keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hesyn vuosikokous - part 1

Helsingin eläinsuojeluyhdistys ry:n , Hesyn, vuosikokous eilisillalta puhuttaa varmasti pitkään - ja kuohuttaa monen mieltä. Täytyy sanoa että melkoisen sekavissa tunnelmissa sieltä itsekin poistui ja sekavia tunnelmia jaettiin pitkälle iltaan Facebookissa kokouksessa olleiden kesken. Sekavaa oli koko kokous järjestelyineenkin. Oma toimintani Hesyssä on lähinnä tarkkaavaista seurailua taustalla, kodittomien eläinten ilmoitusten jakoa ja ihmisten ohjaamista Hesyyn jos varsinkin kissaa miettivät hankkivansa. Jäseneksi liityin itsekin vasta tänä vuonna. Kokous oli siis minulle ensimmäinen laatuaan.

Puheenjohtaja vaihtui, eikä voi kyllä kuin toivoa että valittu Susanna Paavilainen osaa ottaa homman haltuun ja täyttää isot saappaat. Puheenjohtajaksi oli ehdolla Paavilainen, sekä vuodesta 1986 Hesyä luotsannut Hannele Luukkainen.

Kummassakin ehdokkaassa oli omat hyvät puolensa sekä kehittämisalueet. Luukkaisella on vuosien kokemus Hesyn vetämisestä, kyky toimia median ja valtaa pitävien kanssa sekä valtava tietämys eläinsuojelullisista asioista - ja luonnollisesti akateeminen koulutustausta. Miinuksena hänellä kuitenkin omasta mielestäni liian pitkä ura Hesyn puikoissa; Hesy jopa henkilöitynyt liikaa Luukkaisen näkyvään persoonaan. Yhdistys menettää aina ison osan tarkoitustaan jos pääosassa on henkilö, ei yhdistyksen missio. Hesy tarvitsee päivitystä ja uutta dynaamista visionääriä viemään yhdistystä eteenpäin ja kehittämään toimintaa. Paavilainen taas ehkä voisi olla tämä uusi kasvo - mutta riittääkö osaaminen ja kokemus? Se jää nähtäväksi. Yrittäjätausta lemmikkieläinbisneksessä ei tee varmastikkaan hallaa - mutta riittääkö se? Paavilainen on ollut itse Hesyn jäsen joskus nuorena - ja nyt vasta liitynyt rivijäseneksi vuonna 2014. Tuntemusta ei siis Hesystä hallitustasolla ole ja eikä kokemusta vastaavan kokoisen yhdistyksen hallituksessa toimimisesta.

Paavilainen piiloutui vuosikokouksessa istumaan auditorion takariviin ja ei ollut valmistautunut puhumaan. Kuinka voi olla näin että puheenjohtajaehdokas - yhdistyksen vuosikokouksessa aloittaa puheenvuoronsa sanomalla "en ollut valmistautunut puhumaan"? Hesy on paljon enemmän kuin pieni harrastelijayhdistys - Hesy on kohta 140-vuotias, tunnettu vaikuttaja joka pyörittää vuositasolla satoja tuhansia euroja ja työllistää henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia. Hesy on aikaisemmin ottanut kantaa voimakkaasti, ollut vaikuttamassa lakeihin ja puheenjohtaja on esiintynyt medioissa ja tapahtumissa. Puheenjohtajan tulee olla valmis puhumaan tilanteessa kuin tilanteessa ja pystyä kävelemään auditorion takaosasta yleisön eteen valmistautumattakin. Puheenjohtajan tulee olla ajan tasalla, edustava ja selkeä viestijä. Eilen ei Paavilainen tätä osaamistaan näyttänyt edes teoriassa. Toivottavasti korjaa asian pikimmiten.

Kokouksessa tuli hyvin ilmi että Hesyn sisäiset suhteet ja ilmapiiri ei ole hyvä. Asia tuli kyllä monelle äänioikeuden omaavalle selväksi jo ennen vaaleja -  kiertoviestit Facebookissa vastapuolesta olivat välillä hyvinkin mustamaalaavia.  Toivottavasti uusi puheenjohtaja ottaa tämän asian hoitaakseen välittömästi jotta yhdistys voi keskittyä oleelliseen - eläinten auttamiseen - riitelyn sijaan. Paavilaisella tulee olemaan melkoinen työsarka tässäkin ja monen odotukset ovat korkealla kuinka uusi puheenjohtaja saa solmut auki, pystyy kehittämään Hesyä ja ennen kaikkea tuomaan yhdistyksen näkyväksi vaikuttajaksi ja lähemmäksi kansaa. Faktahan on että paljon on ihmisiä jotka näkevät Hesyn "eläkeläisten kissayhdistyksenä". Kokouksen puheenvuoroissa nostettiin esille myös vanhakantaisuus varainkeruussa, näkymättömyys kampanjoinnissa, sosiaalisessa mediassa ja katukuvassa. Ravistelun ja muutoksen tarvetta siis oli ja se näkyi myös äänestystuloksessa. Tuleva toimikausi on siis mielenkiintoista seurattavaa ja nähtäväksi jää onko puheenjohtajan vaihtuminen ollut se kaivattu ratkaisu.

