torstai 8. toukokuuta 2014

#voteforanimals 220

Huomasin eilen kävellessäni läpi Kampin että eurovaalien kampanjointi on alkanut tosissaan. Kampin Narinkkatorille oli ilmestynyt ainakin Kokoomuksen ja Vihreiden kopperot sekä vaalimainoksia oli noussut reunustamaan kadunvarsia. Oma ehdokkaani on ollut selvillä jo pidempään joten sinänsä vain ihan mielenkiinnosta pälyilin mainoksia tänä aamuna sateessa ja päädyin näppäämään kuvan omasta ehdokkaastani.

Vaalit ja ehdokkaat - oma ehdokas on aina hyvin henkilökohtainen valinta perustuen omiin arvoihin - tai niin sen ainakin minun mielestäni pitäisi olla. Henkilökemiat tietenkin valintaan vaikuttavat myös - äänen saavan tulee jollain tapaa "kolahtaa" äänestäjän mieleen ja sieluun. En pidä itseäni mitenkään poliittisesti valveutuneena; maailmassa, Suomessa ja Euroopassa on paljon asioita joita tulisi korjata sekä eri kantoja siihen minkä pitäisi olla ensimmäisenä listalla ja kuinka asioita pitäisi hoitaa. Tulevissa vaaleissa (ja noin muutenkin) minulle on kuitenkin tärkeää eläinten asema ja on ollut mukava nähdä että eläinkysymykset Euroopassa ovat olleet näkyvästi esillä näin vaalien alla. Ehdokkaani Sirpa Pietikäinen on pitkään tehnyt valtavan hyvää työtä meppinä eläinten puolesta ja toivon että työ saa jatkua.

Ollessani vielä osana Espanjan Koirien hallitusta ja tiedottajana, sain viime vuonna mahdollisuuden haastatella Pietikäistä lyhyesti liittyen Euroopan parlamentille tehtyyn kannanottoon koskien vinttikoirien kidutusta ja tarpeetonta tappamista Euroopassa. Haastattelun voi lukea täältä. Haastattelun yhteydessä Sirpa Pietikäinen lupautui vuoden 2013 Löytökoiralauantai-tapahtuman suojelijaksi. Hän ei itse paikalle päässyt mutta hänen terveiset luettiin tapahtuman avajaistilaisuudessa. Pietikäinen on lisäksi tehnyt hartiavoimin työtä EU:n laajuisen lemmikkieläinrekisterin saamiseksi. Omaa sydäntäni on myös lämmittänyt Pietikäisen kannanotot Espanjan härkätaistelujen lopettamiseksi sekä luonnollisesti myös vetoaminen Romaniassa tapahtuvien julmuuksiin koiria kohtaan lopettamiseen. Pietikäisen ajamat asiat ovat minulle tärkeitä asioita joita omassa päässäni pyörittelen ja mietin miksi en voi tehdä asioille mitään. Tästä syystä minun ääneni saa numero 220 sillä haluan että EU-tasolla on vaikuttamassa ihminen joka on vakuuttanut toimivansa minun arvojeni mukaisesti teoilla, ei vain sanoilla. Pietikäisen työ ei ole tapahtunut ainoastaan kaukana Brysselissä vaan omien kokemusteni mukaisesti hänellä on ollut aikaa ja tahtoa myös kuunnella meitä sekä viedä asioita eteenpäin. Kehoitus jonka sain häneltä haastattelun yhteydessä koskien välillä epätoivoiselta tuntuvaa  taistelua vinttikoirien - ja muutenkin kodittomien koirien aseman puolesta "älkää luovuttako" on jaksanut kannustaa niinä hetkinä jolloin tuntuu että oma panos on täysin turha, asiat ei ikinä muutu.

On ollut hienoa seurata varsinkin SEY:n ja Animalian tapaa toimia näiden vaalien alla. Eläinpolitiikka-sivuston on varsin kattava tietopläjäys näkemyksiin eläinpolitiikasta Suomessa ja Euroopassa. Sivustolta löytyy myös lista eurovaaliehdokkaista jotka ovat allekirjoittaneet sitoumuksen eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kannattaa tsekata löytyykö oma ehdokas sieltä, allekirjoittaneiden joukosta. Sitoumuksen allekirjoittamatta jättäminen ihmetyttää. Ehkä seuraavat kuuluisat lainaukset osaavat pukea sanoiksi paremmin sen mitä en itse osaa - eli miksi politiikassa tulee olla mukana päättäjiä joilla on agendalla myös eläinten hyvinvoinnin parantaminen.

"He who is cruel to animals becomes hard also in his dealings with men. We can judge the heart of a man by his treatment of animals." --Immanuel Kant

"The greatness of a nation and its moral progress can be judged by the way its animals are treated."--Ghandi


"I am in favor of animal rights as well as human rights. That is the way of a whole human being." --Abraham Lincoln


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti