lauantai 6. helmikuuta 2016

Vapaaehtoisena koiratarhalla Espanjassa

Henriikka ja Leena ovat hurmaavia varsinaissuomalaisia nuoria naisia jotka päättivät ryhtyä sanoista tekoihin ja lähteä koiratarhalle Espanjaan vapaaehtoistyöhön. Kohteena oli Pepis Refugio Pedrerassa. Henriikka on käynyt tarhalla nyt kaksi kertaa ja toisella kertaa otti mukaansa myös ystävänsä Leenan. Kysyin tytöiltä olisivatko halukkaita jakamaan kokemuksiaan asiasta ja näin olla ehkä jopa muitakin innostamassa samaan - tietenkin suostuivat! Tyhjin käsin eivät matkaan lähteneet kummallakaan kerralla vaan etukäteen oli järjestetty hyväntekeväisyystempauksia joiden tuotoilla saatiin sitten paikan päällä ostettua säkki tolkulla ruokaa tarhan koirille. 


Pepis Refugiota vetää brittiläinen pariskunta Alan ja Jane. He muuttivat Espanjaan yli kymmenen vuotta sitten tarkoituksenaan jättää stressaava elämä taaksee, perustaa leirintäalue Pedreraan ja lopulta viettää mukavia eläkepäiviä Espanjan auringon alla. Kotitontille hirtetty koira muutti kuitenkin suunnitelmat ja avasi pariskunnan silmät koirien tilanteelle Espanjassa. Leirintäalueen sijasta syntyi Pepis Refugio. Tarhalla on nyt noin 80 koiraa. Hylättyjä koiria otetaan kiinni lähimaastosta ja niitä tuodaan tarhalle tai vaan hylätään porteille. Tarhalla koirat kuntoutetaan ja niille etsitään uudet, huolehtivat kodit. 

Henriikka ja Leena; mikä sai teidät lähtemään vapaaehtoistyöhön koiratarhalle?



Henriikka: Ensikerran tutustuin rescuetoimintaan -98 silloisen työkaverini kautta. Vuosien kuluessa olen tavannut useita rescuekoiria ja toiminut myös kotihoitajana kotia etsiville koirille. Myös toinen koirani on tullut espanjasta 7 vuotta sitten ja sitouduin siis asialle jo silloin. 2014 syksyllä päätin että nyt jos koskaan ja varasin lennot Espanjaan ( 01/15) suunnittelematta ja yhtään tietämättä mihin päädyn.  Olen aina ollut sitä mieltä että jos joku asia todella vaivaa mieltäsi niin sille on tehtävä jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin kadut ettet tehnyt mitään silloin kun pystyit. Kun päätös lähtemisestä oli tehty niin otin yhteyttä ystävääni Katiin (Tassunpohjia-bloggari)  johon olin tutustunut näiden rescuekontaktien kautta. Kati kertoi tästä pienestä tarhasta ja sen iäkkäistä omistajista jotka lähestulkoon kahdestaan hoitavat paikkaa. Otin yhteyden Jane Brianiin ja hän vastasi että olin oikein tervetullut heille. Kaikki järjestyi uskomattoman hienosti ja järjestelyt niin mutkattomasti että unohdin kaikki epävarmuuteni tätä suurta tuntematonta seikkailua kohtaan. Tottakai minua jännitti. Matkustan ensi kertaa yksin ulkomaille, paikkaan jota en tunne ja tulen viettämään seuraavat 4 päivää ihmisten kanssa joita en tunne. Mutta ehkä näin oli tarkoitettu, jokin sisimmässäni vaan pisti toimimaan.
Kun muistelen taaksepäin molempia reissujani (molemmat 2015) niin ihmettelen edelleen miten asiat vain loksahtelivat paikoilleen. Jane Brian toinen tarhan omistajista oli koko ajan yhteydessä kanssani netin kautta ja sain vastauksia mieltäni askarruttaviin ongelmiin. Sain tarkat ohjeet miten pääsen Malagasta tähän pieneen kylään Pedrera  johon matka junalla kesti n. 1.5h Malagasta. Paikanpäällä asemalla he olivat minua vastassa ja ensihetkestä lähtien kohtelivat kuin perheenjäsentä. Miten uskomattoman lämpimiä ja ihania ihmisiä he olivatkaan! Jane ja Alan ovat iäkkäitä ihmisiä ja ottavat vieraansa avosylin vastaan. Heidän ystävällisyytensä ja vieraanvaraisuutensa tekevät todella vaikutuksen. 

Leena
Leena: Viimevuosina olen kiinnostunut entistä enemmän eläinten hyvinvoinnista ja kohtelusta. Melko tuore ystäväni Henriikka huomasi taipumukseni ja alkoi houkutella minua Pepi's Refugioon, johon hän halusi lähteä toista kertaa. Ylitin itseni ja suostuin. Taustalla oli muutaman vuoden takainen Langkawin-matka, jonka yhteydessä päädyimme siskoni kanssa ulkoiluttamaan paikallisen löytöeläintarhan koiria. Siitä muodostui matkani kohokohta!
Henriikan kokemukset antoivat innostusta lähteä Pepis'iin. Itse en ehkä olisi uskaltanut lähteä yksin, joten päätöstäni helpotti se että Henriikka oli mukana ja tiesi mihin ollaan menossa. 

Millainen oli tyypillinen työpäivä vapaaehtoisena?

HenriikkaPäivä tarhalla alkoi yleensä ennen auringonnousua koska fyysinen työskentely kuumimman paahteen aikaan on varsin epämiellyttävää. Elokuussa kun olimme Leenan kanssa tarhalla päivämme alkoi noin 07.30, jolloin jätimme Janen ja Alanin nukkumaan, nappasimme tarhan avaimet ja aloitimme siivoustyöt. Jaoimme työt niin että molemmat siivosivat omat osionsa sekä päästivät koirat jaloittelemaan vuorollaan. Pentuaitaukset siivosimme yhdessä koska pennut olivat suorastaan rasittavia hyppiessään ja raapiessaan  Tähän kaikkeen meni yleensä 3-4 tuntia kaikkine rapsutuksineen ja haleineen. Ennen kuin aurinko laski teimme yleensä kaikki yhdessä uuden reissun tarhalle, siivosimme suurimmat jätökset ja ruokimme koirat. Tammikuun viileinä öinä piti myös pukea koirille takit ja varmistaa että kaikilla oli omat peitot mihin käpertyä. Yllätyin kyllä kuinka paljon koiratarhan pitäminen vaatii. Työ on hyvin fyysistä ja sitovaa. Koiria täytyy myös käyttää usein lääkärissä tai hakea ruokaa ja erinäisiä tarvikkeita. Se vaatii todellista sitoutumista ja omistautumista.

Leena:  Kakkojen siivoaminen ja kakkaisena oleminen oli mahtavaa puuhaa, koska samalla sai antaa rapsutuksia ja halauksia koirille ja tutustua erilaisiin yksilöihin. Parin päivän päästi tiesi minkälaisia suukotteluja oli luvassa seuraavassa siivottavassa häkissä! Parasta oli huomata miten luottavaisia ja kiitollisia koirat olivat - vaikka vielä joutuivatkin elämään pääasiassa pienissä häkeissä. Toki muutamat koirat olivat arempia ja galgopennut aivan mahdottomia innokkuudessaan.  Hienon kokemuksen sai lähtemällä paikan päälle - jos ei pelkää koirankakkaa ja vaatimattomampia oloja, sekä osaa asennoitua koirien auttamiseen positiivisen kautta. Vapaata aikaa jäi kyllä reilusti joka päivä ja pari viimeistä päivää vietimme Malagassa. Mikään työleiritunnelma ei siis reissusta jäänyt. Varmasti myös sääolot vaikuttavat olosuhteisiin ja hommien määrään. Itse pelkäsin että kesän 40 asteen helteet jatkuisivat elokuun puoliväliin, jolloin tarhalle menimme. Lämpötilat pyörivät jossain 27-30 C tienoilla, mikä oli kyllä hikinen mutta ihan kohtuullinen lämpötila. Katoksellisten häkkien tuoma varjo helpotti niin omaa kuin koirienkin oloa.
Leena, Henriikka ja Jane

Mitä jäi mieleen?

