keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Koiraongelmia vai ongelmakoiria - mistä apua?

Kun ihmisen elämään ja kotiin muuttaa koira saattaa jossain vaiheessa tulla eteen tilanne jossa tarvitaan hieman apua. Tilanne toki voi tulla eteen myös kokeneellekin koiran omistajalle jossain vaiheessa, oma osaaminen ja keinot ei enää riitä. Ainahan kyseessä ei tarvitse olla käytösongelmainen koira tai mikään orastava ongelmakaan - omistaja haluaa vain lisää työkaluja toimimiseen koiran kanssa. Tässä vaiheessa aloitetaan yleensä surffaamaan nettiä läpi ja etsimään oman alueelta kouluttajaa avuksi.


Suomessa ei koirankouluttajien kirjoa valvo mikään taho ja itse asiassa kuka tahansa voi alkaa toiminaan kouluttajana, pistää pystyyn toiminimen ja alkaa laskuttamaan opeistaan perustui ne sitten mihin tahansa. Kuulostaa aika hurjalta vai mitä? Tutkinto on kyllä olemassa jonka voi näyttötutkintona suorittaa sekä tutkintoon valmentavaa koulutustakin on tarjolla. Suomen Eläinkouluttajat ry:n sivuilta löytyy lista kouluttajista jotka ovat suorittaneet alan ammattitutkinnon tai muuten osoittaneet ammattitaitonsa. Nämä kouluttajat ovat lisäksi sitoutuneet noudattamaan hyvää eläinkoulutustapaa kuten myös sitoutuneet eettisiin sääntöihin. (Lue tästä lisää)

Kouluttajan löytäminen voi olla haastavaa asiakkaalle juuri siksi että ala on täysin villi eikä (vielä) kuulu Valviran valvonnan alle. Toivottavasti asia muuttuu joskus ja kouluttajana voi toimia vain ammatillisesti pätevä henkilö joka noudattaa työssään hyvää eläinkoulutustapaa eikä käytä koulutuksessa eläinsuojelulain vastaisia keinoja tai muitakaan tapoja joiden on todettu olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Koiran käyttäytymisestä ja koulutusmetodeista on tehty lukuisia tutkimuksia ulkomailla ja Suomessakin. Käytettävän kouluttajan tulisi olla myös ehdottoman perillä näistä tutkimuksista ja noudattaa työssään metodeja jotka tutkitusti ovat koiralähtöisiä ja perustuvat tutkimustuloksiin. Niin hullulta kun se kuulostaa niin kyllä, joukkoon mahtuu myös lukuisia kouluttajia jotka eivät ole suorittaneet alan tutkintoa eivätkä myöskään perusta koulutustyyliään nykytietoon.

Kuinka sitten löytää se kouluttaja joka on ammattilainen? Kysy, kysy, kysy. Tutki ja perehdy. Lue tämä info ja käytä sen tuomaa tietoa valitessasi kouluttajaa. Aseta itsellesi kehys jonka laadulliset kriteerit kouluttajan tulee täyttää. Kysy kouluttajilta ketä harkitset heidän metodeistaan - ovatko ne linjassa nykysuositusten kanssa? Asiantunteva kouluttaja ei koskaan perusta koulutustapaansa koiran rankaisemiseen tai pakottamiseen. Asiantunteva kouluttaja perehtyy koiran käytöksen syihin - eikä vain pyri kikkakonstein korjaamaan oiretta. Koiran ongelmakäytöksellä on aina syynsä. Jos kouluttaja ohjaa "korjaamaan koiraa" esimerkiksi heittämällä kolisevalla purkilla koiraa kun se räyhää remmissä vastaantuleville polkupyörille - se ei hoida ongelmaa. Polkupyöristä tulee koiralle entistä epämiellyttävämpi kohtaamisen kohde koska siihen vielä lisätään epämiellyttävää ja pelottavaa äänekästä purkkia omistajan taholta. Järkikin sanoo että parempi tapa olisi opettaa koiraa rauhallisesti kohtaamaan polkupyöriä ja palkita oikeasta käytöksestä. Kiinnittää huomio positiiviseen käytökseen palkitsemalla eikä kyttäämällä häiriökäytöstä josta seuraa heti koiralle epämiellyttävä rankaisu.

