lauantai 28. marraskuuta 2015

Valoa pimeyteen!

Ennätys pitkä - ja pimeä syksy. Ainakin täällä meidän kolkassa pääkaupunkiseudulla. Viihdyn mainiosti täällä koiraystävällisellä alueella jossa riittää metsiä lenkkipoluiksi ja koirapuistoja leikkikavereineen. Kun pimeät ajat koittaa ja lumi tulee maahan niin samassa katoaa myös merkittävä osa ulkoilumahdollisuuksista. Ihan meidän kotimme vieressä on valaistu ulkoilureitti ja paljon metsää. Kun lumi sataa maahan ulkoilureiteille tehdään ladut ja senhän kaikki tietää ettei asiaa sinne ole enää siinä vaiheessa koirien kanssa. Metsään toki mutta kun tekee perusvirkatyöaikaa niin talvisin ei valoisan aikaan ulos ehdi kuin viikonloppuisin. Meidän kulmilla varsinkin talvella jää aika vähälle lenkkeily katujen varsilla sillä tiet ovat kapeita eikä jalkakäytäviä ole. Stressitön lenkkeily on kaukana siitä kun koitat koirinesi pysyä niin laidassa kun voit, tarvittaessa hyppäät turvaan ojaan kun pimeällä kapealla tiellä tulee vastaan bussi tai kuorma-auto. Kesäisin kaikki on niin paljon mukavampaa!

Testatut valaisimet
Asiaan on onneksi hyvinkin helppo ratkaisu - hyvä valaistus. Näin koirien kanssa ulkoilevana ei oikein onnistu ainakaan kovinkaan helposti taskulampun pitäminen kädessä joten onneksi on keksitty otsavalaisimet. Sain yhteistyökumppanini Liizin kautta testattavaksi muutaman otsavalaisimen. Testasimme Lumonite Compass-otsalampun  sekä tehokkaamman Navigator-2500 lampun. Varsin päteviä ja asiansa ajavia kumpikin koirien ulkoiluttajan tarpeisiin! Parasta tietenkin on että mikäli otsalampuille ei ole tarvetta edes koko pimeän ajan läpi vaan vaikka sattuu suuntaamaan kyläreissulle tai vaellusreissulle pois valaistujen katujen vyöhykkeeltä - valaisimen vuokraus Liizin kautta onnistuu vaikka pariksi päiväksi eikä tarvitse sijoittaa isoja summia tavaraan jota ei tarvitse kuin hetken. Myyntihinta esimerkiksi tuolla tehokkaammalla lampulla on noin 300 euroa - joten jos ei jatkuvaa käyttöä ole niin todellakin kannattaa vuokrata jos vaikka on suunnitelmissa vaellusreissu.

Compass-lamppu tuntui kevyeltä päässä. Toimii ladattavalla akulla tai paristoilla - kätevä siis olosuhteissa jossa et välttämättä pääse laturiin kiinni niin voi vaihtaa tarvittaessa patterit tilalle. Mielestäni varsin riittävä tähän tarkoitukseen mitä tässä testattiin, eli koirien ulkoilutukseen metsässä. Valaisi tarpeeksi pitkälle. Tehokkaampi oli tietenkin tehokkaampi. Navigatorissa on neljä eri tehoasetusta josta jopa pienin valaisee ihan riittävästi - suurimmalla teholla kuulemma jopa 250 metrin päähän. Navigatorin ehkä ainoa (ymmärrettävä kyllä) miinuspuoli on mukana kannettava litium-ioniakku, kooltaan noin nyrkin kokoinen. Taskuun mahtuu siis hyvin mutta onhan se lisäkannettavaa silti, mutta jos valotehoa tarvitsee niin jostainhan sen tehon on tultava. Akun kesto riippuu siitä mitä tehoa valossasi käytät - muutamasta tunnista jopa kymmeneen tuntiin. Compassin akku riittää noin 7,5 tunnin ajaksi. Kumpikin testattu valaisin oli helppoja käyttää ja Liizin lähetyksessä oli tietty mukana myös käyttöohjeet. Jos pitäisi valita kumman ottaisin vakikäyttöön koiralenkkejä varten niin näistä kahdesta päätyisin tuohon Compass valaisimeen. Toki, Navigatorissa paremmat tehot mutta tähän omaan käyttötarkoitukseen Compass on todellakin riittävä ja näppärä.

Kuten näkyy - ilman valoa lähimetsämme on jokseenkin pimeä!
Toimitus Liiziltä tuli parissa päivässä - vaikka olin varautunut juuri alkaneen Postin lakon vuoksi siihen että odotellaan viikko tolkulla. Liizin valikoimissa on muuten kattavasti erilaisia tuotteita vuokrattavaksi, kannattaa tutustua! Ulkoiluun ja retkeilyyn löytyy paljon muitakin tuotteita kuin valaisimia, lisäksi valikoimassa tarvikkeita kotiin, työkaluja ja lastentarvikkeita. Koirapuolen valikoimakin on kasvamassa joten kannattaa pistää seurantaan vaikka tykkäämällä FB-sivusta!




torstai 12. marraskuuta 2015

Onko varainkeruussakin oma kankkulan kaivonsa?

Facebook - tuo aikamme mahdollistaja moneen menoon. Törmäsin tässä hyvinkin mielenkiintoiseen ja häpeälliseen tapaukseen koskien varojen keruuta jolle alustan tarjoaa juurikin FB. Tällä kertaa kyse oli huutokaupasta. Siinähän ei mitään määräysten vastaista ole että tavaraa huutokaupataan - vastikkeeton varainkeruu vaatii luvat mutta jos omia kamojasi lahjoitat ja jengi saa niistä tarjota mitä tarjoaa ostaakseen, näinhän saa tehdä ja antaa tuotot sitten minne tahansa tai pitää itse.

Tämä case mihin törmäsin ei kuitenkaan mennyt ihan kuin varmasti suunnitelma oli sekä herättää muutenkin paljon kysymyksiä. Kyseisessä huutokaupassa kerättiin rahoja eläinten kuljetukseen Etelä-Euroopasta Suomeen. Kyseessä ei ollut siis mikään hyväntekeväisyystoiminta eikä hätää kärsivät eläimet - vaan ihan omistetut eläimet joiden omistaja oli päättänyt paluu muuttaa Suomeen. Eläinten omistaja toki on pyörittänyt jos jonkinmoista eläinten adoptio ja auttamistoimintaa - ihan yksityisenä henkilönä joten varainkeruu on tuttua puuhaa milloin mihinkin tarkoitukseen. Eläimiä vaikuttaa kuitenkin olevan yli sen kyvyn mitä omistajalla itsellään on niistä huolehtia rahallisesti jos kerran tarvitaan ulkopuolista rahoitusta tuhansien eurojen muuttokustannuksiin. Tätä varten sitten laitettu pystyyn huutokauppa, asialle vihkiytynyt julkinen ryhmä Facebookissa jossa ihmiset saa lahjoittaa tavaraa myytäväksi, toiset niitä huutokaupalla ostaa ja rahat menee tähän muuttoprojektiin. Kauppojen syntyessä ostaja maksaa meklarin tilille joka huutokaupan oli pystyyn pistänyt. Meklari tässä tapauksessa ei ollut eläinten omistaja vaan Suomessa asuva henkilö.

Huutoja tehtiin ja tavara vaihtoi omistajaa ja melkarin pankkitili alkoi karttua. Eläinten omistajakin teki rahasiirtoja tämän yksityishenkilön tilille jotta kuljetusyritykselle saadaan käteisellä (!!!??!) maksettua tonnit mitä kuljettaminen kustantaa. BOOOOOOM! Mitäs kävikään. Vouti. Kävikin ilmi että meklarina toimineen henkilön raha-asioiden hoidossa on ollut häikkää aikaisemmin ja on ulosoton asiakas. Vouti ilmeisesti asiakkaidensa tilejä pitää silmällä ja kun ylimääräistä ilmaantuu niin nappaa velalliselta omansa pois. Näin sitten kävi - tilillä ei enää huutokaupparahoja ole koska ulosotto kävi kylässä. Nyt sitten tilanne on ilmeisesti se että voudin kanssa koitetaan neuvotella josko rahat saataisiin takaisin ja eläimet kuljetettua Suomeen. Vähän lainaakin pyydellään ihmisiltä siinä samassa ettei koko projekti karahda kiville.

