseen. 
YLE pyysi haastattelua juttuunsa koskien ihmisten sitoutumattomuutta koiriinsa joulukuun alussa. Kimmokkeen haastattelupyynnölle oli antanut bloggaus aiheesta mikä olikin yksi vuoden luetuimpia kirjoituksia. Hesyn asioista on blogissa ollut kirjoituksia muutamaan kertaan ja Helsingin Uutiset lainasi keväällä yhtä näistä.  Toivotaan Hesylle viisautta tulevalle vuodelle jotta perinteikäs yhdistys saadaan takaisin raiteilleen. Median huomio omia kirjoituksia kohtaan on hieno saavutus omasta mielestäni. Tätä huomiota enemmän on kuitenkin lämmittänyt ihan satunnaiset lukijat jotka ovat olleet yhteydessä ja kiitelleet kirjoituksista henkilökohtaisesti. Toki - kaikki yhteydenotot eivät ole ruusuja mutta sen siitä saa kun joskus hieman sohaisee muurahaispesiä ja kirjoittaa aiheista mitkä herättää moninaisia tunteita ja ajatuksia.


Eniten vuonna 2015 lukukertoja keräsi kirjoitus "Nuori koiran hankkija, minulla on sinulle asiaa". Myös kirjoitusta koirien DNA-testistä luettiin paljon. Harhaluuloja pyrittiin suuntaamaan oikealle polulle koskien rescuetoimintaa kirjoituksella "Luulo ei ole tiedon väärti" joka herätti myös paljon mielenkiintoa lukijoissa.

Blogi aloitti myös pientä yhteistyökumppanuutta Liizin kanssa ja ensimmäinen tuotetestaus suoritettiin marraskuussa. Liizin idea on ekologinen - kaikkea ei tarvitse ostaa - ja asiaan palataan vielä myöhemminkin koiraperheiden näkökulmasta sekä myös toisen blogini parissa mikä käsittelee treenaamista Kilimanjaron valloitukseen syksyllä 2016. Tässä projektissa on mukana myös Rescueyhdistys Kulkurit ry joiden sanomaa koirien sterilisaation tärkeydestä lähdetään viemään Afrikan katolle.

Kohti alkavaa vuotta siis! Posti toi sopivasti Galgos en Familian kannatuskalenterin tänään joten heti huomenna pääsee kääntämään uuden sivun siinäkin. Rakettien pauke yltyy - ja musiikin volyymiä täytyy sitä mukaa nostaa. Nyt soi Motörheadin I Ain't No Nice Guy. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta, kiitokset lukijoille ja nostan kuoharilasia alkavalle vuodelle - ja Lemmyn muistolle. Nähdään ensi vuonna!

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille!

Joulumieltä Kreetalta & Viipurista

Viipurin Koirat ry - vahtikoira mukana :)

Kävin viime viikonloppuna Viipurin Koirat ry:n ja Kreetan kodittomat eläimet yhdistysten yhteisillä joulumyyjäisillä. Kiitos tapahtuman järjestämisestä näille tahoille! Harmikseni nämä taisi jäädä vuoden ainoiksi myyjäisiksi ihan aikataulullisista syistä, yleensä olen koittanut suosia vastaavia tapahtumia mahdollisimman paljon sillä mikäs sen parempaa kuin tukea shoppaillessa kodittomien eläinten auttamiseksi työtä tekeviä tahoja jotka omalla ajallaan puunaavat ilta tolkulla myyjäisiin myyntiin käsitöitä, leivonnaisia ja vaikka mitä! Mukaan tuli tällä kertaa hieman herkkuja sekä lämmikehaalari äitini pikkukoiralle.

Elizabeth Iliakis

Paikalla oli myös vieras Kreetalta, Noah's Little Ark tarhan vapaaehtoinen Elizabeth Iliakis. Tilaisuus oli pakko käyttää hyväksi ja vaihtaa muutama sananen heidän työstään Kreetalla ja muutenkin. Elizabeth kertoi hyvinkin samanlaista tarinaa mitä monelta muultakin vapaaehtoisilta kuulee tarhoilta ympäri Eurooppaa. Tilanne ei ole hyvä. Heidän tarhallaan on tällä hetkellä noin 350 koiraa. Lisääkin apua tarvitsevia koiria olisi mutta resurssit ei loputtomasti veny. Tietenkin paljon Suomessakin puhuttanut Kreikan todella kehno taloudellinen nykytila pakotti kysymään että näkyykö tämä koirien hylkäämisen lisääntymisenä - ja kuten arvata saattaa niin näkyyhän se. Elizabeth kuitenkin kertoi Kreetan tilanteen olevan taloudellisesti manner-Kreikkaa paremman johtuen turismista ja maatalouselinkeinosta. Elizabeth myös kiinnitti Suomessa huomiota samaan asiaan kuin moni muukin ulkomaalaisvieras, varsinkin ihmiset jotka vapaaehtoistyötä juurikin kodittomien koirien kanssa tekevät kotimaassaan. Suomessa ei ole katukoiria! Hämmästyttävää ehkä meidän mielestä että joku kiinnittää huomiota asiaan mitä me täällä emme juurikaan ajattele. Ymmärrettävää kyllä että jos asut maassa jossa vapaana kulkevat koirat - oli ne sitten omistettettuja tai kodittomia ovat hyvin tavallinen näky niin tämän  tavallisen ilmiön puuttumiseen kiinnittää huomiota. Siitäkin huolimatta että tilanne kodittomien eläinten kanssa on Kreetallakin huono, Elizabethia ilostutti luonnollisesti suomalaisen yhdistyskumppanin tuki asiassa. Saksalaiset ovat heille myös tärkeä yhteistyökumppani sillä sinne adoptoidaan paljon koiria Kreetalta. Asennemuutoksesta eläinsuojelutyötä kohtaan Elizabeth myös tyytyväisenä mainitsi että selkeää parannusta on nähtävissä. Ennen kodittomia koiria auttavat nähtiin vähän surullisina vanhoina piikoina joilla ei yleisen näkemyksen mukaan ollut mitään muuta tekemistä kuin hyysätä eläimiä ja työtä pidettiin vähän höpsähtäneiden hommana. Nykyään asenteet ovat muuttuneet ja työtä pidetään tärkeänä, tuttavat kiittelevät vapaaehtoistyötä tekeviä sen sijaan että pitäisivät sitä hössötyksenä.

Kaiken kaikkiaan oli siis oikein mukava tapahtuma, jossa shoppailun ja juttelun lisäksi pääsi myös hellittelemään useampaakin koiraa.  Etsijäkoiraliitto ry oli paikalla esittelemässä toimintaansa sekä muistuttelemassa varovaisuudesta -  heillä on pian edessä vuoden vilkkain päivä raketteja säikähtäneitä lemmikkejä etsimässä. Itselleni tapahtumassa oli parasta antia tuo keskustelu Elizabethin kanssa - glögiä enemmän sielua lämmittää ihmisten yhtä köyttä vetäminen koirien hyväksi yli maarajojen ja on aina hienoa päästä juttelemaan uusien ihmisten kanssa joille samat asiat on lähellä sydäntä.

Mitä kuuluu Hesy?

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen - Hesyn -  käänteitä olen käsitellyt blogissani muutamaankin otteeseen. Jälleen sen aika - ja esittää kysymys - mitä kuuluu Hesy? Paremminkin vissihin voisi mennä - ja todellakin pitäisi.

Blogissani 30.4.2014 kirjoittelin tuntemuksia vuosikokouksen jälkeen jossa tapahtui suuri muutos; vuosikausia Hesyn puheenjohtajana toiminut Hannele Luukkainen hävisi äänestyksen puheenjohtajuudesta tuoreelle Susanna Paavilaiselle. Siinä samassa myös hallituksen kokoonpano uusiutui. Monella oli toiveikas ajatus siitä että muutos tuo tullessaan uusia tuulia, uusia tapoja vaikuttaa sekä tietenkin tehokkaampaa toimintaa eläinten hyväksi.  Hesyn ympärillä on lisäksi vuosikaudet velloneet huhut riitaisista suhteista henkilökunnan kesken ja moni vapaaehtoinenkin on kokenut olleensa varsin epätervetullut esimerkiksi eläintalolle auttelemaan - näihin myös toivottiin vihdoin lopullista pistettä.

Palasin aiheeseen blogissani vuotta myöhemmin. Tuo kirjoitukseni sai kipinän Helsingin Uutisissa olleesta jutusta koskien Hesyn valtataisteluja sekä sijoitettua valtaisaa omaisuutta jossa omaakin aikaisempaa kirjoitustani oli lainattu. Tuossa kirjoituksessani kannatin - ja kannatan edelleen sitä että Hesyyn palkataan toiminnanjohtaja. Helsingin Uutisetkin jatkoi vielä muutamia viikkoja myöhemmin kirjoittaen kantelusta koskien vuosikokouksen laillisuutta.

Tässä vaiheessa voisi jo todeta että huh huh - johan on melkoista ja miten kaiken tämän säätämisen ohessa ehditään keskittyä olennaiseen - siihen mitä varten Hesy on olemassa. Ehdittiinhän kuitenkin se toiminnanjohtaja rekrytoida tässä syksyn aikana joka aloitti tehtävässään lokakuussa.

Nyt ollaan sitten joulukuussa ja viime viikoilla alkoi pikkulinnut laulamaan että Hesyssä taas sattuu ja tapahtuu. Virallisia tiedotteita ei Hesyn puolelta asioista kuulunut, mutta puhelinsoitolla Hesyn konttorille selvisi että toiminnanjohtaja ei enää talossa ole. Työsuhde kesti kai kuukauden verran. Eikä tässä vielä kaikki. Vuonna 2013 valittu puheenjohtajakin oli päättänyt jättää tehtävänsä kesken toimikauden. Puheenjohtajan lopettamisesta Hesy tiedotti internetsivuillaan vasta tänään samalla kertoen että varapuheenjohtaja hoitaa tätä tehtävää seuraavaan vuosikokoukseen asti joka tulee yhdistyksen sääntöjen mukaan pitää huhtikuun loppuun mennessä. Toiminnanjohtajan lähtö tai uuden rekrytoiminen  ei ollut tiedotteessa esillä millään tapaa.

