Miio-bassettimme tutkii nyt sateenkaarisillan tuoksuja

Miio saapui luoksemme 8.4.2012, pääsiäisenä. Hieman varkain, sillä alunperin Miio ei ollut se basset hound jonka meille piti tulla. Odotimme hieman aikaisemmin saman ikäistä narttubassettia kotiutuvaksi Espanjasta. Lola-basset oli löytynyt aika huonossa kunnossa hyljättynä kuljeksimasta Fuengirolasta. Varasimme hänet hyvin pian meille, mutta Lola joutui jäämään tarhalle jotta hänen maahantuontiin liittyvät asiat saatiin kuntoon sekä koiraa kuntoutettua matkustusta varten. Saimme pian ikäviä uutisia - Lola oli menetynyt tarhalla toisen koiran hyökättyä yöllä hänen kimppuun. Vammat olivat liian vakavia ja Lolaa ei voitu enää auttaa. Kotiimme jäi siis aukko jonka pystyi täyttämään vain basset. Miio löytyi aivan sattumalta Suomesta etsimästä uutta kotia. Omistaja oli kasvattaja joka oli tullut siihen tulokseen että Miio on liian vanha jo - lähes 8-vuotias -  tekemään maailmaan uusia bassetteja samalla todeten että bassettien pennut eivät käy kaupaksi joten Miiosta ei enää ollut hyötyä. Meidän onni - sillä meillä oli tarjota Miiolle koti eläkepäiviksi. Ehkä Lolan kohtalolla oli tarkoitus - ja Miion piti meille tulla.

Kuvia Miion ajasta luonamme - alkaen ensimmäisestä päivästä
(klikkaa kuva isommaksi)

Miio ihastutti kaikki ketkä hänet tapasivat - ja heidätkin jotka ovat saaneet seurata hänen elämäänsä 

Facebookin ja kertomusten kautta. Miio oli kokoisensa koira kaikilla tavoin. Jykevällä haukulla ja huudolla toivotti kotiväkensä ja vieraat tervetulleeksi - sekä ruokintahetket. Kuola valui ja kova oli ulvonta sekä haukku joka aamu ja ilta kun ruoka-aika koitti. Ahne kuten bassetin kuuluukin olla ja monesti oli lounaat vaarassa keittiön pöydällä jos ne vartioimatta jätti. Vaikka Miio oli matala - pituus korvasi lyhyet jalat kun oli kyseessä ryöstöretki ruokaan. Miio piti rauhallisesta elämästä, omasta pihasta ja pehmeistä pedeistä - ruuan lisäksi. Kotimme takana oleva metsä oli Miiolle mieluista ulkoilumaastoa, kulkea nenä maassa haistellen. Välillä pitkät korvat jäivät tassujen alle ja koira kompastui kumoon. Koirapuistoilu oli Miion mielestä varsin tylsää hommaa ja pariin kertaan vierailut jäi - kun hajut oli nopeasti haisteltu oli paras käydä istumaan portille ja luoda omistajiin merkitseviä katseita sanoen - joko lähdetään kotiin? Miio toivotti tervetulleeksi kotiimme lukuisat kotia etsivät kodittomat koirat kuin muutkin vierailijat. Ulkomuotonsa vuoksi Miiolle muotoutui useita lempinimiä kuten Juna, Möhköfantti ja Mursu. Aloimme kutsua hänen määrätietoista, jyräävää etenemistä hömpsöttämiseksi. Miio opetti meille sen minkä moni bassetin omistaja tietääkin löysästä nahasta, karvan lähdöstä ja eriskummallisen nopeasti kasvavista voimakkaista kynsistä. Päätimme pian keskusteluamme eläinlääkärin kanssa Miion saapumisen jälkeen että emme steriloi Miioa. Miio oli jo iäkäs, vatsa sekä tissit roikkuivat alhaalla joten sterilisaatiosta paraneminen olisi voinut olla pitkä ja haastava prosessi. Vahinkopentujen vaaraa ei meillä ollut. Tiesimme Miion meille tullessa että hän ei montaa vuotta luonamme voi olla. 