Jotta nyt sitten tosissaan päästään oikeen miettimään asiaa tarkemmin niin onhan tämä erikoista hommaa - ja tästä syystä jokaisen varmaan kannattaa miettiä minne rahaa laittaa sekä millaista toimintaa haluaa tukea. Vapaa valinta jokaisella toki minne rahansa laittaa. Rescuetoiminta ja eläinten auttaminen yli maarajojen on jälleen saanut yhden tahran. Vaikka kyseessä on täysin yksityinen ihminen niin isossa kuvassa ja asiaan perehtymättömillä menee helposti sekaisin vastuulliset ja rekisteröidyt toimijat jotka ja nämä yksityiset toimijat. Tässä taas annetaan vahvistusta sille mielikuvalle että rescuetoiminta on kukkahattutätien puuhastelua ja toimialue johon täytyy todellakin hieman varauksella suhtautua. Näinhän se ei ole kun kyseessä on vastuulliset yhdistykset - mutta mutta...

On hienoa että ihmisiltä löytyy halua auttaa, mutta oikeasti, älkää nyt ihan sokeita olko ja uskoko ihan kaikkea mitä sanotaan - ja katsokaa vähän minne tileille sitä rahaa siirrellään. Yksityisten ihmisten tileille laitettujen rahojen kanssa voi käydä huonosti. Voi vaikka olla että kyseessä onkin ulosoton asiakas ja rahat meneekin sitten vanhojen velkojen maksuun. Tai jonnekkin muualle. Onhan myös ihan isoissa ja nimekkäissä tahoissa esiintynyt myös paljon hyväntekeväisyysvarojen kavallusta vaikka paperilla kaikki olisikin ollut kunnossa. Yksityisten ihmisten keräämien rahojen kanssa tosin riskit on huomattavasti suuremmat myös vilunkipeliin kun ei tehdä kirjanpitoja eikä raportoida poliisille varainkeruusta ja varojen käytöstä.

Lähtökohtaisesti omasta mielestäni on myös suorastaan käsittämätöntä että maailmassa jossa todellakin on aivan järkyttävästi esimerkiksi apua tarvitsevia kodittomia eläimiä ja niitä auttavia vastuullisia tahoja niin ollaan kuitenkin valmiita tukemaan myös yksityisen ihmisen omistettujen eläinten elämää. Jos haalii itselleen eläimiä kämpän ja pihan täyteen niin kyllä niiden kuluista pitäisi sitten itse pystyä huolehtimaan eikä olla jatkuvasti ruinaamassa rahaa hyvää tarkoittavilta ihmisiltä, milloin ruokintaan, milloin uuden eläimen lunastukseen tappotarhalta, milloin eläinlääkäriin - milloin kuljetuksiin. Jos haluaa pyörittää avustustoimintaa niin sen voi tehdä myös niin että rekisteröidytään yhdistykseksi, raportoidaan rahavirroista ja toimitaan määräysten mukaan. Tällöin ei myöskään tarvitse kierrättää rahoja yksityisten tilien kautta - vai onko siihen kenties syynsä miksi näin toimitaan? Koskeeko yksityistä varojenkeruu toimintaa vanha hyvä sanonta: "ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa"?

(Edit 13.11.2015: kyseinen "hyväntekeväisyys" huutokaupparyhmä on näköjään muutettu julkisesta salaiseksi mikä näkyy enää jäsenilleen eikä ulkopuoliset koko ryhmää edes enää löydä. Ulosottoon sekä kuljetusfirmaan joka vain käteisellä kauppaa tekee liittyvä keskustelu on poistettu. Rahaa kuitenkin kaipaillaan ryhmän jäseniltä edelleen lisää eläinten kuljetukseen)

(Edit 12.01.2016: Iltasanomissa oli tänään juttu koskien tätä huutokauppaa - ja käräjäoikeuden päätöstä asiassa. 
Sen verran virhettä jutussa ainakin, onko syynä oikeudelle lausunnon antaneen henkilön sanelut vai toimittajan erhe tulkitessaan julkista oikeuden päätöstä, sitä emme tiedä - mutta niinhän se tosiaan oli että kyseinen huutokauppa oli pystyssä aasien omistajan muuttaessa Suomeen ja aasien (emo ja varsa) muuttokuljetukseen tarvittiin rahaa. Aasit olivat siis omistettuja kotieläimiä Espanjassa muuttamassa Suomeen - kyseisessä huutokaupassa ei siis kerätty varoja teuraaksi menevän kantavan aasin tamman pelastamiseksi Espanjassa kuten juttu kertoi toisen keräystä järjestäneen suomalaisnaisen käräjäoikeudelle kertoneen.) 








maanantai 9. marraskuuta 2015

Koiraesittely 5/5 - Pippa

Pippa podencoinen löytyi Canes Fuengirolan tarhalta ollessamme lomailemassa Espanjassa koko perheen voimin kesällä 2011. Rakkautta ensi silmäyksellä tähän hyvin vaatimattoman oloiseen tyttöön. Pippa oli tuotu tappotarhan puolelle omistajansa toimesta muutamia kuukausia aikaisemmin ja synnytti pennut mitkä lopetettiin heti. Pippa sai toisen mahdollisuuden, pääsi turvatarhan puolelelle - selkästi odottamaan meitä kun kukaan ei tätä mahtavaa koiraa adoptoida halunnut ennen kuin me paikalle tulimme.

Pipasta on oikeastaan hyvin mahdotonta päästä perille mikä se on koiriaan. Hänellä on paljon omia pinttyneitä tapoja ja rutiineja mitä seuraa tarkasti. Tietyt tarkat paikat missä nukutaan, asiat mitä tehdään ja tietyssä järjestyksessä. Pipan ulkonäkö on hauskuuttanut monia ja jostain syystä tässä on sellainen koira josta on todella vaikeaa saada valokuvaa missä näyttää omalta itseltään. Pipan ulkonäköä on verrattu vyötiäiseen ja kummituseläimeen :) Vaikka Pippa on hyvin rauhallinen luonteeltaan, vetäytyy usein omiin oloihinsa ja rauhaansa saa tietyt asiat kuitenkin hänet täysin villiksi. Yksi on sipsit. Kun sipsipussi rapisee ei Pippaa pidättele mitään ja kiipeää vaikka ihmisen päälle väkisin saadakseen sipsin. Maulla ei niin väliä - kunhan on sipsiä. Toinen asia mikä saa vipinää kinttuihin ja aikaan raivoisan haukun on moottoripyörien ja mönkijöiden ääni. Veikkaan että kyseessä on ajat metsästäjällä Espanjassa sillä hyvin usein sielä on tapana näitä ajoneuvoja käyttää, myös metsästyskoirien treenauksessa. Pippa varmaan assosioi voimakkaasti nämä äänet menneeseen elämään. Ikää on hänelle kertynyt mutta siitä huolimatta metsästyspodencon vaistot on tiukassa, oravia varsinkin haluaa kovasti saalistaa ja ulkona kulkee minne nenä vie. Ei välttämättä karkaa - mutta hajujen mukana saattaa kulkeutua kauaksikin. Sipsipussia rapisuttamalla saa takaisin jos kutsuminen ei tehoa.



Pippa on meidän perheen ainoa narttukoira ja matriarkka. Kun Pippa ärähtää nuoremmilleen että "nyt riittää" niin sehän riittää. Pinna on pitkä mutta kun se on täynnä niin kaikki uskoo. Meillä onkin käytössä sanonta "olkaas rauhassa tai Pippa näyttää kaikki kolme hammasta" muille korille jos meno yltyy liian raisuksi. On Pipalla oikeasti enemmän hampaita kuin kolme mutta tuo on vaan sanonnaksi vakiintunut. Pippa pitää myös luontaisella itsestään huokuvalla auktoriteetillä huolen omista tavaroistaan ja nukkumapaikastaan. Jos joku toinen koira sattuu olemaan Pipan paikalla ei hänen tarvitse sanoa mitään - menee vain istumaan viereen ja odottaa kunnes toinen koira luovuttaa paikkansa sille kuuluvalle. Pippa ei voi sietää sadetta tai pakkasta. Uskon jos koiralle annettaisiin mahdollisuus vaipua talvihorrokseen - Pippa valitsisi tämän vaihtoehdon empimättä.


Mikä ikäinen tuo on - moni kysyy. Ei ole vastausta! Passin mukaan syntynyt vuonna 2006 mikä saattaa olla
aika oikein. Tosin viisaus ja olemus on välillä sitä luokkaa että voi olla muinainen. Nuorempi lapseni joskus sanoi että "Egyptin pyramidessä oli Pipan kuvia piirrettynä - se on oikeasti tosi vanha - tai sitten kotoisin ulkoavaruudesta". Ikäarviot silloin kuin Pippa Suomeen tuli liikkuivat 2-10 vuoden välillä, hieman eläinlääkäristä riippuen. Mahdoton määrittää! Pippa on varmasti saanut useammatkin pennut Espanjassa ollessaan on monen eläinlääkärin veikkaus ollut. Hampaat olivat todella kehnossa kunnossa kun Pippa saapui mikä maksoi hänelle usean hampaan ja meille omistajille useamman satasen. Terveydellisiä ongelmia on ollut jonkun verran. Podencomaiseen tyyliin Pipalla on intohimona syödä mitä moninaisempia asioita ja vatsaongelmia tästä johtuen on kerta jos toinenkin käyty eläinlääkärillä hoidattamassa. Onneksi aina selvitty pienellä. Selän kanssa myös ollut ongelmia, vetää jumiin ja Pippa käykin säännöllisen epäsäännöllisesti osteopaatilla ja fysioterapiassa.

Pippa on sen verran erikoinen ja hauska että aika moni ihminen on kamalan ihastunut tähän koiraan. "Se on kyllä erikoinen se teidän Pippa" moni on sanonut. Pipassa on tiettyä välinpitämätöntä arvokkuutta ympäristöään kohtaan. Hän ei vaivaudu edes tervehtimään usein meille tulevia vieraita ja usein moni kysyykin että "eikös teillä pitänyt olla viisi koiraa". Pippa saapuu paikalle kun hänelle itse sopii. Kyllä hän vieraista ja kaikista pitää sekä viihtyy missä vaan - mutta on hyvin eteerinen tapaus. Loistopakkaus kaikin tavoin.

Pippa päättää näin esittelyllään epäyhtenäisen koiralaumani esittelysarjan. Matriarkka sanoo aina viimeisen sanan!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ajankuva?

Ehkä se paras koira monelle
Luin tänään Hesarin kolumnin joka on kummitellut päässä koko päivän. Kovasti olen yrittänyt jäsennellä ajatuksia mitä tuo kirjoitus herätti ja myös ymmärtää kirjoittajan kokemuksen. En onnistu vaikka kuinka yritän. Samalla olen miettinyt että mikä on ollut motiivi kirjoittajalla kun koiran on edes hankkinut - ja mikä yleensä on motiivi sille että ihmiset koiria hankkii?

Ajankuva tuntuu monellakkin koiraa hankkivalla olla että koira ei ole sitoumus - vaan se on sopiva niin kauan kun se itselle sopii. Toki, koiraa hankkiessa kerrotaan oli sitten kyseessä kasvattaja tai rescuejärjestö että ymmärretään koiran olevan pitkä sitoumus, ymmärretään omistamisen ilot ja surut, ollaan varautuneita, tiedetään että elämä saattaa muuttua mutta koira on perheenjäsen josta ei luovuta. Hupskeikkaa sitten - liian moniin tapauksiin törmää kun asia ei tosiaan näin ole. Sitoutuminen ja lupaukset koiran elämän mittaisesta kodista lentää ulos ikkunasta monella kun perheeseen tulee vauvaa, parisuhteita muodostuu tai rikkoutuu, muutetaan, vaihdetaan duunia. Koiran käytösongelmatkin on varsin yleinen syy että lähdöt koiralle tulee. Sen sijaan että ongelmia alettaisiin ratkomaan annetaan koira pois. Sitoutumisaste on omistajan määrittämä - joillekkin (onneksi suurimmalle osalle) se on että läpi harmaan kiven ellei todella suurta mullistusta tapahdu - jollain sitoutumisaste on ihmisen itsekkyyden sanelema määre.

Hesarin kolumni kuitenkin siitä että pentu palautetaan kasvattajalle kahden (2) viikon (VIIKON) jälkeen räjäyttää jo omatkin mielikuvituksen rajat siitä miten heppoisin perustein koiria yleensäkin hankitaan. Koiran luopumisen syy on kirjoittajan mukaan tässä: "Luovuin koirasta, koska en kokenut sitä omakseni. Minulle pentu oli söpö koira muiden joukossa. Hoidin ja koulutin sitä tunnollisesti, mutta en rakastunut tai kokenut erityistä kiintymystä."

Siis mitä ihmettä? Minä en ymmärrä? Mitä ihmeen positiivista tunnemyrskyä pennun odotettiin aiheuttavan? Suurta rakkautta ensi silmäyksellä, ihan sillain kuten elokuvissa rakastutaan palavasti ihmisten kesken kun katseet kohtaa sumuisan pianobaarin halki? Koirat toki herättää tunteita, useimmiten myönteisiä mutta jos lähtökohta koiraa hankkiessa on se että täytyy kokea välittömästi rakkautta, kaikki on niin ihanaa, omistaja kävelee pää pilvissä ja Facebook on täynnä ihkutuskuvia pennusta niin johan ollaan menty metsään. Ai - tähdet ei sitten laskeutuneetkaan parissa viikossa?