Sen lisäksi että haluan kysyä että mitä kuuluu Hesy - haluaisin kysyä myös että mitä te meinaatte tehdä? Mikä on Hesyn strategia? Miltä te luulette että yhdistyksen toiminta näyttää ulospäin? Milloin tämä säätäminen loppuu ja Hesy alkaa toimimaan kuten sen kuuluu toimia - kehittyen, katsoen eteenpäin, avoimesti ja vaikuttaen sekä ennen kaikkea niin että toiminta keskittyy eläinten auttamiseen? Hesy on olemassa eläimiä varten - ei henkilöstöä, hallitusta tai jäsenistöä - vaan eläimiä - ja kaiken toiminnan tulisi tähdätä siihen että sillä vaikutetaan eläinten tilanteeseen. Resurssithan teillä tähän on - palkattua henkilökuntaa sekä rahaa - ja 140-vuotinen historia - sekä lahjoituksia virtaa sisään. Oletteko mielestänne tiedottaneet jäsenistönne sekä tukijoitanne tarpeeksi hyvin siitä mitä Hesyssä tapahtuu - esimerkiksi viime aikaisista tapahtumista? Millainen suunnitelma teillä on - vai onko se se että nyt ootellaan ja kahtellaan sitten sinne 2016 vuosikokoukseen - ja sitten taas visioidaan - mutta todellisuudessa sama säätö jatkuu? Kuinka henkilöstönne voi - onko kaikilla selkeä kuva omasta työstään, tavoitteistaan ja mukava tulla töihin joka aamu - vai jatkuuko nämä riidat? Mikä teidän visio on? Onko teillä sielä osaavaa henkilökuntaa luotsaamaan Hesy läpi tämän iäisyyden jatkuneen kriisin läpi? Ilmeisesti ei kun homma on tässä jamassa - jopa pahemmassa kuin ennen. Hesy tarvitsee ammattitaitoa, osaamista, visioita, kykyä viedä asioita eteenpäin, kykyä vaikuttaa, kykyä ratkaista ongelmia. Pelkkä tahtotila ei riitä - eikä idealistinen halu toimia eläinten puolesta. Jotain täytyy myös tehdä - ja osata tehdä.

Fifirock-blogi otti vahvasti myös Hesyn tilannetta tänään esiin omassa kirjoituksessaan aiheesta - ja jälleen kerran tämän kolleegani kanssa olen samaa mieltä. Varmasti meidän bloggareiden kanssa löytyy aika liuta myös muita jotka samaa mieltä ovat. Useampiakin vielä varmasti jos tietäisivät näistä viime käänteistä - mutta puuttellisen tiedottamisen johdosta asiat ovat moneltakin jäsenmaksuaan maksavalta ihan pimennossa - suuremmasta yleisöstä nyt puhumattakaan. Nyt ei enää pidä miettiä, lakaista asioita maton alle ja ihmetellä - eikä riidellä ja ajaa jotain muuta etua kuin eläinten. Nyt pitää alkaa tapahtumaan. Oikeasti.

Ja sitten se tärkein kysymys - mites ne eläimet - miten tämä vaikuttaa niihin
ja eläinten auttamiseen?

Sijaiskodiksi kotia tarvitsevalle lemmikille?

Kuva: SEYn kampanjamateriaali

3.12.2015 alkoi SEYn valtakunnallinen sijaiskotikampanja. Kamppiksen tavoitteena on löytää uusia sijaiskoteja sekä tukijoita kodittomille lemmikeille. Kissojen tilanne Suomessa on suorastaan katastrofaalinen - noin 20 000 kissaa jää kodittomaksi joka vuosi. Luku on järkyttävä. Luonnollisestikkaan kaikki eläinsuojelutahojen hoiviin päätyneistä kissoista eivät tarhoille mahdu - tässä yksi syy siihen miksi sijaiskodeille on jatkuva tarve. Toki, ei pelkästään kissoille vaikka niiden tilanne Suomessa onkin ylivoimaisesti huonoin - myös muita lemmikkejä on vailla sijaiskoteja sekä lopullista kotia tietenkin. Tilan puute ei ole ainoa syy sijaiskotien tarpeeseen; osalle eläimistä on parempi olla kotioloissa kuin tarhalla.

Itselläni ei ole kokemusta kissojen sijaiskotitoiminnasta johtuen omasta allergiasta sekä siitä että meillä asustaa koiria eikä kokemusta kissoista ole. Koiria meillä on ollut vuosien saatossa kotihoidossa useampiakin. Kaikki hoitolaisemme joista osa tässä kuvituksena -  ovat olleet Espanjan Koirat - yhdistyksen kautta ja asustaneet luonamme oman kodin löytymiseen saakka. Osa koirista on tullut juurikin myös espanjalaisia tarhoja jatkuvasti vaivaavan tilan puutteet takia. Uusia apua tarvitsevia koiria ei voida tarhoille ottaa ellei sielä olevat lähde ja vapauta tilaa. Osa koirista on lentänyt luoksemme koska tarhalla olo on stressannut koiria liikaa ja niiden on ollut parempi olla perheessä; muutama nuorempi koira, lähes ikänsä tarhalla ollut on tullut luoksemme opettelemaan elämää kotikoirana.

Minulta on paljon kysytty kysymyksiä vapaaehtoisena sijaiskotina toimimiseen liittyen; tässä omakohtaiset vastaukset ja havainnot yleisimmistä kysymyksistä!

Kauanko kotihoito kestää?

Vaikea sanoa! Pääsääntöisesti meillä kotihoidossa olleet koirat ovat löytäneet oman kotinsa aika pian, yleensä muutamassa viikossa. Pisin kotihoitojakso taisi olla muutaman kuukauden. Sitoutua tietenkin täytyy kotihoitajan pystyä yleensä määräämättömäksi ajaksi - harvemmin kukaan pystyy tarkasti ennakoimaan kuinka kauan menee kunnes koti löytyy.

Mitä pitää ottaa huomioon?
Itse olen ottanut hoitoon vain koiria joita voisin ns itsekin harkita ottavani pysyväksi perheenjäseneksi; eli en ota koiria jotka jo valmiiksi tiedän että meidän omien koirien kanssa voisi probleemaa tulla tai mihin omat rahkeet ei riitä. Tuolla tarkoitan että en osaisi toimia - enkä tarjota hyvää hoitopaikkaa esimerkiksi laumanvartijakoirille, palveluskoiratyyppisille enkä ns taistelukoiraroduille. Tottakai hoitolaisen pitää tulla toimeen muiden koirien kanssa kun niitä meillä on. Oman elämäntilanteen pitää olla sellainen että se sallii uuden koiran tulon ja valmius olla siihen että ongelmia saattaakin tulla eikä kaikki mene heti putkeen. Kotiuttaa pitää ihan samalla tavalla kuin koira olisi oma, opettaa koiralle sisäsiisteyttä, hihnakäytöstä, kotikoiran elämää kaikilla tavoin.
Tietenkin jos ottaa hoitolaiseksi ulkomailta tulevan rescuetaustaisen koiran täytyy varmistua ja tarkastaa se että tuova taho on vastuullinen, Suomeen rekisteröity järjestö.

Entäs vastuut?
Hoitolaisesta on viime kädessä tietenkin vastuussa omistaja - eli taho joka eläimen omistaa. Hoitaja on tietenkin vastuussa siitä että koiraa hoitaa hyvin ja on sitoutunut kotihoitoon sekä koiraan. Itse en ole veloittanut yhdistykseltä koiran ruokintaan liittyviä kuluja vaikka sekin mahdollista olisi - eläinlääkärikulut sitten asia erikseen. Ne on tulleet kuittia vastaan tilille pikaisesti jos eläinlääkärillä ei ole ollut suoralaskutussopimusta yhdistyksen kanssa. Muita kuluja ei ole omalle kohdalle tullut. Omasta mielestäni vastuukysymykset pitää olla selvillä sekä korvausvelvoitteet jos jotain sattuu. Eläimistä kun on kyse ei kukaan voi varmastikkaan antaa takuita käytöksestä. Itse en toimisi tahon kanssa joka velvoittaisi hoitajaa esim vastaamaan kuluista mitä tulisi jos hoitolainen ajatutuisi vaikka tappeluun perheen oman koiran kanssa aiheuttaen vammoja. Mielestäni nämä kuuluu kuitenkin aina hoidettavaksi yhteisymmärryksessä eläimen omistajan kanssa, kuten myös muut mahdolliset vahingot vaikka hoitaja vapaaehtoisesti hoitajana toimisikin.
Hoitajan vastuulla on luonnollisesti myös pitää yhdistystä ajan tasalla, toimia yhteistyössä sekä järjestää aikaa keskusteluihin ja tapaamisiin kotiehdokkaiden kanssa. Kuljettamaan eläintä täytyy tietenkin jossain määrin pystyä jos on esimerkiksi tarvetta eläinlääkärille tai jos kyseessä on ulkomailta tuleva rescuekoira - hakemaan tietenkin noutopaikalta luokseen.

Onko hoitolaisesta vaikea luopua?

On ja ei. Tottakai on haikeaa kun omassa kotona asustellut koira lähtee kun yleensä sitä aika äkkiä kiintyy ja rakastuu hoitolaisiin. Toisaalta taas ei koska tietää että nyt se koiran oikea uusi elämä vasta alkaa kun omaan kotiin on päässyt ja on saanut itse olla mukana siinä prosessissa. Onneksi monen omistajan kanssa on yhteys pysynyt ja kuulen kuulumisia koirista.

Entäs jos itse haluaa pitää hoitolaisen?
Näin on aika monelle käynyt että tähdet ovat laskeutuneet ja kemiat kohdanneet niin että eläin on löytänytkin oman kotinsa kotihoitopaikasta. Silloin tietenkin luovuttavan yhdistyksen kanssa keskustellaan asiat läpi ja toimitaan kuten normaalissa adoptioprosessissa.