Miion viimeiset päivät (klikkaa kuva isommaksi)

Löysimme Miiolta pienen nisäkasvaimen helmikuussa, kerroin asiasta aikaisemmin blogissa täällä.  Tuolloin koiran röntgenkuvat eivät paljastaneet mitään hälyyttävää. Maaliskuussa Miion terveyden tila vaikutti huonolta ja olimme jo silloin valmistautuneet että kyseessä saattaa olla viimeinen reissu eläinlääkäriin - kirjoitin tästä tapahtumasta täällä. Saimme tuolloin lääkitystä hermokipuihin sillä Miion selkä oireili myös. Meille oli alusta pitäen selvää että Miioa ei lähdetä ylihoitamaan ja elämää pitkittämään muutamilla kuukausilla jos koira on vakavasti sairas. Miio voi koko kevään ja kesän alun oikein hyvin - jaksoi hömpsöttää menemään ja olla oma hurmaava itsensä. Huomasimme kuitenkin että helmikuussa löytämämme nisäkasvain kasvoi. Heinäkuun alussa Miiolla alkoi esiintymään yllättäen märkää yskää ja muutenkin hän vaikutti olevan hyvin väsynyt - sekä toiseen kylkeen oli kasvanut nopeasti iso patti. 21.7.2014 kävimme eläinlääkärissä ottamassa keuhkokuvat. Kuvat kertoivat että Miion keuhkoissa ja sisäelimissä oli lukuisia kasvaimia ja myös kylkeen kasvaneen patin epäiltiin olevan syöpää. Eläinlääkäri kertoi ettei Miiolla ole enää aikaa paljoa, viikoista on kysymys. Teimme päätöksen että Miio lähtee vielä kanssamme kotiin jotta lapsenikin ehtivät kesälomareissuiltaan kotiin ja hyvästelemään Miion. Miiolla ei ollut kipuja joten ajattelimme että voimme vielä viedä hänet kotiin. Selvää oli että emme odota muutamaa lisäviikkoa siihen asti kuin koira on tuskissaan, alkaa saada pahoja hengitysvaikeuksia kasvaimista keuhkoissa ja on aivan loppu, vaan Miio saa lähteä aikaisemmin. Ihan 10-vuotissynttäripäivään ei olisi Miio enää jaksanut. Varasimme ajan tälle päivälle maanantaina.

Miio heräsi tänään aurinkoiseen aamuun häntä heiluen ja sai aamupalana herkkujaan - nakkeja, raejuustoa ja nappulaa. Tapansa mukaan kärsimättömänä odotti häntä heiluen ja haukahdellen omaa ruokakuppiaan. Kävi hömpsöttämässä Jimin ja Artun kanssa pururadan päässä vielä aamupäivällä pienellä lenkillä, haistelemassa tuttujen polkujen hajut.

Miio nukkutettiin tänään ikiuneen Yliopistollisessa eläinsairaalassa Helsingissä. Miion ruumis lahjoitettiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetus- ja tutkimuskäyttöön. Toivomme että Miio voi näin tukea uusien eläinlääkärien kouluttautumista sekä auttaa hoitomahdollisuuksien kehittämisessä.

Vierailu krakovalaiseen koiratarhaan

Olimme pienellä retkellä Puolassa, Varsovassa ja Krakovassa. Pakko oli tietenkin sisällyttää käynti myös paikallisella koiratarhalla Krakovassa. Tarhalla on hyvät nettisivut josta voi katsoa millaisia koiria ja kissoja sielä kodittomana asustaa, nettisivuista on osa myös englanniksi. 

Tarhalla ei ilmeisesti ole kovin montaa englantia taitavaa täysi päiväisesti. Olin aikaisemmin yhteydessä heihin sähköpostin ja Facebookin välityksellä halutessani tiedustella että onko vierailumme ok mutta en saanut vastausta sieltä. Asuimme Krakovassa ihanassa Puro hotellissa jonka ystävällinen respa soitti sitten puolestamme tarhalle ja järjesti vierailun. Käyntimme aikana ei myöskään paikalla ollut englannin taitajia mutta saimme omatoimisesti tutustua paikkaan. Ennen lähtöämme kävimme hakemassa kasan ruokaa tuliaisiksi kissoille ja koirille. Tarha sijaitsi noin 15 minuutin taksimatkan päässä Krakovan keskustasta, lentokentälle vievän tien varrella. Taksimatkalle tuli hintaa suuntaansa noin 5 euroa.



Tarhaa ylläpitää eläinsuojeluyhdistys, palkatun henkilökunnan lisäksi hommia oli tekemässä ja koiria hoitamassa myös vapaaehtoisia. Paikka oli monellakin tapaa positiivinen yllätys - niin kuin hyljättyjen eläinten säilytyspaikka vaan voi olla. Itä-Euroopassa varsinkin monessakin paikkaa koiratarhat voivat olla hyvinkin karuja sekä likaisia ja eläinten hyvään hoitoon ei yksinkertaisesti ole rahaa. KTOZ:n tarhalla oli yllätävän siistiä sekä eläimet vaikuttivat hyväkuntoisilta - näkyviä vammoja ei juurikaan ollut, kukaan ei vaikuttanut sairaalta ja koirat eivät olleet laihoja. Ihan liikaa koiria sielä tietenkin oli, noin 450. Yksikin koditon ja hyljätty koira on liikaa. Oli pieniä koiria, isoja koiria, pentuja, nuoria, vanhoja. Ja kissoja myös.

Koirat oli jaoteltu urosten ja narttujen puoliin. Häkeissä oli useampia koiria, löytyi myös puutarhahäkkejä sekä yhden koiran tiloja niille jotka eivät oikein muiden kanssa tule toimeen. Isoimmista läheistä oli pääsy myös sisätiloihin sekä kaikissa häkeissä oli kopit jotta koirat pääsivät halutessaan varjoon tai häkit oli katettuja. Kaikissa häkeissä oli koirilla vettä saatavana. Aitaukset olivat kaikin puolin asianmukaiset ja rakennettu hyvistä ja kestävistä materiaaleista, puutarha-aitauksia lukuun ottamatta häkeissä oli betonipohja mikä helpottaa puhtaana pitoa. Osa koirista oli hieman varautuneita meitä uusia ihmisiä kohtaan mutta suurin osa oli iloisena heiluttamassa häntää ja pyytämässä huomiota. Ihania koiria kaikki tietenkin - ja ikävältä tuntui heidät sinne jättää.

Blogin Facebook-sivuilla on oma albumi jossa lisää kuvia tarhasta ja asukeista. Kuvasin myös pienen videon kulkiessani loputonta käytävää jonka varrella oli häkki toisensa perään.

Voin suositella kaikille matkustaessaan vierailua paikallisella löytöeläintarhalla ja käyttämään pienen osan lomabudjetistaan hyljättyjen eläinten hyväksi.

Blogimme kummikoira on menehtynyt.

Blogi alkoi sponsoroimaan kummikoiraamme Pandoraa muutama kuukausi sitten. Kerroimme siitä aikaisemmassa bloggauksessa.  Tänään Koirien turvakodista Espanjasta, Pandoran kodista, tuli seuraavia uutisia:

"Kummikoira Pandora on tänään taistellut hengestään. Pandora meni normaaliin hampaiden puhdistukseen. Hampaita jouduttiin poistamaan ja pelkkä rauhoitus ei riittänyt, ja Pandora nukutettiin. Herätyspistoksen saatuaan Pandora alkoi saada vaikeita kouristuksia. Kouristustila jäi "päälle" ja eläinlääkäri ehti jo ilmoittaa, että on hyvin todennäköistä että Pandora menehtyy. Seuraavaksi Pandoraa nesteytettiin ja sitä lääkittiin. Kouristukset loppuivat. Pandora toipuu nyt kotona ja sen tilaa tarkkaillaan. Eläinlääkäri epäilee, että Pandoralla on jotain ongelmaa aivoissa. Pandorasta otettiin ennen kouristusten alkua verikokeita. Kaikki arvot olivat normaalit."

Aivan juuri tuli tieto, että Pandoran sydän oli pysähtynyt. 

Kiitämme Satua ja Jonia Pandoran hyvästä hoidosta. Voi pientä :( 

Mitäpä tähän enää lisäämään.

Leishmania - onko syytä paniikkiin?

Olen osallistunut tänään useampaankin keskusteluun Facebookissa mitkä ovat saanet kipinän liittyen Eviran tiedotteeseen jossa kerrottiin leishmanian tarttuneen Suomessa koirasta koiraan. Tiedote kannattaa klikata auki ja lukea, mutta lyhykäisyydessään - Espanjassa matkalla ollut siitoskoira tartutti Suomeen palattuaan perheen kaksi muuta koiraa astumisen ja tappelun seurauksena. Tiedotteessa kerrotaan myös taudin voivan tarttua ihmiseen. Eviran tiedotetta on myös uutisoitu laajasti mediassa tänään. Ajattelin nyt kerätä tähän samaan postaukseen asiasta heränneitä ajatuksia, omaa kokemusta ja tietämystä leishmaniasta sekä tietolähteitä asiaan liittyen.

Suomessa on leishmaniaa sairastavia koiria ja taudin tuntemus on viime vuosiin asti ollut melko vähäinen. Tautia on pelätty - ja sillä on peloteltu. Kyseessä on vakava tauti, mutta ei välttämättä tappava. Koiran aikainen diagnoosi on taudin hoidon kannalta tärkeää jotta hoito voidaan aloittaa. Lääkehoidolla on saatu hyviä tuloksia aikaan ja koirat ovat eläneet hyvinkin pitkän ja onnellisen elämän, jopa täysin oireettoman. On myös tapauksia joissa virus on saatu jopa katoamaan koiran elimistöstä niin ettei vasta-aineita ole enää testeissä näkynyt.

Leishmania - levinneisyys - lähde WHO

Mikä leishmania sitten on? Leishmania on loistauti joka tarvitsee tarttuakseen hietasääsken. Kyseistä lajia ei elä Suomessa, mutta leishmania-alueilla vieraillessa tartunnan mahdollisuus on aina olemassa. Kuten kartasta näkee - leishmaniaa esiintyy Etelä-Euroopan alueella paljon. Tästä englannin kielisestä linkistä voi lukea lisää taudista ihmisillä - mutta tärkeimmäksi faktaksi tässä yhteydessä haluaisin nostaa sen että tartunta tapahtuu hietasääsken välityksellä. Moni ei taida tietääkkään että leishmania ihmisillä on toiseksi yleisin loissairaus heti malarian jälkeen? Raportoituja tapauksia ei ole että ihminen olisi saanut koirasta tartunnan. Kuten Eviran tiedotteessa mainitaan - leishmania voi tarttua ihmiseen - mutta mitä siinä ei mainita on että näitä tartuntoja (koirasta ihmiseen) ei ole koskaan raportoitu eikä Suomessa elä hietasääskiä mikä on se välittäjäksi tarvittava hyönteinen. Leishmaniasta ihmisellä voi myös lukea tämän suomenkielisen linkin kautta.

Suomeen vastuullisesti toimivien yhdistysten kautta leishmania-alueilta tuotavat rescuekoirat testataan leishmanian varalta muiden tarttuvien tautien lisäksi. Koirista tehdään lisäksi lähtömaassa virkaeläinlääkärin toimesta TRACES-rekisteröinti jonne rekisteröidään koiran terveystiedot - systeemi mikä on luotu juuri tautitilanteen kontrolloinnin varalle. Vaikka koiran testit näyttäisivätkin että koiralla ei leishmaniaa ole - on koiran adoptiota hankkiville usein kerätty tautiin liittyvä tietopaketti internet-sivuille sekä leishmaniasta keskustellaan vielä erikseen. Tämä juuri siksi että tauti voi itää jopa monta vuotta eikä näy testeissä. Leishmanian oireet voivat olla hyvinkin moninaiset joten tauti kannattaa pitää mielessä ja pyytää eläinlääkäriä ottamaan testi jos koira kehittää erikoisia oireita. Kynsien pitkä kasvu, karvanlähtö ja epämääräiset iho-oireet yleiskunnon huonontumisen lisäksi ovat melko tavallisia oireita. Hoitamattomana pitkälle edennyt leishmania voi johtaa koiran kuolemaan taudin iskiessä koiran sisäelimiin. Aikainen diagnoosi, asiantunteva eläinlääkäri ja lääkehoito ovat avaimet onnistuneeseen taudin hoitoon.

