Olen tavannut Veran useasti kun olen vieraillut hänen pitämällään galgojen turvatarhalla Espanjassa. Verasta julkaistiin hiljattain pieni muotoinen blogihaastattelu jonka sain luvan kääntää ja jakaa suomalaisille lukijoille. Alkuperäinen haastattelu löytyy täältä. Veran kaltaisia yksityisiä ihmisiä on Espanjassa paljon jotka väsymättä tekevät työtä koirien tilanteen parantamiseksi.
Galgos en Familian toiminta on aika pieni muotoista, koiria otetaan tarhalle pari kymmentä kerrallaan. Tarhalla työskentelee useita vapaaehtoisia huolehtien koirista. Koska koiramäärä on varsin pieni verraten muihin tarhoihin Espanjassa joilla saattaa useinkin olla satoja koiria, on niin Veralla kuin vapaaehtoisillakin aikaa tutustua koiriin ja näin ollen pystyvät kartoittamaan loistavasti millaiseen perheeseen kukin koira sopii. Tarhan koirat ovat hyvässä hoidossa ja saavat liikkua vapaana alueella ison osan päivästä. Vapaaehtoiset lenkittävät koirat joka päivä ja paikallinen eläinlääkäri huolehtii koirien terveydestä.
Halusin kääntää haastattelun myös siksi että galgojen tilanteesta ei voi liikaa kertoa. Olen aikaisemmin itse blogannut täällä hieman asiasta. Olen itse hyvin kiitollinen siitä että olen saanut työskennellä Veran kanssa galgojen auttamiseksi sekä tietenkin siitä että he huolehtivat meidän roskispentumme Mustin ensimmäisistä elinkuukausista. Toivonkin että mahdollisimman moni lukee Veran haastattelun ja jakaa tietoa - kuten Verakin haastattelun lopussa toivoo - näistä upeista koirista.
Voitko kertoa meille hieman itsestäsi?
Nimeni on Vera Thorenaar ja olen asunut Alhaurin de la Torressa, Malagassa vuodesta 1984. Olen syntyisin Hollanista mutta asunut eri maissa siitä lähtien kun olin 20-vuotta. Päädyin Malagaan, paikkaan josta pidän paljon mutta maaseudun ihmisten asenne eläimiä kohtaan on kamala. Kaupungeissa ja erityisesti rannikolla tilanne on hieman parempi lähinnä ulkomaalaisten monivuotisesta vaikutuksesta, mutta ei kuitenkaan kovinkaan hyvä.
Kuinka aloit auttamaan eläimiä?
Kun tulin Malagaan aloin auttelemaan paikallisessa eläinsuojassa. Koirien ja kissojen tilat olivat todella huonokuntoiset mutta sentään jotakin. Minulla on aina ollut itselläni rescuekoiria- ja kissoja missä sitten olenkin asunut ja ne ovat matkustaneet kanssani. Kun työskentelin ja olin perheellinen kahden pienen lapsen kanssa aikaa ei enää ollut juurikaan auttaa löytöeläintalossa mutta tuin toimintaa rahallisesti.
Kuinka ja miksi aloitit Galgos en Familian?
Lentoyhtiö jonka päällikkötehtävissä työskentelin Espanjassa oli sulkemassa toimintojaan ja sain irtisanomispaketin. Olin siinä iässä etten enää alkanut etsimään uutta työtä. Juuri ennen töideni pättymistä luin artikkelin hollantilaisesta lehdestä Greyhound Rescue Holland-järjestöstä jossa kerrottiin huonosti kohdeltujen galgojen adoptiosta Hollantiin. Tarjosin apuani GRH:lle avustaakseni lentokentällä vapaaehtoisille lentokummeille. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset matkustaessaan Espanjasta Hollantiin tarjoutuvat kuljettamaan koiria matkatavaranaan.
Aloitin näin ja pian aloin myös ottamaan koiria kotihoitoon GRH:n yhteistyötarhoilta lähinnä Sevillen alueelta. Sitten kuulin että läheiselle tappotarhalle päätyy paljon galgoja jotka hain sieltä pois ja majoitin koirahotelliin. Näin kaikki alkoi.