Entäs jos tuleekin isoja ongelmia?
Tästä syystä myös on hyvä valita harkiten mitä kautta eläimen hoitoon ottaa - suosittelen juurikin vain ja ainoastaan vastuullisia, Suomeen rekisteröityjä yhdistyksiä joilla on organisaatio taustalla. Tukiverkkoa täytyy olla jos ylitse pääsemättömiä ongelmia tuleekin tai jotain yllättävää sattuu ja eläimen omistavalla taholla pitää olla valmius etsiä kohtuullisessa ajassa eläimelle uusi paikka. Neuvoja pitää saada jos niitä tarvitsee ettei yksin tarvitse hoitajan jäädä kysymyksineen tai ongelmatilanteissa - tai maksumieheksi esimerkiksi eläinlääkärikäynneissä.

Kenen kautta suosittelisit ottamaan hoitolaisen?
SEY:llä oma sivusto koskien sijaiskoteja jossa on paljon hyvää yleistäkin infoa aiheesta sekä jonka kautta voi ilmoittautua eri alueilla toimiville SEY:n jäsenyhdistyksille sijaiskodiksi.
Kodinvaihtajat ry etsii suomalaisille eläimille koteja jotka syystä tai toisesta joutuvat vaihtamaan koteja ja saattavat tarvita myös väliaikaiskotia siinä välissä.
Espanjasta rescuetoimintaa tekevät Kodittomat Espanjan Koirat ry, Costa Blancan Rescuekoirat ry ja Auringonkoirat ry ovat luotettavia tahoja jotka harjoittavat myös sijaiskotitoimintaa.
Kreetan kodittomat eläimet, Viipurinkoirat ry sekä Rescueyhdistys Kulkurit ry ansaitsevat myös suositukset! Varmasti muitakin maininnan arvoisia on - rotuyhdistyksilläkin on omaa rescuetoimintaa ja sijaiskoteja joskus etsinnässä. Kokemuksia ja suosituksia eri tahoista kannattaa kysellä jo sijaiskotikokemusta omaavilta. Ensisijaisesti kannattaa tosiaan muistaa ja huomioida että vastuut ja velvollisuudet on selvillä kummallekkin osapuolelle sekä tukea ja apua on tarvittaessa saatavilla.

Ihan yleisellä tasolla - voin todellakin suositella sijaiskotina toimimista kotia tarvitsevalle eläimelle! Palkitsevaa ja mukavaa hommaa - tosin myös sitoutumista vaativaa. Oma elämäntilanne on tällä hetkellä liian kiireinen johtuen treenausprojektistani kiipeämään Afrikan katolle josta voit lukea täältä omaa blogia - joten toistaiseksi ei sijaa majatalossa hoitolaisille ole, mutta varmasti taas tulevaisuudessa on - kaipaan tuota duunia; yhteistyötä yhdistyksen kanssa, hoitolaisen kehityksen seurantaa ja sitä hetkeä kun näkee kotiehdokkaan sekä hoitolaisen ensi kohtaamisen ja oivaltaa että tässä se koti nyt sitten on.

Valoa pimeyteen!

Ennätys pitkä - ja pimeä syksy. Ainakin täällä meidän kolkassa pääkaupunkiseudulla. Viihdyn mainiosti täällä koiraystävällisellä alueella jossa riittää metsiä lenkkipoluiksi ja koirapuistoja leikkikavereineen. Kun pimeät ajat koittaa ja lumi tulee maahan niin samassa katoaa myös merkittävä osa ulkoilumahdollisuuksista. Ihan meidän kotimme vieressä on valaistu ulkoilureitti ja paljon metsää. Kun lumi sataa maahan ulkoilureiteille tehdään ladut ja senhän kaikki tietää ettei asiaa sinne ole enää siinä vaiheessa koirien kanssa. Metsään toki mutta kun tekee perusvirkatyöaikaa niin talvisin ei valoisan aikaan ulos ehdi kuin viikonloppuisin. Meidän kulmilla varsinkin talvella jää aika vähälle lenkkeily katujen varsilla sillä tiet ovat kapeita eikä jalkakäytäviä ole. Stressitön lenkkeily on kaukana siitä kun koitat koirinesi pysyä niin laidassa kun voit, tarvittaessa hyppäät turvaan ojaan kun pimeällä kapealla tiellä tulee vastaan bussi tai kuorma-auto. Kesäisin kaikki on niin paljon mukavampaa!

Testatut valaisimet

Asiaan on onneksi hyvinkin helppo ratkaisu - hyvä valaistus. Näin koirien kanssa ulkoilevana ei oikein onnistu ainakaan kovinkaan helposti taskulampun pitäminen kädessä joten onneksi on keksitty otsavalaisimet. Sain yhteistyökumppanini Liizin kautta testattavaksi muutaman otsavalaisimen. Testasimme Lumonite Compass-otsalampun  sekä tehokkaamman Navigator-2500 lampun. Varsin päteviä ja asiansa ajavia kumpikin koirien ulkoiluttajan tarpeisiin! Parasta tietenkin on että mikäli otsalampuille ei ole tarvetta edes koko pimeän ajan läpi vaan vaikka sattuu suuntaamaan kyläreissulle tai vaellusreissulle pois valaistujen katujen vyöhykkeeltä - valaisimen vuokraus Liizin kautta onnistuu vaikka pariksi päiväksi eikä tarvitse sijoittaa isoja summia tavaraan jota ei tarvitse kuin hetken. Myyntihinta esimerkiksi tuolla tehokkaammalla lampulla on noin 300 euroa - joten jos ei jatkuvaa käyttöä ole niin todellakin kannattaa vuokrata jos vaikka on suunnitelmissa vaellusreissu.

Compass-lamppu tuntui kevyeltä päässä. Toimii ladattavalla akulla tai paristoilla - kätevä siis olosuhteissa jossa et välttämättä pääse laturiin kiinni niin voi vaihtaa tarvittaessa patterit tilalle. Mielestäni varsin riittävä tähän tarkoitukseen mitä tässä testattiin, eli koirien ulkoilutukseen metsässä. Valaisi tarpeeksi pitkälle. Tehokkaampi oli tietenkin tehokkaampi. Navigatorissa on neljä eri tehoasetusta josta jopa pienin valaisee ihan riittävästi - suurimmalla teholla kuulemma jopa 250 metrin päähän. Navigatorin ehkä ainoa (ymmärrettävä kyllä) miinuspuoli on mukana kannettava litium-ioniakku, kooltaan noin nyrkin kokoinen. Taskuun mahtuu siis hyvin mutta onhan se lisäkannettavaa silti, mutta jos valotehoa tarvitsee niin jostainhan sen tehon on tultava. Akun kesto riippuu siitä mitä tehoa valossasi käytät - muutamasta tunnista jopa kymmeneen tuntiin. Compassin akku riittää noin 7,5 tunnin ajaksi. Kumpikin testattu valaisin oli helppoja käyttää ja Liizin lähetyksessä oli tietty mukana myös käyttöohjeet. Jos pitäisi valita kumman ottaisin vakikäyttöön koiralenkkejä varten niin näistä kahdesta päätyisin tuohon Compass valaisimeen. Toki, Navigatorissa paremmat tehot mutta tähän omaan käyttötarkoitukseen Compass on todellakin riittävä ja näppärä.

Kuten näkyy - ilman valoa lähimetsämme on jokseenkin pimeä!

Toimitus Liiziltä tuli parissa päivässä - vaikka olin varautunut juuri alkaneen Postin lakon vuoksi siihen että odotellaan viikko tolkulla. Liizin valikoimissa on muuten kattavasti erilaisia tuotteita vuokrattavaksi, kannattaa tutustua! Ulkoiluun ja retkeilyyn löytyy paljon muitakin tuotteita kuin valaisimia, lisäksi valikoimassa tarvikkeita kotiin, työkaluja ja lastentarvikkeita. Koirapuolen valikoimakin on kasvamassa joten kannattaa pistää seurantaan vaikka tykkäämällä FB-sivusta!

Onko varainkeruussakin oma kankkulan kaivonsa?

Facebook - tuo aikamme mahdollistaja moneen menoon. Törmäsin tässä hyvinkin mielenkiintoiseen ja häpeälliseen tapaukseen koskien varojen keruuta jolle alustan tarjoaa juurikin FB. Tällä kertaa kyse oli huutokaupasta. Siinähän ei mitään määräysten vastaista ole että tavaraa huutokaupataan - vastikkeeton varainkeruu vaatii luvat mutta jos omia kamojasi lahjoitat ja jengi saa niistä tarjota mitä tarjoaa ostaakseen, näinhän saa tehdä ja antaa tuotot sitten minne tahansa tai pitää itse.

Tämä case mihin törmäsin ei kuitenkaan mennyt ihan kuin varmasti suunnitelma oli sekä herättää muutenkin paljon kysymyksiä. Kyseisessä huutokaupassa kerättiin rahoja eläinten kuljetukseen Etelä-Euroopasta Suomeen. Kyseessä ei ollut siis mikään hyväntekeväisyystoiminta eikä hätää kärsivät eläimet - vaan ihan omistetut eläimet joiden omistaja oli päättänyt paluu muuttaa Suomeen. Eläinten omistaja toki on pyörittänyt jos jonkinmoista eläinten adoptio ja auttamistoimintaa - ihan yksityisenä henkilönä joten varainkeruu on tuttua puuhaa milloin mihinkin tarkoitukseen. Eläimiä vaikuttaa kuitenkin olevan yli sen kyvyn mitä omistajalla itsellään on niistä huolehtia rahallisesti jos kerran tarvitaan ulkopuolista rahoitusta tuhansien eurojen muuttokustannuksiin. Tätä varten sitten laitettu pystyyn huutokauppa, asialle vihkiytynyt julkinen ryhmä Facebookissa jossa ihmiset saa lahjoittaa tavaraa myytäväksi, toiset niitä huutokaupalla ostaa ja rahat menee tähän muuttoprojektiin. Kauppojen syntyessä ostaja maksaa meklarin tilille joka huutokaupan oli pystyyn pistänyt. Meklari tässä tapauksessa ei ollut eläinten omistaja vaan Suomessa asuva henkilö.