Leishmania ei todellakaan ole mikään "kodittomien koirien" tauti - sillä hietasääsket eivät tiedä ketä he pistävät. Näin ollen kaikki leishmania-alueilla vierailevat koirat ovat riskiryhmää taudin saamisen suhteen. Eviran tiedotteen koira ei ollut rescuekoira, vaan ihan tavallinen Suomi-koira joka oli käynyt Espanjassa ja tartunnan saanut. Tapaus osoittaa sen että oli sitten kyseessä hienon sukutaulun omaava koira astutusreissulla, perheensä kanssa matkaileva koira tai tarhalle hyljätty koira - kaikilla on mahdollisuus tauti saada - se ei vaadi kuin sen yhden hietasääsken piston. Vastuullisten rescuetoimijoiden kautta Suomeen tulevat koirat testataan leishmanian varalta usean muun lähtöalueen tarttuvan taudin varalta - sekä yhdistykset tiedottavat asiasta. Onko tilanne sama tavallisten matkustajien kanssa tai näyttelyreissuille menevien koirien omistajien? Testaavatko he koiransa saapuessaan - tai tietävätkö he edes koko leishmaniasta ja taudin kuvasta? Tai muistakaan matkustuskohteensa mahdollisista riskeistä koiran terveydelle? Ekinokokoosilääkityksen ottamisen palatessa Suomeen laiminlyö moni, osa tietämättään että se on maahantuontimääräys joka koskee myös suomalaisia koiria jotka ovat olleet matkalla lähes kaikkialla Euroopassa. Osa tekee sen tietoisesti koska lääkityksen hankkiminen vaatii käynnin paikallisella eläinlääkärillä ja merkintää passissa - mutta koirien passeja harvemmin tarkastetaan ja koska omistajat ei vaivaa lääkityksen hankkimiseksi jaksa nähdä - tällä toimella aiheutetaan myös vakavaa tautivaaraa Suomessa oleville koirille - ja ihmisille.

Onko siis syytä paniikkiin siksi että Suomessa on ensimmäistä kertaa todettu tapaus jossa koirasta koiraan on levinnyt tartunta? Mielestäni ei ole. Miksi?

• tartuntoja koirasta koiraan on maailman laajuisesti todettu äärimmäisen vähän
• tauti ei tartu koirasta ihmiseen, eikä Suomessa koska hietasääskiä ei meillä elä
• leishmaniaa pystytään hoitamaan - Suomessa on useita taudin tuntevia eläinlääkäreitä
• oikealla lääkinnällä pystytään koiraa hoitamaan hyvin tuloksin
• leishmania ei ole kuoleman tuomio koiralle 
• Suomessa ei elä hietasääskeä joka on leishmanian välittäjä hyönteinen

En halua vähätellä leishmaniaa vakavana sairautena - mutta toivon myös että Eviran raportoimat tapaukset ei aiheuta turhaa paniikkia. Suosittelen kaikkia lukemaan alle listaamani linkit aiheeseen liittyen, testauttamaan koiransa jos matkustaa leishmania-alueille, yleistasolla tutustumaan tautiin ja tartuntaa epäillessä ottamaan yhteyttä taudin tuntevaan eläinlääkäriin. 

• Koirien leishmaniaasi - kirjoittanut eläinlääkäri Susanne Kamu (Pet Vet Kamu, Fuengirola)
• Leishmanioosi koiralla - kirjoittanut eläinlääkäri Elisa Välimäki (Koira-Kissaklinikka, Turku)
• Canine Leishmaniasis - Companion Animal Parasites Council 
• Matkailevan koiran loisriskit - kirjoittaneet Anu Näreaho ELT, Eläinlääketieteellisen parasitologian yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto sekä Seppo Saari, ELL, Tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäri, MSD Animal Health

Valokuva kolmen vuoden takaa

Pippa ja häkkikaverit tarhalla

Hakemassa Pippaa kentältä 3v sitten

Aika menee nopeasti kun on mukavaa, näinhän se on. Näinä päivinä tulee tasan kolme vuotta siitä kun perheemme kasvoi yhdellä podenco-rotuisella koiralla. Aamuyöllä kävin lentokentältä hakemassa, tosin se ei ollut ensimmäinen kerta kun Pipan tapasimme. Olimme muutamia päiviä aikaisemmin palanneet Espanjasta lomalta ja samalla reissulla tutustuimme Pippaan joka oli Canes Fuengirolan tarhalla. Pippa oli jo etsimässä kotia Espanjan Koirien sivuilla ja ihastuimme välittömästi tähän hauskaan tyttöön tavattuamme hänet tarhalla. Pippa on passin mukaan syntynyt vuonna 2006 ja veikkaisin että aika oikeassa ollaan. Pipan on metsästäjä hyljännyt tappotarhalle ja sielä koira sai pennut. Liekkö pentukoneena ollut sitten.