Ihmisten lyhytjänteisyys on monessakin mielessä lienee ajankuva. Kovasti puhutaan unelmien tavoittelusta ja täyttä elämää elämisestä. Jos koiranpentu ei muutamassa viikossa osoittaudukkaan unelmien täyttymykseksi ja suuret tunteet valtaa sydäntä - niin menköön. Niinkö? Koiratkin halutaan palautusoikeudella jonka voi palauttaa jos taivas ei salamoi sydämiä kun pentu tepastelee kotosalla. Kuten kaikki muukin elämässä - kaiken pitää olla koko ajan mahtavaa ja suuria tunteita; mielellään vielä sellaisia mistä saa hyviä kuvia jaettavaksi Instagrammiin ja paljon tykkäyksiä. Kun näin ei ole niin luovutaan siitä ja hankitaan jotain mikä taas saa tuntemaan erityisen hienoa tunteita. Itse asiassa minun mielestä tässä ei ole mitään pahaa että halutaan kokea suuria tunteita - tietenkään - mikäs sen parempaa. Aina voi ostaa uuden käsilaukun ja olla hetken oman elämänsä Kim Kardashian tai vaihtaa autoa, matkustaa kokemaan jotain eeppistä. Isommissa, pitkäkestoisissa ratkaisussa kuitenkaan harvemmin ne ilotulitteet räjähtelee heti ja taivas sataa kultaa. Isoihin asioihin kuuluu aina se kyseenalaistaminen ja asioiden miettiminen - sekä sopeutuminen uuteen. Jokainen meistä varmasti tunnistaa näitä erilaisia blues-fiiliksiä kun elämään tulee jotain isoa ja uutta. Kuka ei olisi miettinyt uuden parisuhteen orastaessa että "hitto emmä nyt tiedä"? Tai työpaikkaa vaihtaessa ollut ensimmäiset viikot hyvinkin kyseenalaisissa fiiliksissä että mitähän nyt tuli tehtyä? Asuntokaupat tehtyään moni varmasti tunnistaa tunteen "ei helvetti, mitä mä just tein, voiko perua?". Koiran saapuminen perheeseen on kuitenkin eri asia kuin vaikka autokaupat. Kyseessä on elävä olento. Kolumni korosti joka käänteessä kirjoittajan omia tunteita ja totesikin että omia tunteita pitää kuunnella - niitähän sitten vain kuunneltiinkin ja tunneratkaisulla sitten koira vietiin pois. Tottahan toki tunteiden kuunteleminen on järkevää mutta varmaan koiran sekä muun perheen kannalta pidempään kuin se pari viikkoa sitä voisi itseään tutkiskella. Tunteita tosin oli ilmeisesti kuunneltu liikaakin siinä vaiheessa kun koiraa haluttiin ja se hankittiin - mutta järki ja reaaliteetit oli tungettu jonnekkin lokeroon minne ei kajota. Tässä tulos.