Risuja on annettava melkoisesti kokouksen järjestelyistä. Hommatkaa puhujille mikrofoni jos auditoriossa on lähes 200 kuulijaa ja joku tietoisku siihen kuinka äänestys saadaan sujumaan nopeasti ja tehokkaasti eikä ryysimistä uurnalle ja takaisin penkeille synny. Varsinainen pommi kuitenkin tapahtui puheenjohtajan selvittyä. Äänestyslipukkeet oli jaettu myös varsinaisten jäsenten ja varajäsenten äänestykseen samalla ja ehdokkaiden ollessa tiedossa moni oli jo ehdokkaidensa nimet valmiiksi lappuun kirjoittanut. Kaksi jäseneksi ehdolla ollutta päätti vetäytyä mikä aiheutti kovasti kuohuntaa. Myös oma ehdokkaani Nina Patanen ilmoitti vetäytyvänsä - ja minä olin jo ehtinyt Ninan nimen lappuseeni kirjoittaa. Kokouksen puheenjohtaja ilmoitti ettei äänestyslipukkeita hyväksytä jos lapussa on yliviivattu nimi. Tämä aiheutti sen että aika moni joutui lähteä hakemaan uutta tyhjää lipuketta - mutta keskenhän ne loppui. Varsinaisten- ja varajäsenten vaalia ei näin ollen voitu pitää ja kokous keskeytettiin. Uutta päivämäärää ei ainakaan vielä ole Hesyn sivuille ilmestynyt - mutta kun se on - täytyy vaan toivoa että tällä kertaa lipukkeita printataan tarpeeksi mukaan yllättävien tilanteiden varalle.

Toivotan menestystä uudelle puheenjohtajalle ja hallitukselle kunhan se nyt valittua saadaan. Toivon, että uusi puheenjohtaja on samoilla linjoilla rescuetoiminnasta kuin edeltäjänsäkin - ja nimenomaan perään kuuluttaa määräysten noudattamista rescuetoiminnasta eikä suosi koirien tuomista TRACES-rekisteröimättömien tahojen kautta. Hannele Luukkainen toimi Löytökoiralauantain suojelijana - suosittelenkin lukemaan Hannelen puheen tapahtumasta vuodelta 2012. Hannelelle hyvää jatkoa ja kiitokset pitkästä urasta Hesyssä, uskon että hän tulee varmasti toimimaan ja vaikuttamaan eläinten puolesta yhdistyksen ulkopuolella.

Toivottavasti Hesy alkaa tulevaisuudessa puhaltamaan samaan hiileen, riidat ja kiistelyt saadaan pois päiväjärjestyksestä ja keskitytään yksinkertaiseen ja oleelliseen - eläinten auttamiseen. Niin yhdistyksen rahoilla kuin ihmisvoimavaroillakin.









2 kommenttia:

  1. Ihan mukava, että näit vaivaa ja kirjoitit kokouksesta näin pitkään. Näkee kyllä, että et ole ollut toiminnassa mukana kovin pitkään. Nimittäin toimintaa on kyllä kehitetty viime vuosina kovasti, mutta sen huomaa lähinnä tiedotteista. Kissojen, koirien ja muiden lemmikkien hoitaminen tapahtuu samalla tapaa kuin aiemmin.

    Hesyn huonoon ilmapiiriin vaikuttaa enimmäkseen se, että henkilökunnassa on muutama rettelöivä "räyhähenki". Aika tyypillistä naisvaltaisille työpaikoille. Nämä sitten lakkoilevat, vaativat kovia palkankorotuksia ja huutelevat netin keskustelupalstoilla. On myös loukuttajarouvia, jotka vihaavat Luukkaista lähes silmittömästi. Soppa on valmis, ja siksi vuosikokoukset ovat kaoottisia. Lahjoittajien olisikin syytä pohtia, kannattaisiko pikemminkin tukea pienten paikkakuntien eläinsuojeluyhdistyksiä Hesyn sijaan. Maakunnissa tehdään työtä suurella sydämellä, vapaaehtoisvoimin ja useimmiten ilman palkkaa.

    PETAa on arvosteltu siitä, että se lopettaa kodittomia eläimiä. Minunkin mielestäni hyvä, kivuton kuolema on parempi vaihtoehto joillekin lemmikeille, jotka ovat vaikeasti sairaita tai jotka eivät enää sopeudu elämään ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Jokainen, joka on vuosikokouksissa käynyt tietää ja tajuaa sen, että asiat etenevät esityslistan/työjärjestyksen mukaisesti. Kuinka joku voi ennakkoon äänestää, ennenkuin on kerrottu ketkä ovat ehdolla ja miten äänestys tapahtuu? Koska selvästikin oli jakaannuttu kahteen leiriin, oli oletettavaa, että puheenjohtajan selvittyä voi hyvinkin tulla ehdokkuudesta luopumisia, sillä hallitustyöskentely vaatii kaikkkien yhteistyötä. Ja jos tuntee olevansa ei-samanhenkisten porukassa, vaikeaksi menee.

    Mitä tulee työilmapiiriin, josta sama rouva on äänekkäästi ja melkein sanasta sanaan joka vuosi valittanut, ei pj työilmapiiriä luo. Hän ei edes työskentele Hesyllä. Kyllä työilmapiiri muodostuu työntekijjöistä ja jokainen voi katsoa peiliin, onko tehnyt kaikkensa ilmapiirin parantamiseksi.

    Kokous oli todella ikävä. Missä on ihmisten käytöstavat? Onhan se mukavaa, jos oma ehdokas voittaa, mutta sitä huudon määrää.... Aikuisia ihmisiä kuitenkin suurin osa. Olisi luullut, että taputukset olisivat riittäneet. Ei Luukkainen huonosti pestiään ole hoitanut. Uusi pj astuu todella suuriin saappaisiin. Ja joutuu olemaan näkyvillä. Eli kannattaa valmistautua, ettei käy yhtä huonosti kuin vuosikokouksessa. Miten ehdokkaana oleva ei ole varautunut puhumaan?

    Aika näyttää miten tässä käy, toivottavasti hyvin.

    VastaaPoista