En ollut tietoinen kaikista kamalista asioista mitä metsästyskoirille tehdään, kuten podencoille kun koirat eivät täytä omistajiensa vaatimuksia. Tämä tapahtuu koirien yleensä ollessa pentuja joita valitaan useista pentueista sekä niiden ollessa noin nelivuotiaita. Koiria pennutetaan runsaasti jotta nuoria koiria on aina - mitkä ovat voimakkaampia kuin vanhemmat. Myös noin kahdeksan vuotiaita koiria löytyy mitä on käytetty pennutukseen koska koirat olivat aikanaan hyviä metsästyksessä. Ne asuvat yleensä järkyttävissä olosuhteissa.
Toisaalta löytyy myös paljon kiertolaisia jotka haluavat tehdä koirilla helppoa rahaa. On täysin mahdotonta kuvailla millaisissa paikoissa koirat joutuvat elämään. Yleensä koirat eivät näe päivänvaloa sillä niitä pidetään niin sanotuissa "zuluissa, luolissa. Kiertolaiset varastavat galgoja myös löytöeläintaloista. Yleensä nämä koirat ovat steriloitu ja kun asia huomataan, koiria heitetään kaivoihin ja kanaaleihin, niitä hirtetään tai vaan hyljätään. Hyljätyillä tilanne on joskus parempi koska me voimme löytää ne mutta kiinni saaminen voi olla vaikeaa koska koirat ovat niin peloissaan. Auttajille se on hyvin turhauttavaa jos koiraa ei saada kiinni. Itselläni on jonkin verran kontaktia galguerojen, metsästäjien kanssa ja he tuntevat minut. He soittavat minulle kysyen voinko hakea heidän galgot. "Jos et ota viemme ne tappotarhalle". Tämä tarkoittaa että koirat kuolevat sielä joko tauteihin tai ne lopetetaan. Joten mitä teet? Sanot että otan, vaikka ei tilaa olisikaan.
Miksi Espanja ja miksi galgot?
Espanja koska asun täällä. Galgot ensimmäisten kontaktien vuoksi GRH:n kanssa ja sain kontakteja muihin galgoja auttaviin järjestöihin Euroopassa ja USA:ssa. Rakastan kuitenkin kaikkia eläimiä ja olen auttanut myös muita koiria ja kissoja. Se vie yleensä hieman pidemmän aikaa sillä omat kontaktini ovat erikoistuneita juuri galgoihin. En voi koskaan kieltäytyä kun löydän muunlaisen koiran kadulta. Nekin löytävät kyllä kodin, ennemmin tai myöhemmin.
Mitä erityistä galgoissa on?
Noh, sitä on vaikeaa selittää jos kokemusta galgoista ei ole. Mutta kun on, et enää halua mitään muuta koiraa. Sanon aina että galgot ovat pahe. Ne ovat tavallaan luonteeltaan kissan ja koiran sekoitus, hyvin laiskoja vaikka tykkäävätkin leikkiä ja juosta mutta erityisesti ne pitävät rentoutumisesta sohvalla. Heidän kasvonsa pyytävät rakkautta ja he antavat paljon rakkautta takaisin. On uskomatonta kuinka nuo älykkäät koirat senkin jälkeen luottavat ihmiseen vaikka niitä on kohdeltu kaltoin. Jotkut niistä ovat kokeneet niin kovia etteivät ne enää koskaan täysin pysty luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Mutta jos sinulla on tälläinen koira, kuten minulla, koira on erittäin onnellinen yhdestä ihmisestä ja se on sen arvoista. Kun näkee näiden pelokkaiden olentojen luottavan sinuun - se on paras lahja ikinä.
Millaisia ne ovat lemmikkeinä?