Kolumnistille kuitenkin pisteet siitä että koira oli hankittu vastuulliselta kasvattajalta joka koiran pois otti kun sitä ei enää haluttu. Onhan myös rohkeaa kertoa tälläinen valinta julkisesti tietäen että kaikki eivät todellakaan komppaa. Koiran kannalta ratkaisu oli myös hyvä sillä sai palata tutun kasvattajan huomaan eikä joutunut kiertoon - tai piikille - kuten monelle ei-halutulle koiralle käy. Siitä huolimatta, kirjoitus raivostutti ja sai surulliseksi. Varmasti lähinnä siksi että kirjoituksesta paistoi kovasti läpi se että tämä olisi jotenkin normaalia ja hyväksyttävää; perheeseen otetaan koira jota lapsetkin odottaa - mutta kun ei se tunnukkaan kivalta se viedään pois - ja ratkaisua perusteellaan tunteilla. Millainen viesti on lapsille? Ei se ainakaan viesti sitä että elämässä täytyy oppia myös odottamaan, mikään ei tapahdu hetkessä ja kun varsinkin koiraan sitoutuu - kaksi viikkoa ei ole se sitoutumisaika. Koira ei ole lelu jolla leikitään aikansa ja palautetaan, eikä auto joka palautetaan kauppaan jos väri ei miellyttänytkään enää parin viikon jälkeen. Koira on elävä eläin. Tätä normaaliutta koirasta luopumisessa kirjoituksessa haettiin myös esimerkein pennusta joka kakkaa sänkyyn sekä pariskunnasta joka melkein avioeroon päätyivät pennun hankittuaan - muutkin ovat kokeneet pentujen tuottamat tunteet negatiivisena. HUOM!HUOM! Pennut kakkii, sisälle, joskus jopa sänkyyn ja joskus sielä sängyssä saattaa olla aikuisen koiran yrjötkin - jotka toinen aikuinen koira saapuu pistelemään poskeensa jos perheessä on useampi kuin yksi koira. Koiran elämää - ja omistajan siinä samalla! Siinä kestää myös aikaa - jopa kuukausia että pentu on sisäsiisti. Pentu ei ole mikään valmis robotti joka osaa olla juuri sellainen rakastettava auringonpaiste kun omistaja halajaa tunteidensa täyttäjäksi eikä pentu osaa mitään jos ei opeteta. Koira on elävä eläin, persoona, eikä mikään kiiltokuva tai elokuvien Lassie.  Ja härregud jos joku pariskunta avioeroa miettii pennun hankittuaan niin ihan uskaltaisin veikata että ongelmat saattaa olla jossain vähän pidemmällä ja syvemmällä kuin pari kuukautta sitten tulleessa pennussa. Kaipa tosiaan koiraa voi syyttää - jonnekkinhan se oma tunteiden muta täytyy kipattua saada. Olkoon sitten se vasta tullut pentu.

Kiitän kuitenkin kolumnistia rohkeudesta nostaa asia esille, ei varmasti ollut helppo pukea sanoiksi. Toivon että kirjoituksen lukee mahdollisimman moni. En todellakaan toivo sitä siksi että pennun hankkineet saisivat väläyksen että "palautetaan tää nyt, onhan se rasittava ja söi just sohvan - ja mun tunteet ei ole nyt ihan sitä euforiaa mitä piti" vaan siksi että koiran hankintaa mietittäisiin vieläkin enemmän. Rehellisesti. Tunne-, käytännön ja järkitasolla. Käytettäisiin oikeasti aikaa siihen tiedon hankintaan ja hoidettaisiin tuttavien koiria. Ei vain sen mukavan lenkin verran aurinkoisena syyspäivänä - vaan tutustuttaisiin omistajuuteen myös laaja-alaisesti sekä ymmärrettäisiin mitä tarkoittaa ajallinen, rahallinen ja koko elämällä sitoutuminen koiraan.

Käyttäkäähän vielä neliminuuttinen elämästänne katsoen tämä video. Varsinkin jos mietit koiran hankintaa. Itsellesi tai perheellesi. Oikeasti - koira ei ole vain siksi aikaa että on kivaa, tunteet kuohuu ja kaikki menee kuin elokuvissa. Koira on koiran eliniän mittainen sitoumus. Ihan aikuisten oikeesti - jos ei sitä kykene sisäistämään tunteella tai järjellä niin Stokkalla on kiva leluosasto jossa on myynnissä pehmokoiria - ja jopa sellaisia jotka ääntelee kun kaukosäätimestä omistaja antaa luvan.









maanantai 2. marraskuuta 2015

Koiraesittely 4/5 - Musti

Neljännessä esittelyssä vuorossa meidän uusin tulokas - Musti. Alkuperäiseltä nimeltään Silver joka saapui meille syyskuussa 2014. Meidän ei ollut tarkoitus ainakaan vakavasti hankkia enää uutta viidettä koiraa Miio-bassetimme menehdyttyä syöpään mutta jotenkin se viidennen koiran paikka jäi tyhjäksi. Ajatuksena oli jo pidempään kytenyt pieni haave nuoresta koirasta, lähes pennusta ja mieluiten galgosta. Galgos en Familian tarhalle oli keväällä 2014 päätynyt alta parikuinen pentu, roskapöntöstä löytynyt Malagan läheltä. Seurailin tuon pennun kasvua kesän ajan kunnes päätimme että eiköhän tuossa ole meidän koira jos laumaan sopii. Musti tuli meille puolivuotisena pikkupoikana. Tiesimme kyllä että rotumixissä on jotain muutakin mukana kuin galgoa. Teetimme Mustista DNA-rotuanalyysin jonka mukaan dalmatiankoira olisi vahvana mukana. Hyvinkin mahdollista vaikka nuo DNA-analyysit ei välttämättä koko totuutta kuitenkaan kerro. Tuosta analyysistä oma teksti täällä. Meille Mustin "rotu" kulkee nimellä mustiffi.