Huutoja tehtiin ja tavara vaihtoi omistajaa ja melkarin pankkitili alkoi karttua. Eläinten omistajakin teki rahasiirtoja tämän yksityishenkilön tilille jotta kuljetusyritykselle saadaan käteisellä (!!!??!) maksettua tonnit mitä kuljettaminen kustantaa. BOOOOOOM! Mitäs kävikään. Vouti. Kävikin ilmi että meklarina toimineen henkilön raha-asioiden hoidossa on ollut häikkää aikaisemmin ja on ulosoton asiakas. Vouti ilmeisesti asiakkaidensa tilejä pitää silmällä ja kun ylimääräistä ilmaantuu niin nappaa velalliselta omansa pois. Näin sitten kävi - tilillä ei enää huutokaupparahoja ole koska ulosotto kävi kylässä. Nyt sitten tilanne on ilmeisesti se että voudin kanssa koitetaan neuvotella josko rahat saataisiin takaisin ja eläimet kuljetettua Suomeen. Vähän lainaakin pyydellään ihmisiltä siinä samassa ettei koko projekti karahda kiville.

Jotta nyt sitten tosissaan päästään oikeen miettimään asiaa tarkemmin niin onhan tämä erikoista hommaa - ja tästä syystä jokaisen varmaan kannattaa miettiä minne rahaa laittaa sekä millaista toimintaa haluaa tukea. Vapaa valinta jokaisella toki minne rahansa laittaa. Rescuetoiminta ja eläinten auttaminen yli maarajojen on jälleen saanut yhden tahran. Vaikka kyseessä on täysin yksityinen ihminen niin isossa kuvassa ja asiaan perehtymättömillä menee helposti sekaisin vastuulliset ja rekisteröidyt toimijat jotka ja nämä yksityiset toimijat. Tässä taas annetaan vahvistusta sille mielikuvalle että rescuetoiminta on kukkahattutätien puuhastelua ja toimialue johon täytyy todellakin hieman varauksella suhtautua. Näinhän se ei ole kun kyseessä on vastuulliset yhdistykset - mutta mutta...

On hienoa että ihmisiltä löytyy halua auttaa, mutta oikeasti, älkää nyt ihan sokeita olko ja uskoko ihan kaikkea mitä sanotaan - ja katsokaa vähän minne tileille sitä rahaa siirrellään. Yksityisten ihmisten tileille laitettujen rahojen kanssa voi käydä huonosti. Voi vaikka olla että kyseessä onkin ulosoton asiakas ja rahat meneekin sitten vanhojen velkojen maksuun. Tai jonnekkin muualle. Onhan myös ihan isoissa ja nimekkäissä tahoissa esiintynyt myös paljon hyväntekeväisyysvarojen kavallusta vaikka paperilla kaikki olisikin ollut kunnossa. Yksityisten ihmisten keräämien rahojen kanssa tosin riskit on huomattavasti suuremmat myös vilunkipeliin kun ei tehdä kirjanpitoja eikä raportoida poliisille varainkeruusta ja varojen käytöstä.

Lähtökohtaisesti omasta mielestäni on myös suorastaan käsittämätöntä että maailmassa jossa todellakin on aivan järkyttävästi esimerkiksi apua tarvitsevia kodittomia eläimiä ja niitä auttavia vastuullisia tahoja niin ollaan kuitenkin valmiita tukemaan myös yksityisen ihmisen omistettujen eläinten elämää. Jos haalii itselleen eläimiä kämpän ja pihan täyteen niin kyllä niiden kuluista pitäisi sitten itse pystyä huolehtimaan eikä olla jatkuvasti ruinaamassa rahaa hyvää tarkoittavilta ihmisiltä, milloin ruokintaan, milloin uuden eläimen lunastukseen tappotarhalta, milloin eläinlääkäriin - milloin kuljetuksiin. Jos haluaa pyörittää avustustoimintaa niin sen voi tehdä myös niin että rekisteröidytään yhdistykseksi, raportoidaan rahavirroista ja toimitaan määräysten mukaan. Tällöin ei myöskään tarvitse kierrättää rahoja yksityisten tilien kautta - vai onko siihen kenties syynsä miksi näin toimitaan? Koskeeko yksityistä varojenkeruu toimintaa vanha hyvä sanonta: "ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa"?

(Edit 13.11.2015: kyseinen "hyväntekeväisyys" huutokaupparyhmä on näköjään muutettu julkisesta salaiseksi mikä näkyy enää jäsenilleen eikä ulkopuoliset koko ryhmää edes enää löydä. Ulosottoon sekä kuljetusfirmaan joka vain käteisellä kauppaa tekee liittyvä keskustelu on poistettu. Rahaa kuitenkin kaipaillaan ryhmän jäseniltä edelleen lisää eläinten kuljetukseen)

(Edit 12.01.2016: Iltasanomissa oli tänään juttu koskien tätä huutokauppaa - ja käräjäoikeuden päätöstä asiassa. 
Sen verran virhettä jutussa ainakin, onko syynä oikeudelle lausunnon antaneen henkilön sanelut vai toimittajan erhe tulkitessaan julkista oikeuden päätöstä, sitä emme tiedä - mutta niinhän se tosiaan oli että kyseinen huutokauppa oli pystyssä aasien omistajan muuttaessa Suomeen ja aasien (emo ja varsa) muuttokuljetukseen tarvittiin rahaa. Aasit olivat siis omistettuja kotieläimiä Espanjassa muuttamassa Suomeen - kyseisessä huutokaupassa ei siis kerätty varoja teuraaksi menevän kantavan aasin tamman pelastamiseksi Espanjassa kuten juttu kertoi toisen keräystä järjestäneen suomalaisnaisen käräjäoikeudelle kertoneen.) 

Koiraesittely 5/5 - Pippa

Pippa podencoinen löytyi Canes Fuengirolan tarhalta ollessamme lomailemassa Espanjassa koko perheen voimin kesällä 2011. Rakkautta ensi silmäyksellä tähän hyvin vaatimattoman oloiseen tyttöön. Pippa oli tuotu tappotarhan puolelle omistajansa toimesta muutamia kuukausia aikaisemmin ja synnytti pennut mitkä lopetettiin heti. Pippa sai toisen mahdollisuuden, pääsi turvatarhan puolelelle - selkästi odottamaan meitä kun kukaan ei tätä mahtavaa koiraa adoptoida halunnut ennen kuin me paikalle tulimme.

Pipasta on oikeastaan hyvin mahdotonta päästä perille mikä se on koiriaan. Hänellä on paljon omia pinttyneitä tapoja ja rutiineja mitä seuraa tarkasti. Tietyt tarkat paikat missä nukutaan, asiat mitä tehdään ja tietyssä järjestyksessä. Pipan ulkonäkö on hauskuuttanut monia ja jostain syystä tässä on sellainen koira josta on todella vaikeaa saada valokuvaa missä näyttää omalta itseltään. Pipan ulkonäköä on verrattu vyötiäiseen ja kummituseläimeen :) Vaikka Pippa on hyvin rauhallinen luonteeltaan, vetäytyy usein omiin oloihinsa ja rauhaansa saa tietyt asiat kuitenkin hänet täysin villiksi. Yksi on sipsit. Kun sipsipussi rapisee ei Pippaa pidättele mitään ja kiipeää vaikka ihmisen päälle väkisin saadakseen sipsin. Maulla ei niin väliä - kunhan on sipsiä. Toinen asia mikä saa vipinää kinttuihin ja aikaan raivoisan haukun on moottoripyörien ja mönkijöiden ääni. Veikkaan että kyseessä on ajat metsästäjällä Espanjassa sillä hyvin usein sielä on tapana näitä ajoneuvoja käyttää, myös metsästyskoirien treenauksessa. Pippa varmaan assosioi voimakkaasti nämä äänet menneeseen elämään. Ikää on hänelle kertynyt mutta siitä huolimatta metsästyspodencon vaistot on tiukassa, oravia varsinkin haluaa kovasti saalistaa ja ulkona kulkee minne nenä vie. Ei välttämättä karkaa - mutta hajujen mukana saattaa kulkeutua kauaksikin. Sipsipussia rapisuttamalla saa takaisin jos kutsuminen ei tehoa.

Pippa on meidän perheen ainoa narttukoira ja matriarkka. Kun Pippa ärähtää nuoremmilleen että "nyt riittää" niin sehän riittää. Pinna on pitkä mutta kun se on täynnä niin kaikki uskoo. Meillä onkin käytössä sanonta "olkaas rauhassa tai Pippa näyttää kaikki kolme hammasta" muille korille jos meno yltyy liian raisuksi. On Pipalla oikeasti enemmän hampaita kuin kolme mutta tuo on vaan sanonnaksi vakiintunut. Pippa pitää myös luontaisella itsestään huokuvalla auktoriteetillä huolen omista tavaroistaan ja nukkumapaikastaan. Jos joku toinen koira sattuu olemaan Pipan paikalla ei hänen tarvitse sanoa mitään - menee vain istumaan viereen ja odottaa kunnes toinen koira luovuttaa paikkansa sille kuuluvalle. Pippa ei voi sietää sadetta tai pakkasta. Uskon jos koiralle annettaisiin mahdollisuus vaipua talvihorrokseen - Pippa valitsisi tämän vaihtoehdon empimättä.