Pipan sopeutuminen osaksi perhettämme meni hienosti. Alkuun tosin oli hyvinkin epäileväinen meitä ja uutta kotia kohtaan ja ensimmäiset pari viikkoa viihtyikin omissa oloissaan lähinnä kylppärissä makoillen. Pippa on muutenkin luonteeltaan hyvin oman tiensä kulkija eikä edelleenkään viitsi innostua juurikaan muista koirista. Komentaa kyllä ja silloin harvoin kun Pippa sanoo niin muut uskoo. Sanomme aina että "nyt Pippa näyttää kohta kaikki kolme hammasta". On hampaita suussa kyllä useampi kuin kolme vaikka aika monta poistoon menikin kun Pippa saapui, suu oli kehnossa kunnossa - mutta kolmella hampaalla pärjää kyllä oivasti.


Pippa on hauska ja omituinen jota on vaikea kuvata oikeastaan mitenkään - kirjallisesti eikä valokuviinkaan oikein saa Pipan perusolemusta vangittua. Kaikki Pipan tavanneet ovat lähinnä huvittuneet Pipan omista omituisuuksista, ja ulkonäköäkin on kuvattu sanoin hilleri, vyötiäinen ja kummituseläin. Meitä itseämmekin on joskus mietityttänyt että onkohan tuo edes koira. Sen verran erikoisia ovat Pipan tempaukset välillä. Pippa täpisee paljon - eli innostuessaan tepsuttaa hirveää vauhtia tasajalkaa liikkumatta metriäkään. Pipan intohimo on sipsit ja sipsipussin äänen kuullesaan Pippa on paikalla heti - eikä kaihda mitään keinoja saadakseen sipsin. Rauhallinen Pippa on mutta kyllä siitä sitä peruspodencoa löytyy tilanteen vaatiessa aimo annos. Moottoripyörän tai mönkijän ääni saa Pipan haukkumaan ja rynnimään paikasta toiseen - lienee tuttu ääni entisestä elämästä - metsästäjät usein käyttävät näitä ajoneuvoja ja treenaavat niillä koiria. Ja kyllä sitä metsästysviettiäkin löytyy niin että riittää jos lenkillä sattuu pahaa aavistamaton orava samalle polulle. Pippa podencomaiseen tapaan innostuu välillä tuhoamaan lähes kaiken mikä tielle sattuu, lempituhottavia (=syötäviä) ovat irtosukat, kaikki mikä on nahkaa sekä aika moneen vaatekappaleeseen Pippa on myös tehnyt uutta designia syömällä niihin reikiä.

Podencojen omistajia kannattaa haastatella jos miettii voisiko adoptio-podenco olla sopiva koira itselleen. Onhan ne hauskoja, mutta on niissä hommaakin. Huh huh täytyy välillä oikein päivitellä kun kavereiden kanssa podencokeskusteluihin innostuu..... Mutta alkukantainen rotu, siinä missä galgokin on podenco eikä tosiaan ihan jokaisen koira tämäkään ole joten kotiläksyt podencoista kannattaa tehdä.

Podencojen tilanne Espanjassa on aivan kamala, siinä missä galgojenkin. En lähde nyt tässä enempää asiasta kirjoittamaan mutta alla olevan linkatun videon voi katsoa. Hyvin ikävää kuvamateriaalia siinä on mikä varmasti saa kyyneleet silmiin ja ahdistusta aikaan. Jotenkin vaan se on niin vaikeaa ymmärtää miksi näitäkin mahtavia koiria kohdellaan näin kamalalla tavalla, nykypäivänä, EU-maassa, eikä asiaan saada yhtään mitään muutosta vaikka kuinka yritetään?

Mielenkiintoista dynamiikkaa!

Vida tuli taas meille hoitoon, olen tässä aikaisemmassa bloggauksessa kertonut hieman Vidan taustoista ja taipaleesta tappotarhalta omaan kotiin. Vida on sellainen "ulkolaumalainen" vähän meillä ja koko perhe, koirat ja ihmiset, ottavat hänet aina innoissaan vastaan näille hoitokeikoille.