Kun kouluttajaa etsii kannattaa tietenkin myös kysyä mistä kouluttaja on taitonsa hankkinut. Onko hänellä tuo yllämainittu tutkinto? Muita opintoja eläinten käyttäytymisestä tai kouluttamisesta? Kuinka hän pitää yllä ammattitaitoaan? Millaiset tilat hänellä on koulutukseen? Onhan kouluttaja / kouluttajan edustama yritys varmasti myös kaikin puolin määräysten mukaisesti toimiva eli maksua ei pyydellä esim käteisellä, nettisivuilta on löydettävissä selkeästi yritysinfot, y-tunnukset ja muut vaaditut?

Muista erityisesti kouluttajaa valitessasi että kyse on sinun koirastasi. Sinä haluat koirallesi parhaan mahdollisen avun mikä nyt ongelma onkaan - tai itsellesi parasta mahdollista tietoa. Sinä et halua toimia kouluttajan kanssa jonka metodit ovat kyseenalaisia, joka ei ole pätevä, jonka ammattitaito ei ole ajantasaista ja jonka koulutusmetodit saattaavat olla jopa ristiriidassa eläinsuojelulain kanssa. Ole siis tarkkana - tee taustatyö kunnolla - vaadi ammattitaitoa ja osaamista. Sinä haluat koiran joka on tasapainoinen, iloinen ja tottelevainen. Valitse kouluttaja joka tähtää tähän käyttäen metodinaan positiivisia, tutkittuja tapoja. Älä lähde kouluttajan kelkkaan jonka uskomukset ovat vanhentunutta tietoa susista sekä johtajuusideologiasta ja jonka tavat ovat pelottelua, alistamista ja rankaisua.

Alla listattuna erittäin hyvää lukemista aiheeseen liittyen.









6 kommenttia:

  1. Kuules sun toimias seurailleena ja räyhäämistä jostain asioista mistä et tajua pitäisin turpani kiinni ja visusti! Ketään ei kiinnosta sun mielipiteet siitä mikä on muka oikee kouluttaja ja toi linkkaus tutkimuksiin on jotain niin lapsellista - siis noi tutkimukset on ihan keksittyä juttua! Syötä sä vaan kuule koirasi läskeiksi ja sitten lopetat ne kun nakkia ei nää mahdu… Kukkahatulla on pätemisen tarve vissiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi! Suosittelen kuitenkin että perehdyt tarkemmin positiivisen koulutuksen ytimeen ja näihin tutkimuksiin. Mukavaa helatorstaita!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus Kati. Ei tulisi mieleenkään rescue-koiraani työntää jonkun alistajan ja pelolla kouluttavan luo jos apua joskus tarvitsisin. Sitä pelkoa ja alistusta on koiran elämässä ollut jo riittämiin. Mukava nähdä kuinka alistuvasta koirasta pikkuhiljaa kuoriutuu luottavainen ja reipas pikkukoira ja jonka katseessa on muutakin kuin "anteeksi, että olen olemassa"-ilmettä. :) <3

    VastaaPoista
  3. Moi! Mielestäni täältä löytyy tosi paljon hyödyllistä tietoa, varsinkin näin koiramaailmaan vasta totuttelevan ja tapoja opettelevan kannalta. Tätä on kuitenkin hieman hankala lukea, ja ulkoasultaan blogi on melko sekava. Pieni parannusehdotus siis :) Tekstejä samaan malliin vaan niin hyvä tulee! Ihanaa kesän alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Kiva kuulla että blogin teksteistä on ollut iloa ja hyötyä. Ulkoasun uusiminen on ollut ns "työn alla" ainakin ajatuksen tasolla jo hetken :) Parannusehdotuksia ja ideoita bloggausaiheiksi otetaan aina ilolla vastaan.
      Blogilla on myös oma FB sivu osoitteessa https://www.facebook.com/tassunpohjia - sinne päivitellään uusien kirjoitusten lisäksi myös kaikkea muuta sälää. Tervetuloa tykkääjäksi ja mukavaa kesän alkua sinulle myös!



      Poista