Ero ja uudet kokoonpanot

Meidän laumassa on tapahtunut isoja muutoksia tässä kesän aikana. Kotitalomme meni myyntiin, lusikat jaettiin ja samalla koirat. Alkuperäinen suunnitelma oli, että kumpikin ottaisi ne koirat mitkä virallisesti omistaa. Tässä jaossa se olisi tarkoittanut sitä, että minun mukaani olisivat tulleet Mäyrä ja Jimi. Ex-puolison kotiin olisi lähteneet Arttu, Pippa ja Musti. (klikkaa koiran nimeä, niin voit lukea hänestä taustatarinoita mitä olen muutamia vuosia sitten kustakin kirjoitellut)

Yhdessä vaiheessa aloimme miettimään, että olisiko sittenkin parempi että Pippa tulisi minun mukaan. Pippa alkaa olla jo vanha, tykkää lähinnä makoilla ja käyskennellä omalla pihalla. Pitkät lenkit ei niin nappaa tai koirapuistoilut joka päivä. Päätimme sitten, että tämä on varmasti Pipan kannalta paras vaihtoehto, että minun porukkaan tulee.

Etäkoirat omassa kodissaan

Jimi on aina ollut minulle supertärkeä koira. Kuitenkin viime kevään aikana huomasimme, että Jimi alkoi huomattavasti enemmän viihtymään ex-puolison kyljessä. Jimi on myös Mustin kanssa hyvä kaveri ja heidän liikunnan tarve sekä energiataso on hyvin samaa luokkaa. Jimi ja Musti rakastaa rallata vapaana puistoissa, juoksevat kilpaa ja ovat hyvin energisiä koiria. Pipan, Artun ja Mäyrän energiataso on taas huomattavasti matalampi. He tykkäävät kaikki enemmän rauhallisesta menosta ja ikäähän heillä kaikilla alkaa jo olla. Tämä ajatus alkoi pikkuhiljaa jalostua ja päädyimme siihen, että ex-puolison uuteen kotiin lähtee Jimi ja Musti, minulle loput. Kiveen hakattu päätös ei ollut, vaan ajattelimme että kokeillaan näin. Päätös oli hyvä. Yhteishuoltajuus meillä on kaikkiin koiriin tietenkin ja tapailemme viikoittain, hoidamme koiria puolin ja toisin sekä yhdessä teemme eläinlääkärikeikat.

Koko muuttoprosessi ja koirien sopeutuminen uuteen tilanteeseen jännitti ja stressasi minua ennakkoon ihan hirveästi. Olen luonteeltani välillä aikamoinen yliajattelija sekä stressaan asioista valmiiksi. Olen huomannut monen pohtivan samoja asioita vastaavassa tilanteessa. Löysin meille kivan uuden kodin jossa oli myös se piha, minkä ehdottomasti halusin tarjota koirille. Läheltä löytyy myös paljon monipuolisia lenkkimaastoja sekä koirapuistoon on tuskin 200 metrin matka. Uuden kodin kaksikerroksisuus mietitytti kyllä, sillä meidän koirat ovat onnistuneet elämään koko elämänsä rappusia vältellen. Rappuset eivät aiheuttaneet ongelmaa muilla kuin Artulla. Hänellä meni 1,5 kuukautta ennen kuin uskaltautui yrittämään edes. Rohkaisunamit auttoi sekä Mäyrän malli. Nykyään juoksentelee ylös alas kuin vanha tekijä sekä viettää aikaansa ihan huvikseen rappusilla istuen. Pippaa ei yläkerta kiinnosta yhtään. Hän nauttii rauhasta ja omasta tilastaan alakerrassa. Jimi ja Musti ovat meilläkin kuin kotonaan kun kyläreissulle tulevat, kaikki on melkein kuin ennen.

Meillä ei muutto kummankaan kodin koirissa aiheuttanut eroahdistusta eikä muutakaan ongelmakäytöstä ole alkanut. Tämähän se eniten jännitti, sillä ne tilanteet voivat olla äärimmäisen haastavia. Nopeasti vain siirryimme ns normaaliin elämään ja uusiin rutiineihin. Helteisen kesän varhaisina aamuina kuljimme nelistään uusia polkuja, tehden niistä meille kotireviiriä. Koira on sopeutuvainen eläin, onneksi on. Ihmiselle ne isot muutokset ovatkin usein paljon vaikeampia henkisesti. Koira ei murehdi ennakkoon ja ottaa päivän kerrallaan.  Ikävä on kuitenkin läsnä niitä etäkoiria kohtaan koko ajan, mutta onneksi tapaamme usein. Ja jos ikävä oikein iskee voin aina pyytäää videotervehdyksen koirilta kodistaan.

Omassa elämässä elän tällä hetkellä melko synkkää aikaa monestakin syystä. Ihan henkilökohtaisia ja perheen sisäisiä asioita mutta kuitenkin sellaisia mitkä vaikuttavat oloon koko ajan ja ovat mielessä. Eilen illalla todella paskoilla fiiliksillä menin nukkumaan tuntien itseni epäonnistuneeksi kaikessa, äärimmäisen yksinäiseksi ja pohjattoman surulliseksi. Uni ei meinannut tulla ja syvissä vesissä omassa päässäni uin miettien, että onko joskus mun vuoro olla onnellinen. Noina hetkinä koirat antavat suunnattomasti voimaa, vain olemalla siinä vieressä kyljessä kiinni nukkuen. Rauhassa nukkuvan koiran katseleminen pimeinä syysyön tunteina tuo rauhaa omaankin sydämeen ja sen palaset alkaa loksahtaa takaisin kohdalleen.