maanantai 21. huhtikuuta 2014

Galan kuulumisia - osa 2

Gala on nyt ollut meillä pari vuorokautta ja on kyllä ihana koira. Parhaimpia puolia ovat ehdottomasti iloisuus ja sosiaalisuus. Jos en tietäisi että Gala on ollut tarhalla yli kaksi vuotta niin voisi helposti erehtyä luulemaan koiraa vasta noin vuoden vanhaksi. Semmoinen energiapakkaus kyllä, pentumaisine tapoineen.


Meillä on käynyt tässä pyhien aikana vieraita koirien kanssa kylässä. Gala vastaanottaa kaikki hyvin avoimesti. Yhtään ei arkaile uusia ihmisiä tai tilanteita - tai vieraita koiria. Uusienkin ihmisten luo menee häntä vispaten ja pusuja jakelee kaikille. Lasten kanssa on ihan fantastinen myös. Hellyyden kipeähän hän on ja rapsutuksia kaipailee koko ajan ja haluaisi tulla kylkeen kiinni lepäilemään. Hienosti lenkkeillee myös isommassakin koirakulkueessa. Ainoana koirana todella helppo talutettava, ei höngi turhia eikä pahemmin poikkoile tai vedä.








Ihan peruskäytöstapoja pitää vielä treenata - odottamista ja sitä että kaikkea ei saa ottaa - eikä joka paikkaan mennä. Kovasti keittiössä hyppii vasten tasoja, kaukosäädintä on sohvapöydältä lähdetty kanniskelemaan ja vähän koitettu pedin kulmaa pureskella. Hyvin kyllä reagoi heti myös kieltoon jos jotain luvatonta puuhaa, sekä luovuttaa myös tavarat pois suustaan. Oppii nopeasti myös uusia asioita. Sisäsiisteys on ollut hallussa heti mikä on aina iso plussa. Vielä ei ole haukkunut meillä missään tilanteessa, ei reagoi ääniin pihalla vaikka muut koirat haukkuisivat. Huomenna on edessä yksi iso koitos kun pyhät on lusittu ja ensimmäistä kertaa on pidempään kotossa ilman ihmisiä. Uskon että menee hyvin; ei muutenkaan reagoi siihen jos ihmiset lähtee.


Gala nauttii ulkoilusta kyllä todella paljon. Onneksi on ollut näin kaunis pääsiäinen ja pihalla on voinut olla. Sielähän sitä sitten on oltu ja Gala menossa mukana. Se juoksentelee, leikkii muiden kanssa tai vain makoilee auringossa. Veikkaisin että Gala varmasti tykkää myös uida. Täytyy mennä Firan montuille joku päivä kun ovat tässä ihan meidän kulmilla. Suosittelen kaikille. Tosi kiva koirien uittopaikka.

Tarkempia tietoja Galasta ja adoptiosta löytyy täältä. Onhan sivuilla paljon muitakin ihania koiria etsimässä kotia joista moni Suomessa kotihoidossa kuten Galakin. Kirjoittelen taas lisää piakkoin - ja tutustumaanhan Galaan saa tulla myös!






3 kommenttia:

  1. Suloinen koira, tulisin mielelläni tutustumaan jos vain mahdollista? t. Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adoptioprosessi löytyy sivulta http://www.espanjankoirat.com/index.php/adoptio/koiran-adoptoiminen

      Sivut kokonaisuudessaan täytyy lukea ajatuksella, harkiten ja perehtyen läpi, jonka jälkeen voi täyttää kotiselvityslomakkeen ja olla yhteydessä koiravaraajaan. Sitten voimme sopia tapaamista :)

      Poista
  2. Sivuja olen lukenut läpi jo kuukausia, ja nyt täytin myös tuon kotiselvityslomakkeen. Ehkä siis palaamme asiaan tämän koiran tiimoilta :)

    VastaaPoista