Vaikka ne ovat isoja koiria yleensä asuminen onnistuu myös kerrostaloasunossa, kunhan niitä viedään lenkeille kaksi tai kolme kertaa päivässä, ja kuten kerroin aikaisemmin, ne pitävät myös rentoutumisesta. Niitä ei kannata päästää irti sillä ne karkailevat eivätkä ole tottuneet liikenteen meluun. Ihanteellista on että ne pääsevät juoksemaan vapaana aidatussa koirapuistossa kerran päivässä. Niiden täytyy saada sopeutua koska ne ovat herkkiä koiria. Vaikka muutos on parempaan, se on kuitenkin muutos. Ne eivät ole tottuneet elämiseen kodeissa joten niitä täytyy opettaa, esimerkiksi ettei ruokaa saa varastaa. Koirat ovat nähneet nälkää ja eivät vielä tiedä että ruokaa on saatavana joka päivä joten opettamiseen menee aikaa. Ne kuitenkin oppivat ja ovat miellyttämisen haluisia.
Oletko itse adoptoinut koiria ja voitko kertoa hieman niiden historiasta?
Aloitin ensin ottamalla koiria kotihoitoon. Minulla viisi muun rotuista koiraa. Sitten minun täytyy lopettaa kotihoito koska päätin aina pitää kaikki koirat itse… Kahdeksas kotihoitolaiseni oli meillä juuri silloin kuin yksi omista koiristamme kuoli. Päätimme pitää kotihoitolaisemme. Hänen nimensä on Blanca.
Tämän jälkeen meillä oli muutama hoitolainen joilla oli koti tiedossa mutta odottivat lentoa. Tiesimme että ne olivat lähdössä. Sitten otin luokseni narttugalgon jolla oli juuri alkanut juoksut mikä aiheuttaa stressiä tarhalla. Koira oli juuri saapunut tarhalleni enkä ollut vielä ehtinyt steriloimaan sitä. Koira oli adoptoitu tappotarhalta yhdeksän kuukautta aikaisemmin erään eläinlääkärin toimesta mutta hän vei koiran takaisin tarhalle koska se saalisti naapurin kissaa…. Koira itki koko sen ajan kun se oli tarhallani. Toin sen kotiini eikä koira enää itkenyt siitä hetkestä lähtien joten en vain enää voinut viedä sitä takaisin tarhalleni.
Kolmas on Syrius, kaunis uros mutta oli niin kauhuissaan ja peloissaan ihmisistä että se jopa puri mikä on hyvin harvinaista galgoille. Minulle se oli rakkautta ensi silmäyksellä kun pelastin sen. Sen silmät olivat täynnä pelkoa ja tunsin sääliä että mitä tällä olennolle onkaan tapahtunut. Kesti kolme kuukautta ennen kuin koira alkoi luottaa minuun. Vain minuun, kukaan muu ei voinut lähestyä koiraa. Hänelle oli hyvin vaikeaa löytää kotia sillä koska ihmiset eivät halua koiraa joka saattaa purra. Mieheni sanoi että viisi koiraa mitkä meillä on riittää mutta parin vuoden jälkeen hän myöntyi että sain tuoda Syriuksen kotiin ja nyt se on maailman onnellisin koira. Hän on mahtava, nöyrä, suloinen luonteeltaan mutta ei vieläkään pidä vieraista ihmisistä. Hän on ollut luonamme nyt 1,5 vuotta.
Kuinka suostuttelisit ihmiset adoptoimaan koiran ostamisen sijaan?
Adoptoitu koira ei koskaan unohda että annoit sille mahdollisuuden. Täällä Espanjassa noin 200000 koiraa hyljätään joka vuosi. Koirien tuottamista ei kontrolloida eivätkä ihmiset halua kastroida koiriaan joten pentueita on joka paikassa, erityisesti maaseudulla.
Kuinka Galgos en Familiaa voi tukea?
Jakamalla tietoa tästä upeasta, elegantista ja suloisesta rodusta, sekä niiden kaltoikohtelusta. Ne ovat täydellisiä lemmikkikoiria.
Meitä voi tukea lahjoituksia. Toimimme lahjoitusvaroin ja paljon rahaa kuluu koska testaamme kaikki koirat, rokotamme ja sirutamme ne, hankimme niille passit ja steriloimme koirat. Suurin osa meille tulevista koirista vaativat hoitoja ja erityisruokaa toipuakseen.
Katso myös Galgos en Familian nettisivut ja Facebook sivut. Tarhan koiria voi adoptoida Suomeen Kodittomat Espanjan Koirat ry:n kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti