sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Senkin ahneet eläinlääkärit! (?)

Törmäsin muutama päivä sitten Talouselämän juttuun koskien eläinlääkäripalvelujen hintoja. Asiaan törmää kyllä säännöllisesti myös muissakin paikoissa, erityisesti eri keskustelupalstoilla. Kyllähän eläinlääkärissä käynti vie yleensä melko ison osan pankkitilin saldosta mikä kirpaisee, mutta onko oikeasti kyse siitä että kyseessä on eläinlääkäripalveluja tarjoavien tahojen ahneus?

Kyllä, eläinlääkärien palveluja tarjoavat yritykset ovat liikeyrityksiä, eivät yleishyödyllisiä voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Näin ollen varmasti myös heillä on tarkoituksena tuottaa voittoa sen sijaan että yritykset pyörsivät miinuksella tai hädin tuskin 0 tuloksessa vuosittain. Mutta kun niitä lääkärikäyntien hintoja miettii niin kyllähän ne muustakin johtuvat kuin järjettömien voittojen tavoittelusta.

Eläinlääkärikäyntien hinnoista kun keskustellaan, useasti moni vertaa niitä ihmisille tarkoitettujen palvelujen hintoihin ja jopa kunnallisen puolen terveyskeskusmaksuihin. Eihän näistä nyt oikeasti voi edes samana päivänä puhua, ihmisille tarkoitetun julkisen terveydenhuollon hinnoista ja eläinlääkärien taksoista. Samoin ei voi myöskään verrata ihmisten yksityisen puolen lääkäripalveluja; niistäkin suurimmasta osasta saa Kela-korvauksen. Lemmikkieläimet ei kuulu julkisilla varoilla tuettavan terveydenhuollon piiriin joten tottahan toki niiden hoidattaminen enemmän maksaa. Toinen juttu on että ihmisten terveydenhuollon palveluissa ei ole arvonlisäveroa. Eläinten on, ja iso prosentti onkin, 24%. Eli jos ihmisenä menet yleislääkärin vastaanotolle ja käynnin hinta on 80 euroa + 0% alv = 80 euroa. Koirallasi käynti eläinlääkärillä maksaa 80 euroa + 24% alv = 99,20 euroa.

Useasti verrataan hintoja eri kaupungeissa ympäri Suomea ja eri klinikoilla. Sekään ei noin simppeliä ole. Tottahan toki maakunnissa eläinten hoidattaminen halvempaa on, pienellä asemalla jossa työskentelee toiminimellä yksi lääkäri, joskus palkattuna on eläintenhoitaja. Näillä asemilla ei kuitenkaan ole valmiuksia samoihin toimenpiteisiin kuin isommilla klinikoilla. Toki niissä hoituu perusterveydenhuoltoon liittyvät rokotukset ja korvatulehdusten hoidot virka-ajalla siinä missä muuallakin - mutta vaativimpia toimenpiteitä varten sitten passitetaan muualle. Suuremmat klinikat työllistävät useita eläinlääkäreitä, pieneläintenhoitajia ja mahdollisesti muutakin henkilökuntaa. Henkilökuntaan kuuluu usein eläinlääkäreitä jotka ovat hankkineet erityisosaamista eri osa-alueilla.  Klinikoilla on pitkät aukioloajat myöhään iltaan ja viikonloppuisin. Klinikoilla on leikkaussalit ja laitteistot joilla pystytään toteuttamaan hyvinkin monimutkaisia toimenpiteitä; pikkuasemilta harvoin löytyy edes ultraäänilaitetta. Eihän nämä laitteet ilmaisia ole, kuten ei toimitilatkaan eikä varsinkaan palkkakustannukset. Pääkaupunkiseudulla hintaa nostaa se fakta että ollaan missä ollaan - toimitilojen vuokrat ovat ihan eri luokkaa kuin muualla Suomessa sekä myös palkkakustannukset korkeammat.