Vida moikkaa Arttua, mutta Arttua ei kiinnosta

Tällä kertaa pelissä tosin on muuttuja - kotihoitolaisemme Perla. Perla ja Vida eivät ole tavanneet kertaakaan. Vida tuli meille kuin kotiinsa, kuten kuuluukin ja sai innostuneen vastaanoton. Perlan reaktio oli jännittävää katsottavaa. Ihmisenä jolle koirien käyttäytymisen kiemurat eivät täysin selvillä ole - järkeilin Perlan käytöksen perustuen ihmisen käsitykseen. Onneksi olen oppinut jotain koirien kanssa säätäessä ja tajuan kyseenalaistaa omia ajatuksiani ja ottaa puhelimen käteen ja soittaa viisaammille. 

Vidan saapuessa siis, muut koirat olivat hyvin iloisia vieraasta. Meidän pienet pojat - Masse ja Jimi rakastavat Vidaa ja riehumista tämän nuoren tytön kanssa. Arttua, Miioa ja Pippaa taas ei vähempää voisi kiinnostaa, moikataan ja jatketaan omia hommia. Perla sen sijaan päätti nostaa kunnon huutokonsertin. Yritti jahdata Vidaa ja haukkui kovasti. Mietin jo että hässäkkääkö tässä on kunnolla luvassa ja koirien kemiat ei taida kohdata. 

Pahimman jännityksen lauettua, Vida ja Perla ulkoilee yhdessä

Ihmisen järjellä ajattelin asian niin - ja omissa silmissäni asia näytti siltä että "Perla on ulkopuolinen vaikka kuuluukin tavallaan laumaan. On ollut meillä viitisen viikkoa - ei ole tavannut Vidaa. Vida taas tuntee meidät ja koirat. Perla yrittää haukkumiselllaan komentaa Vidaa ja näyttää sille että hän kuuluu tänne, sinä et". 

Eli siis väärin - kuten viisaampi osasi kertoa kuten itse aavistelinkin että teoriani on metsässä. Perla ei yrittänyt pomottaa tai komentaa Vidaa ja näyttää sille paikkansa. Perlaa yksinkertaisesti stressasi tilanne että taloon saapuu uusi, tuntematon koira. Perla on luonteeltaan rauhaa ja tasapainoa rakastava eläin - joten pienten poikien ja Vidan keskinäinen riehuminen vain yksinkertaisesti stressasi Perlaa. Uusi koira, energinen tilanne. Onneksi on ihminen kenelle soittaa niissä tilanteissa jossa jo itse arvelee että tulkitsee koirien viestit väärin. Tämähän se on usein se isoin ongelma monessakin asiassa - ihminen tulkitsee koirien signaalit täysin väärin ja tekee omia päätelmiään asioista. 

Mäyrä päätti kaivaa kuopan kaiken keskellä

Vidan omintakeinen istumapaikka

Rauha on maassa taas, kaikki nukkuu ja lepää. Onhan se ihan järjelläkin selitettävissä, miksi koirat käyttäytyy kuten käyttäytyy. Vida on pari vuotinen - ja energiat nuoren koiran tasoissa, eli ihan eri tasolla kuin meidän omat koirat ja Perla. Rauhallisemmalle koiralle kuten Perla, joka muutenkaan ei innostu esim koirapuistossa muista koirista vaan haluaa pitää oman tilansa, uuden vilkkaan koiran äkkiseltään tuominen samaan tilaan aiheuttaa stressiä - varsinkin kun uusi koira ei osaa ihan suoralta tassulta kunnoittaa toisten tilaa. 

Niin - ja se viisaampi kenelle tilanteissa soitan kun itse koen etten aina ole ihan tilanteen tasalla on Pauliina Laurila Happy and Natural Dogs-yrityksestä. Suosittelen Pauliinan palveluita kaikille - oli kyseessä ongelma tai vain oma kyvyttömyys tulkita koirien eleitä. Pauliinalla on tutkinto koirien käyttäytymistieteissä sekä opetus (ihmisten ja koirien) perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja koirien luonnollisen käyttäytymisen ymmärtämiseen. Ilman pakotteita ja alistamista luonnollisesti.