Mikä ikäinen tuo on - moni kysyy. Ei ole vastausta! Passin mukaan syntynyt vuonna 2006 mikä saattaa olla
aika oikein. Tosin viisaus ja olemus on välillä sitä luokkaa että voi olla muinainen. Nuorempi lapseni joskus sanoi että "Egyptin pyramidessä oli Pipan kuvia piirrettynä - se on oikeasti tosi vanha - tai sitten kotoisin ulkoavaruudesta". Ikäarviot silloin kuin Pippa Suomeen tuli liikkuivat 2-10 vuoden välillä, hieman eläinlääkäristä riippuen. Mahdoton määrittää! Pippa on varmasti saanut useammatkin pennut Espanjassa ollessaan on monen eläinlääkärin veikkaus ollut. Hampaat olivat todella kehnossa kunnossa kun Pippa saapui mikä maksoi hänelle usean hampaan ja meille omistajille useamman satasen. Terveydellisiä ongelmia on ollut jonkun verran. Podencomaiseen tyyliin Pipalla on intohimona syödä mitä moninaisempia asioita ja vatsaongelmia tästä johtuen on kerta jos toinenkin käyty eläinlääkärillä hoidattamassa. Onneksi aina selvitty pienellä. Selän kanssa myös ollut ongelmia, vetää jumiin ja Pippa käykin säännöllisen epäsäännöllisesti osteopaatilla ja fysioterapiassa.

Pippa on sen verran erikoinen ja hauska että aika moni ihminen on kamalan ihastunut tähän koiraan. "Se on kyllä erikoinen se teidän Pippa" moni on sanonut. Pipassa on tiettyä välinpitämätöntä arvokkuutta ympäristöään kohtaan. Hän ei vaivaudu edes tervehtimään usein meille tulevia vieraita ja usein moni kysyykin että "eikös teillä pitänyt olla viisi koiraa". Pippa saapuu paikalle kun hänelle itse sopii. Kyllä hän vieraista ja kaikista pitää sekä viihtyy missä vaan - mutta on hyvin eteerinen tapaus. Loistopakkaus kaikin tavoin.

Pippa päättää näin esittelyllään epäyhtenäisen koiralaumani esittelysarjan. Matriarkka sanoo aina viimeisen sanan!

Ajankuva?

Ehkä se paras koira monelle

Luin tänään Hesarin kolumnin joka on kummitellut päässä koko päivän. Kovasti olen yrittänyt jäsennellä ajatuksia mitä tuo kirjoitus herätti ja myös ymmärtää kirjoittajan kokemuksen. En onnistu vaikka kuinka yritän. Samalla olen miettinyt että mikä on ollut motiivi kirjoittajalla kun koiran on edes hankkinut - ja mikä yleensä on motiivi sille että ihmiset koiria hankkii?

Ajankuva tuntuu monellakkin koiraa hankkivalla olla että koira ei ole sitoumus - vaan se on sopiva niin kauan kun se itselle sopii. Toki, koiraa hankkiessa kerrotaan oli sitten kyseessä kasvattaja tai rescuejärjestö että ymmärretään koiran olevan pitkä sitoumus, ymmärretään omistamisen ilot ja surut, ollaan varautuneita, tiedetään että elämä saattaa muuttua mutta koira on perheenjäsen josta ei luovuta. Hupskeikkaa sitten - liian moniin tapauksiin törmää kun asia ei tosiaan näin ole. Sitoutuminen ja lupaukset koiran elämän mittaisesta kodista lentää ulos ikkunasta monella kun perheeseen tulee vauvaa, parisuhteita muodostuu tai rikkoutuu, muutetaan, vaihdetaan duunia. Koiran käytösongelmatkin on varsin yleinen syy että lähdöt koiralle tulee. Sen sijaan että ongelmia alettaisiin ratkomaan annetaan koira pois. Sitoutumisaste on omistajan määrittämä - joillekkin (onneksi suurimmalle osalle) se on että läpi harmaan kiven ellei todella suurta mullistusta tapahdu - jollain sitoutumisaste on ihmisen itsekkyyden sanelema määre.

Hesarin kolumni kuitenkin siitä että pentu palautetaan kasvattajalle kahden (2) viikon (VIIKON) jälkeen räjäyttää jo omatkin mielikuvituksen rajat siitä miten heppoisin perustein koiria yleensäkin hankitaan. Koiran luopumisen syy on kirjoittajan mukaan tässä: "Luovuin koirasta, koska en kokenut sitä omakseni. Minulle pentu oli söpö koira muiden joukossa. Hoidin ja koulutin sitä tunnollisesti, mutta en rakastunut tai kokenut erityistä kiintymystä."

Siis mitä ihmettä? Minä en ymmärrä? Mitä ihmeen positiivista tunnemyrskyä pennun odotettiin aiheuttavan? Suurta rakkautta ensi silmäyksellä, ihan sillain kuten elokuvissa rakastutaan palavasti ihmisten kesken kun katseet kohtaa sumuisan pianobaarin halki? Koirat toki herättää tunteita, useimmiten myönteisiä mutta jos lähtökohta koiraa hankkiessa on se että täytyy kokea välittömästi rakkautta, kaikki on niin ihanaa, omistaja kävelee pää pilvissä ja Facebook on täynnä ihkutuskuvia pennusta niin johan ollaan menty metsään. Ai - tähdet ei sitten laskeutuneetkaan parissa viikossa?

Ihmisten lyhytjänteisyys on monessakin mielessä lienee ajankuva. Kovasti puhutaan unelmien tavoittelusta ja täyttä elämää elämisestä. Jos koiranpentu ei muutamassa viikossa osoittaudukkaan unelmien täyttymykseksi ja suuret tunteet valtaa sydäntä - niin menköön. Niinkö? Koiratkin halutaan palautusoikeudella jonka voi palauttaa jos taivas ei salamoi sydämiä kun pentu tepastelee kotosalla. Kuten kaikki muukin elämässä - kaiken pitää olla koko ajan mahtavaa ja suuria tunteita; mielellään vielä sellaisia mistä saa hyviä kuvia jaettavaksi Instagrammiin ja paljon tykkäyksiä. Kun näin ei ole niin luovutaan siitä ja hankitaan jotain mikä taas saa tuntemaan erityisen hienoa tunteita. Itse asiassa minun mielestä tässä ei ole mitään pahaa että halutaan kokea suuria tunteita - tietenkään - mikäs sen parempaa. Aina voi ostaa uuden käsilaukun ja olla hetken oman elämänsä Kim Kardashian tai vaihtaa autoa, matkustaa kokemaan jotain eeppistä. Isommissa, pitkäkestoisissa ratkaisussa kuitenkaan harvemmin ne ilotulitteet räjähtelee heti ja taivas sataa kultaa. Isoihin asioihin kuuluu aina se kyseenalaistaminen ja asioiden miettiminen - sekä sopeutuminen uuteen. Jokainen meistä varmasti tunnistaa näitä erilaisia blues-fiiliksiä kun elämään tulee jotain isoa ja uutta. Kuka ei olisi miettinyt uuden parisuhteen orastaessa että "hitto emmä nyt tiedä"? Tai työpaikkaa vaihtaessa ollut ensimmäiset viikot hyvinkin kyseenalaisissa fiiliksissä että mitähän nyt tuli tehtyä? Asuntokaupat tehtyään moni varmasti tunnistaa tunteen "ei helvetti, mitä mä just tein, voiko perua?". Koiran saapuminen perheeseen on kuitenkin eri asia kuin vaikka autokaupat. Kyseessä on elävä olento. Kolumni korosti joka käänteessä kirjoittajan omia tunteita ja totesikin että omia tunteita pitää kuunnella - niitähän sitten vain kuunneltiinkin ja tunneratkaisulla sitten koira vietiin pois. Tottahan toki tunteiden kuunteleminen on järkevää mutta varmaan koiran sekä muun perheen kannalta pidempään kuin se pari viikkoa sitä voisi itseään tutkiskella. Tunteita tosin oli ilmeisesti kuunneltu liikaakin siinä vaiheessa kun koiraa haluttiin ja se hankittiin - mutta järki ja reaaliteetit oli tungettu jonnekkin lokeroon minne ei kajota. Tässä tulos.

Kolumnistille kuitenkin pisteet siitä että koira oli hankittu vastuulliselta kasvattajalta joka koiran pois otti kun sitä ei enää haluttu. Onhan myös rohkeaa kertoa tälläinen valinta julkisesti tietäen että kaikki eivät todellakaan komppaa. Koiran kannalta ratkaisu oli myös hyvä sillä sai palata tutun kasvattajan huomaan eikä joutunut kiertoon - tai piikille - kuten monelle ei-halutulle koiralle käy. Siitä huolimatta, kirjoitus raivostutti ja sai surulliseksi. Varmasti lähinnä siksi että kirjoituksesta paistoi kovasti läpi se että tämä olisi jotenkin normaalia ja hyväksyttävää; perheeseen otetaan koira jota lapsetkin odottaa - mutta kun ei se tunnukkaan kivalta se viedään pois - ja ratkaisua perusteellaan tunteilla. Millainen viesti on lapsille? Ei se ainakaan viesti sitä että elämässä täytyy oppia myös odottamaan, mikään ei tapahdu hetkessä ja kun varsinkin koiraan sitoutuu - kaksi viikkoa ei ole se sitoutumisaika. Koira ei ole lelu jolla leikitään aikansa ja palautetaan, eikä auto joka palautetaan kauppaan jos väri ei miellyttänytkään enää parin viikon jälkeen. Koira on elävä eläin. Tätä normaaliutta koirasta luopumisessa kirjoituksessa haettiin myös esimerkein pennusta joka kakkaa sänkyyn sekä pariskunnasta joka melkein avioeroon päätyivät pennun hankittuaan - muutkin ovat kokeneet pentujen tuottamat tunteet negatiivisena. HUOM!HUOM! Pennut kakkii, sisälle, joskus jopa sänkyyn ja joskus sielä sängyssä saattaa olla aikuisen koiran yrjötkin - jotka toinen aikuinen koira saapuu pistelemään poskeensa jos perheessä on useampi kuin yksi koira. Koiran elämää - ja omistajan siinä samalla! Siinä kestää myös aikaa - jopa kuukausia että pentu on sisäsiisti. Pentu ei ole mikään valmis robotti joka osaa olla juuri sellainen rakastettava auringonpaiste kun omistaja halajaa tunteidensa täyttäjäksi eikä pentu osaa mitään jos ei opeteta. Koira on elävä eläin, persoona, eikä mikään kiiltokuva tai elokuvien Lassie.  Ja härregud jos joku pariskunta avioeroa miettii pennun hankittuaan niin ihan uskaltaisin veikata että ongelmat saattaa olla jossain vähän pidemmällä ja syvemmällä kuin pari kuukautta sitten tulleessa pennussa. Kaipa tosiaan koiraa voi syyttää - jonnekkinhan se oma tunteiden muta täytyy kipattua saada. Olkoon sitten se vasta tullut pentu.