Musti on ilmeikäs, iloinen ja vauhdikas nuori koira. Aika helpolla ollaan tuholaispuolen kanssa päästy verrattuna monen muun nuoren koiran elämää seuraneena. Tokihan Musti on hieman sohvaa ja lemppari nojatuolia tuunannut, kyytiä on saaneet vähän pöydän- ja tuolinkulmat sekä useampi pari kenkiä. Kantaa mielellään tavaraa paikasta toiseen joten irtotavarat saattaa löytyä vaikka mistä jos on huolimattomasti jätetty lojumaan. Kotielämän ja uuden koiralauman Musti omaksui nopeasti sekä sopeutui päivittäiseen rytmiin osana perhettä. Sisäsiisteys ja yksinolot lähtivät rullaamaan melkein itsestään. Omiin ihmisiin on syvästi kiintynyt ja luottavainen mutta uudet ihmiset on aina hieman jännityksen paikka. Vähentääksemme Mustin stressiä uusien ihmisten tapaamisen kanssa menemme nykyään ulos vieraita vastaan. Mustilla kestää aikaa olla luottavaisin mielin uusien tuttavuuksien kanssa ja saattaa haukahdella sekä seurailla pitkäänkin hieman matkan päästä millä asialla vieraat ovat. Musti on kotonaan koiralaumoissa ja isommassa koiraseurueessa ei ne vieraat ihmisetkään niin jännitä.

Ehdottomiin plussapuoliin kuuluu älykkyys ja oppivaisuus. Tosiaalta taas - älykkyydestä on myös ollut haittaa. Musti osaa avata ovet, myös lukitut ja onkin onnistunut päästämään koko koiraporukan omatoimiselle ulkoilulle. Lukkosysteemejä on nyt kehitetty ja lisätty varotoimia että ei vastaavaa enää sattuisi. Laatikostot osaa aukaista ja tietenkin kaikki sisäovet joten hieman on joutunut miettimään missä esimerkiksi parhaita kenkiä, ruokaa tai lääkkeitä pidetään. Oppivaisuus ja erityisesti halukkuus oppia uusia juttuja on Mustissa vahvasti läsnä ja onhan tuo vaikka mitä kikkoja oppinut; perustottelevaisuudesta temppuihin. Motivoituu herkuilla ja positiivisella huomiolla tekemään oikeastaan mitä tahansa. Energiaa riittää joten uusien asioiden opettelu ja vanhojen kertaaminen on hyvää älyjumppaa. Ulos juoksemaan vapaana on pakko päästä ja näin purkaa höyryjä ulos. Rauhoittuminen on vielä vähän hankalaa ja Mustin mielestä äärettömän tylsää - mieluummin sitä pomppisi ympäriinsä kaiken aikaa. Kun rauhoittuu on sellainen suloinen kainaloinen jolle oman ihmisen vieressä nukkuminen on ihan superparhain asia maailmassa. Muut koirat ovat ottaneet Mustin hyvin vastaan tosin kyllä ne välillä joutuu pennulle älähtämään kun meno yltyy liian kovaksi. Jimistä ja Mustista on tullut hyvät kaverit, juoksevat pihalla kilpaa ja leikkivät sisällä paljon yhdessä. Terveysongelmia ei Mustin kanssa ole ollut, eläinlääkärissä ollaan ihan tarkastuksilla ja rokotuksilla käyty sekä paikkauttamassa haaveria. Musti on kiitäjä sekä vielä melko honkkeli ja höselö joten ihovammoilta ei olla säästytty kun ulkona villinä ja vapaana juoksee. Onneksi ei mitään pahempaa kuitenkaan.

En käsitä minkä takia tämäkin koira kotimaassaan Espanjassa vasta pentuna hyljättynä roskikseen päätyi mutta niinhän se on - toisen roska on toisen aarre. Ilman nuoren koira hösstyksiä ja energiapiikkejä olisi elo varmasti kotosalla rauhaisampaa ja moni kenkäpari sekä huonekalu ehjempi mutta onhan tuo niin hyvä koira ettei parempaa olekkaan!