Henriikka: Ikimuistoisia tilanteita oli paljon. Päällimmäisenä mieleeni on kuitenkin jäänyt että yksikään koira ei ole ikinä ollut aggressiivinen millään tavalla. Joillakin koirilla tosin oli traumoja ja ne lymyilivät koppinsa uumenissa tai toiset ravasivat häkeissään hermostuneina. Mutta yksikään ei ollut aggressiivinen, päinvastoin. Kaikki tulivat pyytämään haleja ja rapsutuksia. 
Metsästyskausi  oli ikävää nähtävää. Muutamat hylätyt koirat joita yritimme saada kiinni tuloksetta. Metsästäjien autot joissa koirat oli pakattu pieniin laatikoihin. Galgojen treenaus metsästykseen/juoksukilpailuihin kun niitä juoksutettiin auton vierellä tai perällä. Se jos mikä avaa karun totuuden galguerojen luonteesta. Koirat ovat omaisuutta ilman mitään tunnesidettä.
Ehdottomasti menen uudestaan heti kun saan siihen mahdollisuuden! Tunnen suurta etuoikeutta siitä että olen saanut olla näin tärkeässä asiassa mukana ja tehdä osani auttaakseni näitä koiria. 
Olen ollut kaksi kertaa tarhalla ja nähnyt että jokaisella koiralla on hyvin omanlaisensa persoonat.  Koira ei todellakaan ole vain koira vaan arvokas yksilö.

Leena:  Onneksi on ihmisiä kuten Alan ja Jane: valmiita antamaan elämänsä näiden koirien auttamiseksi! Voimia ja rahaa vievät ylimääräiset ongelmat mm. generaattoreiden ja sääolosuhteiden parissa. Puhumattakaan ajattelemattomista ja kieroista ihmisistä. Aivan kuin normaali arjen pyörittäminen tarhalla ei olisi tarpeeksi rankkaa. Työn palkitsevuus auttaa heitä kuitenkin jaksamaan päivästä toiseen, mutta he tarvitsevat - ja ansaitsevat - kaiken avun. 

Mitä haluaisit sanoa heille jotka pohtivat olisiko tämä tapa auttaa varteenotettava vaihtoehto?

Henriikka
Henriikka: Mielestäni rescue-toiminta sopii  kaikille jotka ovat vähääkään kiinnostuneet asiasta. Se mitä se antaa takaisin ei ole edes sanoin kuvattavissa.  Pitää kyllä varautua siihen että työ on likaista ja raskasta. Ja olosuhteet ovat joskus haastavia. Mutta kaiken kakan lapioimisen, kärpästen ja väsymyksen jälkeenkin pidän tätä edelleen yhtenä tärkeimpänä ja antoisimpana asiana elämässsäni. Suosittelen. Se mitä opit myös itsestäsi ja omista ajatusmalleistasi. Ainakin omalla kohdallani opin paljon myös itsestäni.

Kiitos Henriikka ja Leena työstänne Alanin ja Janen auttamiseksi sekä tietenkin näistä kokemuksienne jakamisesta. Kertomanne opettaa että pienilläkin teoilla on todellakin aivan konkreettista merkitystä - ja bonuksena oppii itsestään, luo uusia ystävyyssuhteita ja omalla esimerkillään osoittaa muille että meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä jotain. 

Lue lisää:














(kuvat: Henriikka & Leena) 







1 kommentti:

  1. Vuotta kirjoitusta myöhemmin löysin tämän, aloitin googlailun vapaaehtoistöistä koiraturvatarhoilla Espanjassa. Jos jonain päivänä muuttaisi lähelle jotain eläinsuojelukeskusta siellä :) Jonkun paikan kohdalla luin, että vapaaehtoisia tarvittaisiin vain lauantaisin kävelytyksiin, sitten on tällaisia kuten Pepi´s, jossa siivoamisetkin on vapaaehtoisten (tai kahden omistajan) varassa.

    VastaaPoista