Kiitän kuitenkin kolumnistia rohkeudesta nostaa asia esille, ei varmasti ollut helppo pukea sanoiksi. Toivon että kirjoituksen lukee mahdollisimman moni. En todellakaan toivo sitä siksi että pennun hankkineet saisivat väläyksen että "palautetaan tää nyt, onhan se rasittava ja söi just sohvan - ja mun tunteet ei ole nyt ihan sitä euforiaa mitä piti" vaan siksi että koiran hankintaa mietittäisiin vieläkin enemmän. Rehellisesti. Tunne-, käytännön ja järkitasolla. Käytettäisiin oikeasti aikaa siihen tiedon hankintaan ja hoidettaisiin tuttavien koiria. Ei vain sen mukavan lenkin verran aurinkoisena syyspäivänä - vaan tutustuttaisiin omistajuuteen myös laaja-alaisesti sekä ymmärrettäisiin mitä tarkoittaa ajallinen, rahallinen ja koko elämällä sitoutuminen koiraan.

Käyttäkäähän vielä neliminuuttinen elämästänne katsoen tämä video. Varsinkin jos mietit koiran hankintaa. Itsellesi tai perheellesi. Oikeasti - koira ei ole vain siksi aikaa että on kivaa, tunteet kuohuu ja kaikki menee kuin elokuvissa. Koira on koiran eliniän mittainen sitoumus. Ihan aikuisten oikeesti - jos ei sitä kykene sisäistämään tunteella tai järjellä niin Stokkalla on kiva leluosasto jossa on myynnissä pehmokoiria - ja jopa sellaisia jotka ääntelee kun kaukosäätimestä omistaja antaa luvan.

Koiraesittely 4/5 - Musti

Neljännessä esittelyssä vuorossa meidän uusin tulokas - Musti. Alkuperäiseltä nimeltään Silver joka saapui meille syyskuussa 2014. Meidän ei ollut tarkoitus ainakaan vakavasti hankkia enää uutta viidettä koiraa Miio-bassetimme menehdyttyä syöpään mutta jotenkin se viidennen koiran paikka jäi tyhjäksi. Ajatuksena oli jo pidempään kytenyt pieni haave nuoresta koirasta, lähes pennusta ja mieluiten galgosta. Galgos en Familian tarhalle oli keväällä 2014 päätynyt alta parikuinen pentu, roskapöntöstä löytynyt Malagan läheltä. Seurailin tuon pennun kasvua kesän ajan kunnes päätimme että eiköhän tuossa ole meidän koira jos laumaan sopii. Musti tuli meille puolivuotisena pikkupoikana. Tiesimme kyllä että rotumixissä on jotain muutakin mukana kuin galgoa. Teetimme Mustista DNA-rotuanalyysin jonka mukaan dalmatiankoira olisi vahvana mukana. Hyvinkin mahdollista vaikka nuo DNA-analyysit ei välttämättä koko totuutta kuitenkaan kerro. Tuosta analyysistä oma teksti täällä. Meille Mustin "rotu" kulkee nimellä mustiffi.




Musti on ilmeikäs, iloinen ja vauhdikas nuori koira. Aika helpolla ollaan tuholaispuolen kanssa päästy verrattuna monen muun nuoren koiran elämää seuraneena. Tokihan Musti on hieman sohvaa ja lemppari nojatuolia tuunannut, kyytiä on saaneet vähän pöydän- ja tuolinkulmat sekä useampi pari kenkiä. Kantaa mielellään tavaraa paikasta toiseen joten irtotavarat saattaa löytyä vaikka mistä jos on huolimattomasti jätetty lojumaan. Kotielämän ja uuden koiralauman Musti omaksui nopeasti sekä sopeutui päivittäiseen rytmiin osana perhettä. Sisäsiisteys ja yksinolot lähtivät rullaamaan melkein itsestään. Omiin ihmisiin on syvästi kiintynyt ja luottavainen mutta uudet ihmiset on aina hieman jännityksen paikka. Vähentääksemme Mustin stressiä uusien ihmisten tapaamisen kanssa menemme nykyään ulos vieraita vastaan. Mustilla kestää aikaa olla luottavaisin mielin uusien tuttavuuksien kanssa ja saattaa haukahdella sekä seurailla pitkäänkin hieman matkan päästä millä asialla vieraat ovat. Musti on kotonaan koiralaumoissa ja isommassa koiraseurueessa ei ne vieraat ihmisetkään niin jännitä.

Ehdottomiin plussapuoliin kuuluu älykkyys ja oppivaisuus. Tosiaalta taas - älykkyydestä on myös ollut haittaa. Musti osaa avata ovet, myös lukitut ja onkin onnistunut päästämään koko koiraporukan omatoimiselle ulkoilulle. Lukkosysteemejä on nyt kehitetty ja lisätty varotoimia että ei vastaavaa enää sattuisi. Laatikostot osaa aukaista ja tietenkin kaikki sisäovet joten hieman on joutunut miettimään missä esimerkiksi parhaita kenkiä, ruokaa tai lääkkeitä pidetään. Oppivaisuus ja erityisesti halukkuus oppia uusia juttuja on Mustissa vahvasti läsnä ja onhan tuo vaikka mitä kikkoja oppinut; perustottelevaisuudesta temppuihin. Motivoituu herkuilla ja positiivisella huomiolla tekemään oikeastaan mitä tahansa. Energiaa riittää joten uusien asioiden opettelu ja vanhojen kertaaminen on hyvää älyjumppaa. Ulos juoksemaan vapaana on pakko päästä ja näin purkaa höyryjä ulos. Rauhoittuminen on vielä vähän hankalaa ja Mustin mielestä äärettömän tylsää - mieluummin sitä pomppisi ympäriinsä kaiken aikaa. Kun rauhoittuu on sellainen suloinen kainaloinen jolle oman ihmisen vieressä nukkuminen on ihan superparhain asia maailmassa. Muut koirat ovat ottaneet Mustin hyvin vastaan tosin kyllä ne välillä joutuu pennulle älähtämään kun meno yltyy liian kovaksi. Jimistä ja Mustista on tullut hyvät kaverit, juoksevat pihalla kilpaa ja leikkivät sisällä paljon yhdessä. Terveysongelmia ei Mustin kanssa ole ollut, eläinlääkärissä ollaan ihan tarkastuksilla ja rokotuksilla käyty sekä paikkauttamassa haaveria. Musti on kiitäjä sekä vielä melko honkkeli ja höselö joten ihovammoilta ei olla säästytty kun ulkona villinä ja vapaana juoksee. Onneksi ei mitään pahempaa kuitenkaan.

En käsitä minkä takia tämäkin koira kotimaassaan Espanjassa vasta pentuna hyljättynä roskikseen päätyi mutta niinhän se on - toisen roska on toisen aarre. Ilman nuoren koira hösstyksiä ja energiapiikkejä olisi elo varmasti kotosalla rauhaisampaa ja moni kenkäpari sekä huonekalu ehjempi mutta onhan tuo niin hyvä koira ettei parempaa olekkaan!

Koiraesittely 3/5 - Masse

Seuraavaksi esittelen meidän ainoan koiran joka on ihan Suomi-koira - ja Kennelliiton rekisteröimä. Vuorossa siis Masse. Massen ihan oikea nimi on Maserati joka lyhennettiin Masseksi. Aika vähän tuota nimeä tulee käytettyä - lempinimiksi on vakiintunut moni mäyräkoira johdannainen sana. Mäyrä, Mäy, MäyMäy, Myy, Myyrä.
Masse on tullut meille kahdeksan viikkoisena pentuna suoraan emonsa hoivista. Pentueessa oli yhteensä viisi penikkaa. Kävimme tutustumassa Masseen ja pentuihin heidän ollessa kuukauden vanhoja ja valikoimme viisikosta omamme. Massen rotu on pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira mutta noista mitoista hän ulos kasvoi - siitäkin huolimatta että sekä isä, äiti ja sisarukset ovat pieniä. Meitä ei tuo asia haitannut sillä jalostustoiminta tai näyttelyt ei kiinnosta. Ihan kotikoiraa haimme ja sellaisen saimme. Olin ihastunut mäyräkoiriin rotuna jo aiemmin ja innostus kasvoi entisen esimieheni vaikutuksella. Heillä oli yhteensä kolme kääpiömäyristä joita hoidin aikanaan paljonkin omistajien matkustaessa. Päätin silloin että kun oma elämäntilanne antaa myöden taas koiranpidolle niin mäyris on valinta.

Sukkasaalis. 

