lauantai 22. helmikuuta 2014

Nika, kotihoitolainen - ensimmäinen vuorokausi


Rankan päivän jälkeen tuli uni lakanapyykkien päälle. 
Eilen oli mukava koirapäivä, kaikki päivät tietenkin meidän taloudessa ovat mukavia koirapäiviä mutta eilen oli erityismukavaa :) Menimme poikani kanssa lentokentälle vastaan Nikaa. Nika tuli meille kotihoitoon, eli asuu luonamme kunnes oma koti löytyy.

Kotihoitajana on ihana olla, saa ihan konkreettisesti olla auttamassa löytökoiraa eteenpäin elämässä. Ja samalla tietenkin - kun koira pääsee tarhalta pois sinne vapautuu paikka uudelle apua tarvitsevalle. Nika on Protectora Malagan tarhalta. Meidän Jimi tuli aikanaan samasta paikasta. Tarha on aika suuri, sielä on jatkuvasti yli 400 koiraa, kissoja ja muita eläimiä. Tarhalta adoptoidaan koiria Suomen lisäksi myös muihin Euroopan maihin ja tietenkin myös Espanjaan.

Nikan adoptiosta vastaa Espanjan Koirat yhdistys. Sivut kannattaa lukea huolella läpi jos koiran adoptiota miettii. Nikan kodinhakuilmoitusta päivittelemme kuvin ja sanoin kunhan nyt vielä paremmin tutustutaan.

Nika on passin mukaan syntynyt joulukuussa 2012 eli ikää on siis reilu vuosi. Varmasti ainakin jossain määrin bodequeroa löytyy rotuperimästä. Hyvin on reipas ja avoin tyttö. Voi hyvinkin olla että on ihan perheessä asunut aikaisemmin ennen kuin hänet hyljättiin, sisäsiisteys ainakin on hallussa. Hieman on vielä väsyksissä matkankin jälkeen ja uusien kokemusten. Ihmisiä rakastaa ja on aina yhtä innoissaan kun sitä rapsuttaa ja kutsuu luokseen.

Omat koirat eivät ihan ole vielä Nikaa jengiinsä mukaan hyväksyneet - pitävät etäisyyttä mutta hyvin tulevat keskenään juttuun. Nika kävi myös suihkussa eilen illalla ja hienosti sekin meni. Ruoka maistuu hyvin tietenkin. Nikasta saa varmasti koulutettua vaikka millaisen kaverin itselleen koska on hyvin miellyttämisen haluinen ja motivoitavissa helposti. Kirjoittelen varmasti paljon lisää Nikasta tänne kunhan tullaan tutuiksi. Mutta ihana ihana koira, olen aivan rakastunut siihen jo. Huippu tyyppi! Pallon peluu pihalla vaikuttaa olevan myös oikein mieleistä Nikalle.

Puolisen tuntia saapumisesta ja pojan kanssa leikki alkoi heti. Nika vaikuttaa tykkäävän lapsista paljon ja rymyämisestä ei meinannut loppua tulla :)


Muiden koirien kanssa aitauksessa oli kiva tutustua lumeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti