perjantai 14. elokuuta 2020

Hyviä uutisia pääkaupunkiseudun löytöeläimille

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry tiedotti tänään, että heidät on valittu 1.10.2020 alkaen pääkaupunkiseudun löytöeläintoiminnan hoitajaksi. Toiminta jatkuu nykyisessä paikassa Viikin löytöeläintalolla. Viimeiset vuodet löytöeläintoiminnasta on vastannut Kuhmoon rekisteröity yritys Kiantime's Oy.

Rahallinen voitto - vai voitto eläimille

Uutinen lämmittää mieltä. Oma mielipiteeni on, että vaikka löytöeläintoiminta on asia mikä kuntien tulee tarjota, siinä pitäisi olla läsnä myös eläinsuojelullinen näkökulma. Nythän näin pääkaupunkiseudulla ei ole ollut. Löytöeläintoimintaa pyörittänyt Kiantime's Oy on liikeyritys mikä onkin näkynyt heidän toiminnassaan vahvasti. Osakeyhtiön kuten Kiantime's Oy myöskin on perimmäinen tarkoitus on tuottaa voittoa ja ihan hyvin heillä on tämä toteutunut. Vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan viivan alle jäi tulosta 87000 euroa. Oudoksun sitä, että löytöeläintalon sivuilla kerrotaan, että heidän toimintaansa voi tukea tuomalla eläimille ruokaa, leluja yms. Luulisi, että liikeyrityksellä joka tekee messevät voitot olisi mahdollista hankkia sitä ruokaa ihan rahalla sen sijaan, että vedotaan eläinten ystävien auttamishaluun löytöeläimille. Kun toimintaa pyörittää aatteellinen yhdistys kuten HESY on, se toiminnan kärki on muualla kuin voitoissa osakkeenomistajille - se on eläinten hyvinvoinnissa. 

Kesäkuun alussa satuin tutkimaan Kiantime's Oy:n toimintaa hieman. Tutkimisvimma sai kipinän kun huomasin heidän sivuillaan pari pientä koiraa etsimässä koteja. Koirista pyydettiin luovutusmaksuna 1000 euroa per koira. Samaan aikaan heidän sivuillaan oli etsimässä kissoja, joista luovutusmaksu oli 40 euroa. Eläinten hinnoittelu on ollut vähintäänkin kirjavaa ja vaikuttanut siltä, että halavalla etiäpäin nämä peruskissat mutta pikkukoirista otetaan mitä irti lähtee. Pärstäkerroin hinnoittelu siis eläimestä riippuen. Hinnoittelun perusteita ei ole missään. Mielenkiintoa herätti myös, minkä takia eläimiä ei lähtökohtaisesti steriloida/kastroida ennen uuteen kotiin luovutusta. Olin tuolloin aikeissa kirjoittaa aiheesta blogia ja lähestyin heitä sähköpostitse. Esitin heille seuraavat kysymykset mihin sain vastauksen, etteivät halua olla mukana tälläisessä. 

- kun eläin adoptoidaan Viikin löytöeläintalosta, mitä terveyteen liittyviä toimenpiteitä eläimelle tehdään? (rokotukset, sterilointi/kastraatio, madotukset yms)
- jos eläimiä ei steriloida/kastroida niin miksi ei?
- sivuillanne on tällä hetkellä etsimässä kotia pari pientä koiraa joiden luovutushinta on 1000eur/koira. Sivuillanne etsii kotia kaksi kissaa, joista toinen luovutetaan hintaan 40eur ja toinen 50eur. Mihin perustuu eläinten luovutushinta?
- kuinka teiltä adoptoitujen eläinten elämää seurataan uuteen kotiin siirtymisen jälkeen?

Mutta kuten otsikossakin lukee, toiminnan siirtyminen HESYn hoitoon on erittäin hyvä uutinen. HESY on jo nykyisellään ottanut Viikistä hoiviinsa eläimiä ja etsinyt niille uusia koteja. Viikissähän nykyisellään ei ole pitkän haluttu pitää eläimiä, ketä koti ei ole takaisin hakenut. 

Kärkenä eläinsuojelu, ei voitto

Kodittomien löytöeläinten uudelleen sijoittaminen on tarkkaa puuhaa. HESY hallitsee tämän, ovathan he sijoittaneet toimintansa aikana varmasti tuhansia eläimiä. Kotiehdokkaisiin perehdytään. HESYn sivuilta löytyy selkeät infot eläimen adoptioista, luovutettavien eläinten hinnat ja sopimukset aiheeseen liittyen. Kuten jokainen vastuullinen löytöeläinten kanssa työskentelevä yhdistys niin myös HESY sitouttaa uudet kodit siihen, ettei eläintä anneta eteenpäin ilman yhdistyksen suostumusta ja yhdistyksellä on oikeus seurata eläimen elämää kotiuduttua. Tämä on hyvin tärkeä asia, sillä kotiutuvan eläimen kanssa saattaa tulla haasteita joten on hyvä että taustalta löytyy tukea. 

Sitten tärkeimpään. Kuten HESY tiedotteessaan kertoo, eläimet luovutetaan uusiin koteihin steriloituna/kastroituna, rokotettuina, madotettuna ja tunnusmerkittynä. Juurikin näin. Suomessakin on valtava ongelma kodittomien kissojen ja kissapopulaatioiden kanssa. Myös koiria pentutehtaillaan. Kun eläin on tunnusmerkitty ja karkaa - sen omistaja löydetään sirun perusteella. Kun eläin on steriloitu, ei pääse syntymään ei-toivottuja pentueita eikä kukaan pääse tekemään eläimellä rahaa tuottaen maailmaan lisää kissoja ja koiria. Kodittomia kun on maailma pullollaan. Eläinten tunnusmerkintä ja steriloiminen ovat kestävän eläinsuojelutyön kulmakivet. Kulujahan näistä toimenpiteistä tulee löytöeläintoimintaa pyörittävälle taholle todella paljon. Tässä se ero juuri onkin - pyörittääkö toimintaa liikeyritys vai eläinsuojeluyhdistys. Eläinsuojelun näkökulmasta pitkällä tähtäimellä ja eläinten hyvinvoinnin kannalta ei tarvitse arpoa voittajaa. 

On ollut hienoa seurata HESYn uutta nousua viime vuodet. Yhdistys on uuden hallituksen ansiosta noussut aivan uudelle tasolle toiminnassaan. Uusi eläinsuojelukeskus avattiin hiljattain ja nyt toiminta laajenee pääkaupunkiseudun löytöeläintoiminnan hoitajaksi kärjellä, jossa eläimet ovat se ykkösasia. Taputuksia!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti