keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Jeg elsker Norge

Yulin. Viime aikoina ei ole voinut välttyä omassa Facebook newsfeedissä eikä mediassa törmäämästä Kiinassa järjestettävään koirafestariin ja vetoomuksiin lopettaa tämä järjetön perinne. Järkyttäviä kuvia ja tarinaa Yulinista jossa järjestetään vuosittain ruokatapahtuma jonka raaka-aine on koira. Koiria teurastetaan ja kidutetaan syötäväksi; osa pataan päätyvistä on katukoiria, osa ihan omistettuja jotka on varastettu lihoiksi. Yulin on saanut paljon huomiota sekä kampanjointia tapahtuman lopettamisen puolesta.

Norjan Kennelklubi (NKC) julkaisi tänään tiedotteen jolla halutaan vedota World Dog Shown järjestävään tahoon vuodelle 2019 Kiinassa järjestettävän tapahtuman siirtämiseksi. NKC kehoittaa myös norjalaisia tuomareita vastaamaan kieltävästi kutsuun tulla tapahtumaan tuomaroimaan sekä myös näyttelyn mahdollisia osallistujia jättämään tapahtuman väliin. NKC:n mukaan World Dog Show on koirien juhlistamista eikä näin ollen voi hyväksyä että tapahtuma järjestetään maassa jossa eläimiä kohdellaan kuten Kiinassa. AIVAN! Ihan superhienoa toimintaa norjalaisilta ottaa asia esille näin ja muistuttaa koko koiramaailmaa siitä että ne näyttelyrusettien taakse kätkeytyy paljon toisenlaistakin koirakohtaloa.

Hienoa että Yulin on saanut näin paljon huomiota ja reaktioita aikaan ja tietenkin keskustelua ihan yleisellä tasolla koskien koirien kohtelua maailmalla. Yulin on kuitenkin vain yksi paikka, koirien nylkeminen elävältä pataan vain yksi epäkohta…. Olen paljon seuraillut Yulin kampanjointia ja samalla miettinyt että onko se se silmitön kidutus vai koirien syönti miksi asia on saanut niin paljon huomiota?

Kun Romaniassa järjestettiin muutamia vuosia takaperin
Euro Dog Show taisi eläinsuojelussa toimivat olla ainoa taho joka yritti vaikuttaa siihen että näyttelyä boikotoitaisiin katukoirien massamurhaamisen takia. Vaikutus ei ollut kummoinen - matkaan lähti paljon kisaajia ympäri Eurooppaa pokaali mielessä - samalla aikaa kun kadulla korttelin päässä hakataan koiria pesismailoilla hengiltä. World Dog Show järjestetään vuonna 2016 Moskovassa. Venäjällä on niin ikään paljon eläinten kohteluun liittyviä epäkohtia - muistaako kukaan vielä Sotshin olympiakisojen alla tapahtunutta siivousoperaatiota? Kaupungista tapettiin tuhansia katukoiria pois kisaturistien silmistä. Tehdäänkö Moskovassa samoin - lahdataan katukoirat pois rumentamasta kaupunkikuvaa että päästään kehän vierelle arvioimaan koirista ken on heistä kaikkein kaunein? Vuonna 2020 on Madridin vuoro isännöidä World Dog Showta. Whoop whoop! Sinne vaan kiertämään vinttikoirien kanssa kehää silmät kiinni ja pähkäilemään kenen rotugalgo on upein kun samaan aikaan kymmenet tuhannet metsästäjien ylijäämä galgot myös poltetaan, hukutetaan ja hirtetään.

Olen niin samaa mieltä kuin voi olla Norjan kanssa että koiranäyttelyä ei tulisi järjestää Yulinissa. Eikä missään muussakaan maassa jossa koirien kohtelu on osastoa Romania, Venäjä tai Espanja. Yulin tarvitsee ja ansaitsee kaiken huomion - mutta niin ansaitsee myös nämä muutkin paikat.


Toivottavasti myös muiden maiden kennelliitot seuraavat Norjan hienoa esimerkkiä ja ilmoittavat että Kiinaan ei kisaamaan lähdetä - ja pian sanovat kaikki yhdessä kuorossa että me emme lähde kisaamaan yhtään minnekkään maahan jossa eläinsuojelulliset asiat ovat täysin metsässä. Koira on ihan yhtä arvokas eläin oli se sitten mikä tahansa valiovoittaja tai hyljätty katukoira. Koiraharrastajien tulee seisoa samassa rintamassa ja taistella koirien kaltoinkohtelua ja tappamista vastaan - eikä sulkea silmiään varsinkaan näyttelyitä järjestävien maiden tavoille kohdella koiriaan.

Suomen Kennelliiton Facebook-sivulla on aika moni käynyt kysäisemässä heidän kantaa Yulinin näyttelyyn ja meinaako suomalaiset seurata norjalaisten esimerkkiä. Ainakaan vielä ei Kennelliitto ole lukuisiin kyselyihin vastannut mitään - meinasin käydä tämän bloggauksen heittämässä jatkoksi ketjuun. Myös minä haluaisin tietää kehoitetaanko Suomen osallistujia miettimään myös koiramaailman kääntöpuolta sekä huomioimaan eettisyyden ja eläinsuojelukysymykset palkintojen sijaan.




9 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, tykkeen siun tavasta kirjoittaa. Kylläpä tulee voimaton ja pieni olo kun tuntuu ettei voi tehdä oikein mitään näille kamaluuksille maailmassa. :s

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Mielestäni on kuitenkin väärin syyllistää näyttelykoiraharrastajia venäjän, romanian, espanjan kulkukoiratilanteista. Myös vallalla oleva kennelliittojen mustamaalaaminen ihmetyttää, kennelliitot ovat kuitenkin jo useita kymmeniä vuosia kehittäneet ja tuoneet tunnetuksi koiraharrastusta. Se, että ollaan pois jostain koska joku tekee noin tai ei puhuta tuolle koska se toimii tuollatavalla, ei vie asioita eteenpäin. Tällainen vastakkainasettelu ei ole rakentavaa, vaan pitäisi miettiä keinoja yhteistyölle. Kuitenkin meitä kaikkia; rotukoiran- sekarotukoiran- kulkukoiran- omistajia yhdistää yksi asia ja se on rakkaus koiriin <3, ainakin uskon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarkoittanut syyllistää ketään mutta näyttelykoiraharrastajilla (ja kaikilla muillakin koiraharrastajilla) pitäisi olla kuitenkin tosiaan mielessä myös se mitä koiramaailmassa kokonaisuudessaan tapahtuu. Mielestäni esim juuri tuon Romanian Euro-näyttelyn kanssa oli aika erikoista että lähdetään kiertämään kehää paikkaan jossa koirien kohtelu on mitä on ja johon jopa EU tasolla päättäjät koittavat vaikuttaa. Koiramaailma kokonaisuudessaan voisi ajatella asioita eettisemmin. Näyttelyiden järjestäminen maissa joissa koiria kohdellaan todella huonosti indikoi sitä ettei hirveästi välitetä. Jaloillaan on hyvä äänestää ja samalla viestittää ko maille että "me ei tuoda rahojamme maahan jossa tilanne on tämä".

      Vastakkain asettelun pois kitkemiseksi on esim rescuetoimijat koittaneet kovasti tehdä työtä esim kutsumalla Kennelliittoa ja Koiramme lehteä yhteisiin tapahtumiin ja rescuetyöhön. Valitettavasti vastakaikua ei ole saatu ja edelleenkin Kennelliitto puhuu hyvin vahvasti rescuetyötä vastaan. Se on hyvin surullista koska yhteistyöllä olisi mahdollista Suomessakin vaikuttaa huomattavasti voimakkaammin esim pentutehtailun kitkemiseen. Kennelliiton kannan toisaalta ymmärrän koska heidän agenda on puhdasrotuisten koirien asiat, koirien jalostus ja kasvatustyö. Se on kuitenkin aika kaukana siitä työstä mitä kodittomien, hyljättyjen koirien elämä on.

      Poista
  3. Tosi hyvä kirjotus! kyllä näyttelyväen pitäisi ajatella asiaa tarkemmin ennen kuin matkustavat palkinnot silmissä kisoihin... eikä vain sulkea silmiä muiden koirien kohtalolta.

    VastaaPoista
  4. Tää oli hyvä teksti. Tässä Yulin-aiheessa huomaa ihmisten yksisilmäisyyden. Mulla on kaveri Kiinassa, joka on valottanut maan peruskoiraharrastajan tilannetta ja koko kuviota ylipäätään ja siksi mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset näistä WDS pois Kiinasta -vetoomuksista. Yulin edustaa hyvin, hyvin pientä, ei lähellekään kaikkia koskettavaa ja kaiken lisäksi kuihtuvaa kulttuuria maassa.

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että maassa on tuhat muuta syytä, miksi arvonäyttelyä ei sinne pitäisi myöntää ja musta tähän pitäisi puuttuakin FCI:ssä nimenomaan siltä kantilta, ettei näyttelyä myönnettäisi esim. räikeiden ihmisoikeus- ja eläinhyvinvointirikkomusten takia maahan x. Silloin tosiaan näyttely pitäisi napata pois Venäjältä ja Espanjasta. Ehkä me olemme liian lähellä niitä, että ihmiset reagoisivat? Kaukana oleva, vieras kulttuuri on helppo ulkoistaa (en nyt muista sitä oikeeta sanaa tälle :D). Valitettavasti oon törmännyt tän Yulin-kuvion seuraamisen myötä ihan käsittämättömään rasismiin... Se kun ei ratkaise mitään.

    Vertaus rotugalgoihin kehässä ja raa'asti tapettaviin galgoihin sen ulkopuolella oli brutaali, mutta toimiva eikä musta mitenkään syyllistävä. Yksittäinen näyttelykävijä voi toki asettaa jonkun näyttelyn boikottiin ja sanoa vaikka somessa, miksi ja kehottaa muita samaan, mutta mun mielestä näiden linjavetojen pitäisi tulla ylemmiltä tahoilta, koska aina löytyy joku tittelinkipeä, välinpitämätön köntsä, joka lähtee, koska on mahdollisuus.

    VastaaPoista