Onneksi kuitenkin eläimen voi nykyään vakuuttaa. Ei kaikkia, onhan noita ehtoja. Juuri tänään katselin ja tilasin perheemme uusiokoiralle laajalla turvalla varustetun vakuutuksen. Vuosihinnaksi tuli noin 230 euroa. En koe että summa on kovinkaan suuri. Onhan siinä omavastuu tietenkin kun eläinlääkäriin menee mutta silti - loukkaantumisen tai sairastumisen ei tarvitse olla kovinkaan massiivinen että jo yhdellä käynnillä vakuutus on maksanut itsensä takaisin. Jos vakuutusta ei saa esimerkiksi eläimen iän vuoksi tai muista syistä niin silloin täytyy olla sitä puskuria jemmassa että eläimelle pystyy tarjoamaan parhaan mahdollisen hoidon kustannuksista riippumatta. Eläinlääkärit eivät ahneuksissaan meiltä eläinten omistajilta veloita isoja summia vaan hintoihin on ihan järkiperäiset syyt kuten toiminnan kulurakenne ja verotus. Onhan seuraeläimen pitäminen kuitenkin jokaisen itse päätettävissä sekä pidosta aiheutuvat kulut maksettava itse - eikä asiaa voi myöskään tämän vuoksi verrata yhteiskunnan tuottamien tai tukevien palvelujen hintoihin kuten ihmisille tarjottava julkinen terveydenhuolto.








5 kommenttia:

  1. Vakuutustenkin hinnat nousevat sitä mukaan kun eläinlääkärilaskutkin, joista korvauksia haetaan.

    VastaaPoista
  2. Vakuutusta kannattaa laskeskella ja harkita tarkkaan! Muutama "terve" lääkärikäynnitön vuosi koiralla ja vakuutus ei ole rahallisesti kannattavaa. Tavis kotikoiralle korvattava summa kun ei ole järin suuri verrattuna vakuutuksen hintaan ja omavastuuseen

    VastaaPoista
  3. Se on ihan totta että vakuutuksen tarpeellisuutta kannattaa miettiä ja laskeskella. Tosin - koskaan ei tiedä mitä voi sattua joten tarpeellisuutta on mahdoton ennustaa. Samalla tavalla kuin vaikka kotivakuutus, matkavakuutus tms; koskaan ei tiedä maksatko tyhjästä vai tuleeko joskus tarpeeseen. Mutta kun se vahinko sattuu niin kiiteltyä tulee että vakuutusta on makseltu. Meidän mäyris esim on tänä vuonna sairastellut korva- ja iho-ongelmia ja eläinlääkärikäyntejä on tullut joten ollaan jo plussan puolella maksuissa - vakuutus on ollut todella hyvä juttu. Toki joskus on vuosia ettei käyttöä ole.

    Itselleni se turva on tärkeä lähinnä siksi että jos jotain isoa sattuu niin ei ole pulassa.

    VastaaPoista
  4. Ei täysin puhdasrotuiselle koiralleni vakuutus maksaisi 128€ vuodessa. Vakuutus korvaa hoitokuluja 340€ asti, omavastuu on 100€. Hoitoa tarvittaessa olisin siis maksanut vakuutusta 228€. Käytännön hyöty olisi siis 112 €. Totuus on myös se, että 340 eurolla ei eläinlääkärissä vielä kauheasti hoideta. Tämä laskelma pohjolalta ja koira sekarotuinen (kovin tärkeä silti). Päädyimme itse siihen että vakuutusta ei oteta, sillä vuoden vakuutusmaksu on kalliimpi kuin siitä saatava hyöty. Mieluummin laitan saman rahan pankkitilille paha päivän varalle

    VastaaPoista
  5. Omilla koirilla on vakuutukset nykyään. Siis niillä jotka olivat riittävän nuoria sen vielä saamaan. Mutta koiravakuutuksia ei missään tapauksessa voi verrata koti-/matkavakuutuksiin tai sen sellaisiin, että jos joskus jotain sattuu.. Koiravakuutukset ovat paljon kalliimmat ja korvauskatto usein todella matala suhteessa isompien hoitojen hintoihin. Ei ainakaan kannata käydä p*ska tuuri enempää kuin kerran vuodessa.. Kotivakuutuksessakin on hinta ja omavastuu aikas pieni suhteessa siihen kuinka isoja summia se voi korvata menetyksiä.

    En minäkään näe silti eläinlääkäreitä ahneina. Jotkut lääkäriyksilöt vaikuttavat kyllä liian turtuneilta työhönsä, eivät tutki ajatuksen kanssa ja tulee vääriä diagnooseja ihan turhaan. Kaikista tietysti joutuu maksamaan, vaikka vika löytyisi oikeasti vasta sillä kolmannella lääkärillä.. Silloin korkeat hinnat nyppii ihan erityisesti, kun rahalle ei saa mitään vastinetta, vaikka on ihan oikean erikoisalan lekurilla.

    VastaaPoista