Masse on luonteeltaan aika hellyyttävä seurakoira. Tykkää ihmisistä todella paljon ja onkin aina se meidän koirista joka haluaa omia kaikki vieraat ja liimautua heidän syliin. Kotosalla myös seurailee perheenjäseniä ja viihtyy vieressä sohvalla - ja yöt kainalossa sängyssä. Kyllä nuo mäyräkoirien luonteenpiirteet kovasti tässäkin yksilössä on näkyvillä; itsepäisyys, itsenäisyys ja lahjomattomuus. Oman tiensä kulkija. Massella on mäyrismäiseen tapaan joskus taipumus ottaa asioita vähän liian vakavasti josta seuraa mulkoilua sekä yleensä mielenosoitusmielessä tehnyt kuset lattialle. Jos vesikuppi on unohtunut täyttää voi olla aivan varma että kupin vieressä lainehtii pissaa. Masse tottelee - kun tottelee. Yleensä ei. Neuvotteleminen ei onnistu vaan asiat tapahtuu silloin kun ne Masselle sopii.
Ehkä ärsyttävin tapa, mäyräkoirille ominainen, on haukkuminen. Masse vahtii - paljon, oli syytä tai. Joka päiväiset tutut asiat nyt vaan täytyy haukkua, tuttujen naapureiden liikkeet pihassa, auton valot ikkunassa, tuulen suhina pihalla. Yleensä Masse haukkuu jo ihan varuulta - kun ovi koira-aitaukseen aukeaa voi alkaa haukkumaan siltä varalta että pihassa onkin joku vieras. Koskaan ei ole mutta haukkumatta ei voi jättää. Muille koirille kotonakin pitää säännöllisesti haukkua, varsinkin siinä tilanteessa jossa kaksi muuta koiraa päättää leikkiä keskenään - silloin todellakin täytyy mennä seisomaan viereen ja haukkua. Haukkua pitää myös silloin kun omistaja syystä tai toisesta ei ole juuri nyt tässä hetkessä valmis viihdyttämään tai huomioimaan.

Masse tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa vaikka Jimin meille saapuessa olikin alkuun hankaluuksia koirien keskisissä väleissä. Lempparikaveri omasta porukasta on Arttu jota Masse suorastaan palvoo. Omistushaluinen Masse saattaa kyllä olla, omasta ihmisestä ja omista tavaroista. Jos olen itse sairaana Masse vaistoaa tämän kyllä ja aloittaa melkoisen oman ihmisen vahtiprojektin. Leimautuu kylkeen kiinni ja tuijottaa lähestyvät muut koirat alimpaan helvettiin - ei mitään asiaa ole tulla kun äiti on kipeä. Puolensa pitää kyllä asiassa kuin asiassa jos tarve vaatii. Sukat on oikeastaan Massen lempiriistaa ja niitä pöllitään ja kannetaan jos joku unohtaa sukkansa lojumaan saataville. Muita lempijuttuja Massella ihmisten, haukkumisen ja Artun lisäksi ei oikeastaan ole. Aikaisemmin oli sauna ja uinti mutta näitä on jouduttu rajoittamaan iho-ongelmien vuoksi. Metsässä Massea voi huoletta pitää irti, kulkee perässä, kaivaa kuoppia mutta ei kauaksi omistajista lähde. Masse on hyvin säänkestävä koira eikä ulkoilua haittaa oli sitten sade, pakkanen tai helle.

Vakavailme - luu. 

Terveydellisiä ongelmia meillä on jossain määrin ollut. Ihottumasta Masse on kärsinyt jo pidempään, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Asiaa on tutkittu eläinlääkärissä myös mutta selitystä ei ole oikein löytynyt. Yksi selkeä tekijä oli kosteus ja huomasimme kun Masselle annettiin banni saunasta ja kesäisin uimista rajoitettiin ongelma parani. Onhan tuolla ylipainoa kertynyt myös alkaen siitä kun koira steriloitiin vuoden vanhana.

Mäyrikset on kyllä hauskoja koiria mutta aika usein ihmiset luulee niistä jotain muuta kun ne on. Hauska ulkomuoto, pieni koko - se ei kuitenkaan tarkoita sitä että nämä koirat ihan kaikille sopii. Luonne on luja ja kova mikä vaatii omistajaltaan osaamista. Vahtiviettinen koira ei ehkä ole se paras vaihtoehto kerrostaloon vaikka kokonsa puolesta oiva vaihtoehto kaupunkikoiraksi onkin.

Masse vaihtaa kotia joskus tulevaisuudessa - ei siksi että me luopuisimme vaan vanhimman poikani kanssa heillä on erityinen side. Poikani valitsi Massen silloin siitä viiden penikan pentueesta ja ovat olleet parhaita kavereita siitä lähtien. Poika on uhannut viedä Massen mukanaan kun kotipesästä lentää - onneksi siihen on vielä (toivottavasti) aikaa ja poika sekä koira pysyvät täällä emon katon alla vielä pitkään.

Koiraesittely 2/5 - Jimi

Koiralaumamme esittelyvuorossa on Jimi. Katukoira Malagasta. Jimpilä, Jimpi, Dinby. Rakkaalla koiralla on monta nimeä ja rakas tämä koira on. Ei missään nimessä helppo mutta todellakin koira jota voi elämäni koiraksi tituulerata. Erityistarpeinen koira mutta niin tärkeä.

Jimi on ollut meillä kohta viisi vuotta. Saapui eräänä sangen kylmänä tammikuisena yönä. Lähtöpaikkana oli Protectora Malagan tarha ja Jimin toi Suomeen Espanjan Koirat yhdistys - katso täältä ilmoitus jolla Jimille kotia etsittiin. Jimi oli löytynyt kuljeksimasta Malagan kaduilla ja onnekseen päätyi juuri tuolle tarhalle missä koiria ei lopeteta. Kukaan ei perään kysellyt eikä Jimillä ollut mikrosirua jonka perusteella omistajaa olisi voinut etsiä. Hyljätty varmaan kadulle tai sitten kotoaan eksynyt eikä omistajaa kiinnostanut koiraansa etsiä. Jimi oli aika nuori, juuri vuoden vanha kun meille tuli. Äitini kysyi Jimin ensi kertaa nähdessään että "kasvaako tuo vielä" - sen verran rimpula saapuessaan oli. Alun kotiutuminen sujui muuten hyvin mutta mäyräkoiramme kanssa oli välillä sellaista myllytystä että stressitasot oli huipussaan. Onneksi ongelmat saatiin korjattua ja koirienkin keskinäinen ystävyys alkoi muodostumaan pikku hiljaa. Jimin roduksi olemme veikanneet Jack Russel / podencomixiä. Terrierimixhän tuo selkeästi on. Teetimme Jimistä DNA-rotumäärityksen jonka tulokset voit lukea täältä. Ihan vakavasti noita ei kuitenkaan ole ottaminen :D

Jimi on monessa suhteessa aika haasteellinen koira ja samalla hyvä esimerkki siitä kuinka rescuetaustaisen koiran käytös voi muuttua kovastikkin kotiuduttuaan. Jimi on opettanut meitä omistajia kasvamaan kovasti koiratietouden ja käyttäytymisen saralla. Jimin suurimmat ongelmat on pelko ja stressiherkkyys. Olen hyvin iloinen siitä että Jimi tuli juuri meille ja meillä on ollut mahdollista tarjota hänelle ympäristö jossa stressitekijöitä pystytään minimoimaan paljon. Jimille aiheuttaa stressiä uudet tilanteet ja ihmiset joten tasainen elämä on se mitä tämä koira kaipaa. Uudet vieraat saavat joka kerta meille tullessaan kuulla ohjeet kuinka Jimin kanssa pitää olla eli koiran täytyy antaa tutustua omaan tahtiin - kyse ei ole siitä ettäkö meillä olisi vihainen koira vaan siitä että koiramme on hyvin epävarma. Jimi ilmoittaa hermostuneisuudestaan uusien ihmisten tullessa lähelle haukkumalla kimakasti ja murisemalla. Paijata ei kannata eikä edes katsekontaktia ottaa - rapsutteluyrityksistä liian aikaisessa vaiheessa seuraa ihan varmasti näykkäisy. Rauhassa kun antaa tutkia ja haistella ihmisen kiinnittäessä huomion ihan muihin asioihin Jimi pian saattaa hypähtää jopa syliin - sitten ollaan kavereita. Veikkaan että Jimiä on katukoira-aikoina lapset kiusanneet sillä poikieni kavereihin suhtautuu äärimmäisen hermostuneesti. Onneksi tutut kaverit tietävät jo kuinka Jimin kanssa ollaan. Ulkonäkö hämää ja Jimiä monet kadulla vastaantulevat olettavat että Jimi on kiltti pieni koira jota voi kuka tahansa tulla rapsuttelemaan. Yllättyvät kyllä kun sanon että "älä tule" - ja Jimi kyllä tässä vaiheessa jo itsekin alkaa murisemaan näyttäen että hänen alueelle ei ole tulemista. Jos kuka tahansa uusi ihminen ei meitä omistajia usko ja kokeilee silti onneaan päästä Jimiä paijaamaan on näykkäsy ihan varma juttu. Onneksi Jimi on ollut hyvin terve ja eläinlääkärillä ei ole kauheasti tarvinnut käydä sillä se on Jimille kestämätön kauhun paikka. Karvat tippuu stressistä, iho hilseilee, laskee alleen ja rauhoitus tarvitaan että eläinlääkärillä on mitään jakoja tutkia. Onneksi olemme löytäneet läheltämme Eläinlääkäriasema Askeleen jossa pelkopotilaita ymmärretään ja annetaan aikaa. Jimin kanssa ei tosiaankaan pistäydytä eläinlääkärissä vaan aikaa täytyy varata paljon jotta tilanteesta saadaan edes jotenkin siedettävä Jimille. Viimeksi kun kävimme eläinlääkärit sanoivatkin tuolla asemalla että on todellakin yksi pahimmista pelkotapauksista mitä ovat kohdanneet. Ainoa suurempi toimenpide mitä Jimille on jouduttu tekemään on hammasremontti aika pian koiran meille tultua. Hammasvaivat on hyvin yleisiä rescuetaustaisilla koirilla joihin jokaisen adoptiota harkitsevan pitäisi ainakin varautua.

Kuten arvata saattaa Jimin stressiherkkyys aiheuttaa myös paljon järjestelykysymyksiä jos koirille tarvitsee hoitopaikkoja. Jimiä ei hoitoon voi viedä koska uudet paikat ja ihmiset aiheuttaa niin paljon stressiä - joten hoitaja kotiin on ainoa vaihtoehto. Myöskään hälyisiin paikkoihin, tapahtumiin ja koirapuistoihin ei Jimiä oikein voi viedä - ei ole koiralla kivaa joten parempi hänelle pysyä tutuissa ympyröissä. Muiden koirien kanssa tutustuminen on myös aina kysymysmerkki. Pääsääntöisesti tulee hyvin toimeen mutta jos kemiat ei kohtaa on luvassa paljon epävarmuudesta johtuvaa aggressivista käyttäytymistä. Mutta jos ne kohtaa on Jimi väsymätön kaveri joka jaksaa leikkiä vaikka kuinka. Omassa koiraporukassa Jimin epävarmuus näkyy aika ajoin myös oman paikan ja tavaroiden puolustamisena. Jimi myös hermostuu helposti jos muut koirat leikkii keskenään - Jimi menee väliin härkkimään ja ärjymään. Kotosalla elo on kuitenkin 90% ajasta aivan normaalia ja helppoa. Hoitotoimenpiteet varsinkaan kynsien napsiminen on oma haaste sekin, iso sellainen mutta harjaamista ja pesua Jimi rakastaa.

Yllä kerrotuista asioista huolimatta Jimi on todellakin lähes täydellinen koira. Hyviä puolia on huomattavasti enemmän kuin niitä ongelmia mitä epävarmuus aiheuttaa. Jimi on täydellisen tottelevainen jota voi huoletta pitää irti. Touhukas pihakoira joka jaksaa olla ihmisten mukana pihassa hommissa mukana oli sitten kyseessä lumityöt, auton siivous tai pihan haravointi. Saunaillat on Jimin lempparipuuhaa ja säntää välittömästi lauteille kun aika on. Reipas koira joka jaksaa väsymättä olla kaikessa mukana. Metsässä säntäily lähes säällä kuin säällä, kepin noutaminen
ja uiminen on myös Jimin  mielestä ykkösmeininkejä. Koskaan Jimi ei ole kotona tuhonnut mitään - ja sisäsiisteyskin on ollut hallussa tulopäivästä lähtien.

Jimin merkitys omassa elämässäni on ollut todella suuri jo siksikin että Jimi on ensimmäinen rescuetaustainen koirani joka avasi omat silmät kodittomien koirien tilanteelle ja halun auttaa. Jimiä on kiittäminen siis aika monesta asiasta - niin itselläni kuin niilläkin koirilla joita Jimi on kauttani auttanut löytämään uuden kodin kuten myös monilla ihmisillä jotka ovat Jimin myötävaikutuksella mutta minun suullani kuulleet rescuetyöstä koirien hyväksi. Haasteita on ollut mutta jotenkin sitä on oppinut itsekin ymmärtämään että Jimi on kanssamme pitkään vielä ja moni päätös elämässä täytyy tehdä niin että tämän koiran erityistarpeet huomioidaan. Se ei haittaa kuitenkaan sillä Jimin myötä sitä on oikeasti oppinut ymmärtämään mitä koiran omistaminen merkitsee - se on kokonaisvaltainen omistautuminen asialle - niissä hyvissä hetkissä ja myös niissä haasteissa. Jimin on tuonut elämääni mittaamattoman määrän kokemuksia, tietoa ja uusia ystäviä. Jimi todellakin on elämäni koira. Kuten nytkin - ja joka kerta kun olen Jimistä kirjoittaen kertonut liikutun kyyneliin koska tässä koirassa on se jokin mikä sydäntä koskettaa. Joka päivä.

 Kaikki tämänkin bloggauksen kuvat on otettu testissä olevalla Sonyn RX100III kameralla.

Koiraesittely 1/5 - Arturo

Tajusin tässä hiljattain että vaikka blogi on ollut pian kaksi vuotta toiminnassa en ole yksittäisiä esittelyjä omista koiristani tehnyt! Toki niistä juttua on ollut monesti ja eri aiheissa sivuttu mutta yksittäisbloggauksia en ole koiristani tehnyt. Aika siis korjata asia - ihan random järjestyksen aloittaa Arturo. Arttu. Artturi. Artu.

Arttu on ollut meillä nyt reilut neljä vuotta. Tuli hieman varkain, tavallaan kotihoitoon mutta alkuun oli jo sovittu että jos hän meidän kotiin sopii niin saapi jäädä. Niinhän jäi ja ei sen päätöksen tekoon mennyt kuin muutama päivä. Arttu tuli Espanjan Koirat - yhdistyksen kautta ja piti päämajaansa ennen Suomeen tuloa BaasGalgon vanhalla tarhalla Cordobassa. BaasGalgon Facebook-sivuilla on vielä vanha albumi Artusta jonka voit katsoa linkistä, kuva-albumissa myös kuvia Artusta juuri löydettynä…

Kuten monella rescuetaustaisella koiralla niin myös Artulla on menneisyys ja entinen elämä hämärän peitossa. Metsästykseen Arttua on varmasti käytetty ja takuulla ollut hyvä koira siihen hommaan kun on useamman kauden metsästäjällä säilynyt. Suurin osa galgoista hyljätään tai murhataan metsästäjien toimesta vasta pari vuotiaana. Arttu on varmasti säilynyt hengissä pidempään juuri vahvan viettinsä vuoksi ja sitähän riittää tänäkin päivänä. Arttu löytyi keväällä 2011 yhdessä monen muun galgon kanssa hyljättynä äärimmäisen laihassa ja huonossa kunnossa.

Arttua sanon usein "epägalgoksi" sillä hänessä on monta luonteenpiirrettä jotka eivät ihan tavanomaiseen galgoon aina sovi. Arttu on hyvin sosiaalinen ja rohkea, ollut siitä päivästä lähtien kun meille tuli. Arttu ei arkaile tai epäröi mikä on hyvin epätavallista galgojen kanssa joiden perusluonne on usein melko varovainen ja epäileväinen. Olemme voineet ottaa Arttua mukaan moneen menoon sillä hän ei stresssaannu tilanteissa missä on paljon uutta ja hälinää. Vieraat ihmiset Arttu ottaa vastaan häntä heiluen ja rapsuja kerjäten. Artussa yhdistyy sekä uljas ulkomuoto että täydellinen luonne.  Kotosalla hän on rauhallinen ja todella ihanteellinen perhekoira. Tykkää omasta rauhasta mutta leikkii myös innokkaasti välillä kavereiden kanssa. Sohva on galgoille tyypilliseen tapaan se paras paikka kotona, syys- ja talvisäillä takkatulen edessä on lempparipaikka seisoa. Kesällä Arttu tykkää kovasti maata auringon paisteessa takapihan hiekkakasan päällä. Omassa pihassa on kesäisin mukava oleilla ja käyskennellä mutta talvipakkaset sekä sadeilmat ei nappaa sitten ollenkaan. Arttu on myös ollut galgoksi aika oppivainen sillä hän osaa istua ja mennä maahan käskystä. Espanjanvinttikoiria rotua tuntevat tietävät että nämä helpot opit ei ole tälle koirarodulle mitään kovinkaan helppoa opetettavaa :) Luoksekin tulee käskystä - aidatulla alueella. Arttu tulee toimeen kaikkien koirien kanssa loistavasti, koirapuistoissa saattaa joskus pomottaakkin muita. Ainoa koiratyyppi jota Arttu pelkää on huskyt ja vastaavat. Tämä pelko sai alkunsa viime jouluna purematapauksen johdosta josta kerroin täällä. Tuosta jäi ikävät muistot ja nykyään Arttu pyrkii pois tilanteesta jossa näitä koiria sattuu olemaan. Tikkausta tarvitsevia haavereita lukuunottamatta Arttu on ollut täysin terve koira, eläinlääkärillä ei ole tarvinnut kuin perustarkastuksissa ja rokotuksilla käydä. Hieman alkaa kyllä jo ikä painamaan minkä huomaa varsinkin rasituksen jälkeen - palautuminen kestää normaalia pidempään ja uni maistuu.

Miinuspuolia Artussa on oikeastaan vain tuo hillitön metsästysvietti mikä pitää huomioida arjessa. Lenkkeillessä on hyvin valpas ja koko ajan tavallaan skannaa näkyisikö jossain saaliseläin - vaikkapa pupu. Kissoihin reagoi todella voimakkaasti kuten myös remmilenkeillä muihin koiriin innokkaasti huutaen ja pomppien. Remmilenkeillä täytyy siis taluttajankin olla koko ajan tilanteen tasalla sillä helposti koira syöksähtelee puskiin. Voimaa löytyy kyllä ja pidellä saa tosissaan jos se pupu tai kissa nyt lenkillä sattuu polun yli menemään - ja jahtihuuto kuuluu varmasti naapuripitäjään asti. Karkuun jos vahingossa pääsee niin se on sitten menoa. Tottelee tosiaan aidatussa tilassa kun luo kutsuu mutta karkuun päästessä katoaa korvat ja järki. Onneksi Arttu ei kauaksi lähde, pyörii kotinurkilla ja joka kerta on puolen tunnin sisällä takaisin kotiin tullut. Painajaismaisia nuo tilanteet on sillä järjetöntä vauhtia juokseva vinttikoira voi helposti loukata itsensä tai pahinta - jäädä auton alle. Naapuruston kissatkaan ei turvassa ole näissä tilanteissa. Onneksi koskaan ei ole mitään sattunut vaikka muutaman kerran on päässyt livahtamaan karkuun. Arttu ei omaa taitoa hypätä - tai ei ymmärrä että kokonsa puolesta pääsisi helposti korkeankin aidan yli. Näin ollen koirapuistot ja oma koira-aitaus on hyviä paikkoja antaa Artun olla irti.

Arttu on ollut monelle galgoa harkitsevalle se ensikosketus rescuegalgoon ja moni on käynyt meillä Arttuun tutustumassa miettiessään adoptiota. Aina on muistettu kertoa että kaikki galgot ei tosiaan näin sosiaalisia ja rohkeita ole mutta onneksi Arttu on näin saanut kuitenkin toimia galgolähettiläänä ja auttanut kolleegoitaan Espanjassa löytämään Suomesta koteja. Moni on kysynyt olisiko Arttu myytävänä tai mistä löytäisi yhtä hienon pakkauksen sillä oikeasti - tähän koiraan rakastuu kaikki.


 Kaikki tämän bloggauksen kuvat on otettu testissä olevalla Sonyn RX100III kameralla.